Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 144098

Tältä näyttää Suomun uusi hotelli – rakentaminen on jo aloitettu

$
0
0

Hotelli Suomun tulipalosta Kemijärvellä on kulunut kaksi vuotta. Uudisrakennuksen myötä matkailukeskus pääsee toimintaa haittaavilta tilapäisjärjestelyiltä. Viime aikoina Suomulla on tehty myös mittavia rinnetöitä; on rakennettu muun muassa uusi lumetusjärjestelmä ja rinteiden valaistusta on tehostettu ja nykyaikaistettu.

Uuden rakennusosan perustuksessa anturat ovat jo valmiina. Johtaja Kari Tirkkosen mukaan ensimmäinen vaihe rakentamisessa on näin käynnistynyt ja jatkosuunnitelmatkin ovat selvät: Toisessa työvaiheessa tulee lisää hotellihuoneita. Ne sijoittuvat uuteen siipirakennukseen.

Hankkeen pääsuunnittelija on Haroma & Partners ja rakentajana on Skanska.

Havainnekuva Suomun uudisrakennuksesta.
Suomu -hotelli tunturistapäin nähtynä. Uudisosa istuu yhteen tulipalossa säästyneen hotellisiiven kanssa.Luonnoskuva Arkkitehtitoimisto Haroma & Partners Oy

Revontulia ja muuta tunnelmaa

Uudessa rakennuksessa ravintolat sijoittuvat kahteen kerrokseen ja niissä on yhteensä 500 asiakaspaikkaa.

Kari Tirkkonen kertoo, että asiakastilojen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota erilaisten tunnelmien luomiseen. Revontulien katselua varten on varattu oma parveke ja sen yhteydessä on intiimi revontulibaari.

Tirkkonen huomauttaa, että näköala ravintoloista avautuu suoraan Suomun rinteeseen. Rinteiden LED-valaistus on himmennettävissä ja sillä voidaan sävyttää komea näkymä talvihämärään ja pimeään.

Havainnekuva Suomun uudisrakennuksesta.
Suomu -hotelli etupihaltapäin nähtynä. Hotelliin sisääntulo sijoittuu entisen kotaravintolan paikalle. Luonnoskuvat Arkkitehtitoimisto Haroma & Partners Oy

Hotellin vastaanotto on luonnollisestikin sisääntulopuolen ensimmäisessä kerroksessa. Respasta on käynti suoraan huoneisiin ja yläkerran ravintolaan. Vastaanotto palvelee myös uima-allastilojen ja muuta SPA-osaston käyttöä.

Suureen kuntosaliin palautetaan sieltä tilapäisesti poissa olleet laitteet ja telineet. Kuntosali on toiminut tilapäisenä ravintolana. Hotelli Suomun uudisosan kiivain rakennusvaihe on ensi kesänä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 144098

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>