Kalajoen kaupungin hallintoa repivään luottamuskriisiin etsittäneen ulkopuolista apua eikä tilapäistä valiokuntaa.
Osa kaupunginvaltuutetuista jätti kaksi viikkoa sitten aloitteen kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin erottamiseksi. Kaupunginhallitus aikoo esittää valtuustolle, että työrauhan sekä luottamuksen palauttamiseksi ylimmät virkamiehet ja luottamushenkilöt yrittävät ratkaista tilanteen ulkopuolisen asiantuntijan avulla.
Kaupunginhallitus pohtii tilannetta maanantaina.
Erottamisaloitteen käsittelyä lykättiin kaupunginhallituksessa viikolla. Kaupunginjohtaja toimitti alkuviikosta valtuutetuille oman vastineensa, jossa hän kiisti erottamisaloitteen perustelut. Aloitteen tekijät syyttävät Puoskaria muun muassa epäasiallisesta käytöksestä ja piittaamattomuudesta hallintosäännöksiä kohtaan.
Erottamisaloitteen tultua vireille valtuusto voi kuntalain mukaan asettaa tilapäisen valiokunnan, joka voi esittää toimenpiteitä ja sovintoratkaisua luottamuksen palauttamiseksi.
Tilapäisen valiokunnan jäsenten on oltava valtuutettuja tai varavaltuutettuja.