Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 144942

Kirjasto on kylän sydän pienessä Sallan kunnassa – mukana valtakunnallisessa finaalissa

$
0
0

Sallan kunnankirjastossa asiakkaat saavat osallistua paitsi lukuisiin harrasteryhmiin myös paikan kehittämiseen.

Kirjastossa vietetään koulupäiviä ja kirjastovirkailijat tekevät vierailuja vanhusten luokse. TE-palvelupiste ja maksuautomaatti on sijoitettu kunnankirjastoon.

Muun muassa näillä eväillä Sallan kunnan kirjastotoiminta saa kunnian olla viiden finalistin joukossa kaikkien aikojen ensimmäisessä Vuoden kirjastokunta -kisassa.

Finaaliin valittiin 5. lokakuuta myös Espoo, Lieto, Iisalmi ja Seinäjoki. Kilpailuun ilmoittautui 56 kuntaa.

Matkailijatkin pitävät Sallan kirjastosta

– Olemme saaneet paljon aikaan pienellä porukalla, ehkä se näkyykin ulospäin, riemuitsee kirjastovirkailija Suvi Seppälä Sallan kunnankirjastosta.

Seppälän mukaan kirjasto on saanut kiitosta myös matkailijoilta. Ihailun kohteena on ollut ainakin kirjaston arkkitehtuuri. Lisäksi matkailijoille tilataan kirjoja tarvittaessa lomalukemiseksi Rovaniemeltä asti.

Sallan kirjasto
Sauli Antikainen / Yle

Vuoden kirjastokunta -kilpailun järjestävät Kuntaliitto, Suomen kirjastoseura, Jyty ry ja Lukukeskus.

Pääpalkinto – kunniakirja ja taiteilija Esa Toivasen taideteos – luovutetaan Helsingin kirjamessuilla 27. lokakuuta. Tuomarina on Duudsonien Jarppi Leppälä.

Myös yleisön suosikki valitaan, äänestää voi Suomen kirjastoseuran Facebook-sivuilla.

Koko kirjaston väki palkintojenjakoon

Sallasta lähdetään tietenkin Helsinkiin paikan päälle.

– Ajattelimme repäistä ja lähteä kyseisellä viikolla koko kirjaston henkilökunta julkistamistilaisuuteen, Suvi Seppälä kertoo.

Mukaan on lähdössä myös sivistystoimenjohtaja. Samalla reissulla tutustutaan pääkaupunkiseudun kirjastoihin.

– Asiakkaille tiedoksi, että kirjasto on suljettuna tuolloin torstaina ja perjantaina, Seppälä kertoo.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 144942

Trending Articles