Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 144836

Kypärä päähän ja syvyyksiin – uusi luonto- ja tiedekeskus kaavailee vetonaulakseen sukellussimulaattoria

$
0
0

Pitkään tyhjillään ollut punatiilinen makasiinirakennus Lappeenrannan satamassa Saimaan rannalla on saamassa uuden vuokralaisen. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, on rakennuksessa ensi kesänä Saimaaseen keskittyvä luonto- ja tiedekeskus.

Keskuksen toteuttaa Saimaarium Oy, joka on saanut yhteistyökumppanikseen Lappeenrannan kaupungin, Maailman luonnonsäätiön WWF:n, Suomen luonnonsuojeluliiton sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston.

Aikeissa on tehdä yliopiston kanssa muun muassa erityinen sukellussimulaattori, jonka avulla pääsee tutustumaan vedenalaiseen maailmaan.

– Se voisi olla vaikka sellainen, että kypärän kun laittaa päähän, niin pääsee saimaannorppana kokemaan vedenalaista todellisuutta virtuaalisesti, kertoo Saimaariumin perustaja ja toimitusjohtaja Kari-Matti Vuori.

Sukellusimulaattorissa on Vuoren mukaan tarkoitus hyödyntää suositun Järven tarina -elokuvan materiaalia. Aineiston käytöstä on jo sovittu elokuvan tuotantoyhtiö Matila Röhr Productions Oy:n kanssa.

Kesäinen näkymä Saimaalta Lappeenran satamaan.
Saamaarium tulisi lähelle Lappeenrannan satamaa Saimaan rannalle.Kari Kosonen/Yle

Järviakvaario ja näyttelykokonaisuudet Saimaasta

Monitoimikeskus toteutetaan kahteen kerrokseen. Alakertaan on tulossa muun muassa oma näyttelyalue Saimaan Geoparkille sekä Saimaata ja saimaannorppaa esittelevät näyttelykokonaisuudet.

–Alakertaan tulee lisäksi todennäköisesti Saimaan alueen suurin järviakvaario ja pieni vesilaboratorio. Yläkertaan tulee sitten tapahtuma- ja koulutustiloja sekä pienimuotoista tiedeteatteritoimintaa, Vuori luettelee.

Hän painottaa, että luonto- ja tiedekeskus on tarkoitettu kaikenikäisille. Ympäristö- ja luontokasvatuksella tavoitellaan erityisesti lapsia, nuoria ja koululaisia.

Mikonsaari (vas) ja Haapasaari
Saimaalla on lukuisia saaria. Tässä oikealla Haapasaari ja vasemmalla Mikonsaari Imatralla.Yle

Joukkorahoitus ja osakeanti

Luonto- ja tiedekeskuksen perustamisbudjetti on noin 615 000 euroa. Sen taloudellista pohjaa Kari-Matti Vuori aikoo vahvistaa joukkorahoituskampanjalla ja osakeannilla. Toimintakustannuksia katetaan sisäänpääsymaksuilla ja vuokraamalla tiloja muillekin.

Saimaariumin tavoitteena on saada vuosittain 32 000 maksanutta kävijää.

– Meidän yrityksemme on Suomessa ainoa, jonka toiminnassa yhdistyvät ympäristötieteen tutkimus, ympäristökasvatus ja luontokasvatus, Vuori sanoo.

Saimaarium pyrkii talven aikana saamaan luonto- ja tiedekeskuksen sellaiseen kuntoon, että näyttelyt voidaan avata ensi kesänä.

Aiemmin Maahanmuuttoviraston toimitiloina olleessa rakennuksessa joudutaan tekemään jonkin verran muutostöitä.

Suunnitelmia ja toteutusta on Lappeenrannan kaupungin kanssa hiottu jo pari vuotta, joten tarvittavat toimenpideluvat ovat kunnossa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 144836

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>