Paketti- ja logistiikkapalveluiden liikevaihto kasvoi postipalveluiden ohi, kertoo Posti kolmannen neljänneksen tuloskatsauksessaan.
Postin mukaan Suomen ja Baltian pakettivolyymi kasvoi yhteensä 11 prosenttia heinä-syyskuussa, kun taas osoitteellisten kirjeiden määrä laski Suomessa 13 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Yhtiö kuvailee tulostiedotteessaan kolmannen neljänneksen olleen haastava. Liikevaihto kasvoi lähes prosentin, mutta tulos jäi vaatimattomaksi.
– Positiivista oli paketin voimakas kasvu ja rahtiliikenteen hyvät volyymit. Haasteena oli kirjevolyymin voimakas lasku, jota tällä neljänneksellä emme pystyneet kokonaisuudessaan kompensoimaan tuotannossa, kommentoi toimitusjohtaja Heikki Malinen tiedotteessa.
Koko Posti-konsernin liikevaihto kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä 0,7 prosenttia ja oli 378,6 miljoonaa euroa. Liiketulos heikkeni ja oli -35,0 miljoonaa euroa eli -9,2 prosenttia liikevaihdosta. Myös Postin oikaistu liiketulos heikkeni ja oli 3,6 miljoonaa euroa.
OpusCapitan rakennejärjestelyjen yhteydessä kirjattiin arvonalennus 33,9 miljoonaa euroa liikearvosta.
Kasvua logistiikasta ja uusista palveluista
Toimitusjohtaja Heikki Malisen mukaan verkkokauppa on erittäin vahvassa kasvussa, ja Posti on Suomen suurimpana logistiikkayrityksenä aktiivinen toimija kehityksessä.
– Osoitteellisten kirjeiden volyymilasku osoittaa kiihtymistä, mutta verkkokaupan trendit ja digitalisaatio tarjoavat myös kasvumahdollisuuksia, Malinen kommentoi tulostiedotteessa.
Postiala on historiallisen suuressa muutoksessa, ja Posti jatkaa Malisen mukaan määrätietoista uudistumistaan.
– Posti tavoittelee kasvua verkkokaupasta ja sen ratkaisuista, logistiikan kokonaisratkaisuista aina kuljettamisesta sisälogistiikkaan, uusista palveluista sekä OpusCapitasta, Malinen kertoo.
Yhtiön mukaan sen strategian ytimessä on neljä tavoitetta. Niitä ovat menestyminen verkkokaupassa, kirjeen pitäminen tärkeänä asiakkaille, Postin palvelukulttuurin uudistaminen sekä digitalisaation hyödyntäminen Postin palvelujen parantajana.