Pienikin sähkö- ja elektroniikkaromu halutaan kotien nurkista kierrätykseen. Myös rikkinäisistä jouluvaloista saadaan irrotettua raaka-aineita ja materiaalia teollisuuden käyttöön.
Toimitusjohtaja Rauno Partanen Cool Finland käsittelylaitokselta kertoo, että jouluvaloissa tärkein kierrätettävä on kupari. Myös muovi- ja puuosat otetaan talteen.
– Vaikka yhden kynttelikön tai valosarjan materiaalihyöty on vähäistä, on hyvä, ettei jouluvalo päädy sellaisenaan kaatopaikalle. Niissä voi olla haitallisia yhdisteitä, esimerkiksi palonestoaineita, Partanen sanoo.

Joulu- ja kausivalot kuuluvat sähkö- ja elektroniikkaromujen SER-kierrätyspisteisiin, joita löytyy satoja eri puolelta Suomea.
Romusta erotellaan hyödylliset raaka-aineet ja materiaalit. Myös vaaralliset ja haitalliset aineet otetaan talteen ja erilliseen käsittelyyn.
Jouluvalot siirtyvät kierrätyspisteistä käsittelylaitoksiin muun sähköromun seassa. Pitkiä valosarjoja tai kynttelikköjä ei kaiveta erilleen eikä käsitellä käsityönä. Koko kuorma samankaltaista sähköromua päätyy kerralla murskattavaksi.
– Murskeesta seulotaan kuparipitoinen rikaste, jossa on vielä hieman muovia seassa. Se myydään Suomeen tai maailmalle sulattoihin, jotka ottavat kuparin talteen, Partanen selittää.
Kynttelikköjen muovi- tai puuosat puolestaan päätyvät polton kautta energiaksi.
– Tiensä päähän tullut kynttelikkö voi siis jatkaa olemassaoloaan kuparina vaikkapa uudessa kynttelikössä ja poltettaessa osana lämmön tai lämpimän veden tuotantoprosessia, Partanen miettii.

Moni rikkoutunut valosarja tai kynttelikkö sujahtaa yhä väärään paikkaan eli sekajätteisiin tai metalliroskiin.
– Ihmiset haluavat kierrättää, mutta aina ei mene nappiin. Uskon, että moni luulee tekevänsä aivan oikein, kun laittaa jouluvalot metallinkeräysastiaan, sanoo pohjalaisen jätehuoltoyhtiö Ekoroskin asiakasneuvoja Marko Berg.
Sähkö- ja elektroniikkaromua ovat kaikki laitteet, jotka tarvitsevat toimiakseen sähkövirtaa, akkua, paristoa tai aurinkoenergiaa.
Koristevalojen kierrätyksessä näkyy piikki joulun molemmin puolin.
– Kausivaloja tulee sähköromukuormissa murskattavaksi pitkin vuotta, kertoo Rauno Partanen.