Kipakka keli nipistelee korkokengissä varpaitani. Saavun ohut takki auki Jyväskylän varuskuntaan, lämpömittari näyttää viittätoista astetta pakkasta. Suunnitelmani viettää päivä Ilmasotakoulun varusmiesten mukana harjoituksissa Tikkakosken metsissä alkaa tuntua huonolta ajatukselta.
Saapumiserän 1/2019 alokkailla on edessä kahden päivän maastoharjoitus, jossa on luvassa hiihtomarssia ja ampumaharjoituksia. Viisi viikkoa sitten palveluksensa aloittaneita alokkaita odottaa myös ensimmäinen yö telttamajoituksessa.
Alokkaat pakkaavat parhaillaan tuvissa varusteitaan. Alokas Tuomas Pekkonen tarkistaa tarvittavia vaatteita varusmiehen ohjekirjasta ja odottaa tulevaa telttayötä rauhallisin mielin.
– Eiköhän yö teltassa mene ihan hyvin. Kaverit ovat kertoneet, että kamiinan lämpö riittää, tuumaa alokas Pekkonen ja tunkee makuupussia taistelureppuunsa.
Riu'ulla tarpeiden teko paukkupakkasella ei myöskään miestä pelota.
– Se on ihan jännittävää, Pekkonen virnistää.
Suuntaan käytävää pitkin naisten tupaan vaihtamaan vaatteita. Varustevarastolta saamani repullinen vaatteita painaa selässäni ja toisessa kädessäni kannan talvikumisaappaita. Toivon vaatteiden olevan erittäin lämpimiä.
Maastoharjoituksia johtava vääpeli Jan Parhiala vakuuttaa armeijan varusteiden olevan säiden ääriolosuhteisiinkin hyvin soveltuvia.
– Kun omaan armeija-aikaan 90-luvulla peilaa, niin kyllä varusteet ovat siitä aika paljon kehittyneet. Ei nykyvarusteissa tule kylmä ja kosteuden siirtäminen vaatteiden ulkokerroksiin onnistuu hyvin. Kerrospukeutuminen on kaiken a ja o.
Reppu selkään ja menoksi
Tuvassa vedän repustani esiin T-paidan, poolopaidan, kerraston, villatakin ja paksun villapuseron. Repun pohjalta löytyvät myös maastopuku ja pakkaspuku sekä monet erilaiset hanskat, villasukat, huopaiset saappaisiin pistettävät tossut ja paksu pipo. Ensikertalaisena pääni on aivan pyörällä mitä päälleni laittaisin.
Tuvassa majoittuvat seitsemän nuorta naista pukee ja pakkaa kamppeitaan tottuneesti. Vaikka heillä on palvelusta takana vasta reilu kuukausi, he tietävät jo kuinka neuvoa aloittelijaa.
– Taskut kunnolla kiinni ja "kravatti" piiloon. Ja sinun pitää kiristää niitä takin nyöriä, että siitä takista tulee tyköistuva tai muuten olet ihan muumina, opastaa alokas Fanny Kesti.
"Kravatti" on inttisanastoa ja tarkoittaa vetoketjun päässä roikkuvaa nauhaa. Nauha täytyy alokkaiden mukaan taittaa poolokauluksen alle pois näkyvistä. Kesti kertoo oppineensa kantapäänsä kautta tämän sekä myös sen, paljonko harjoituksiin kannattaa päällensä aina laittaa.
– Kokeillaan ensin ja sitten jos on liian paljon vaatetta, niin poistetaan jotain. Ja jos on taas liian vähän, niin on pitänyt miettiä, että mitä sitten laitetaan päälle lisäksi.
Puolustusvoimat pukee vuosittain vajaat 25 000 asepalvelukseen osallistuvaa varusmiestä ja noin 18 000 kertausharjoituksiin osallistuvaa reserviläistä. Vaatetuksen ylläpitohankintoihin käytetään vuosittain noin 6 miljoonaa ja lisähankintoihin sekä kehittämiseen 10–15 miljoonaan euroa.
Puolustusvoimien vaate- ja varustehankinnoista vastaavan komentajakapteeni Jarkko Miettisen mukaan palvelusasuja kehitetään jatkuvasti ja niitä uusitaan noin reilun kymmenen vuoden välein.
– Nykyiset palvelusasut ovat M05-mallia. Seuraavana ovat suunnitteilla lähes kaikkien Pohjoismaiden yhteiset taisteluasut vuodelle 2021. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan yhteishankinnalla haetaan volyymia, isoja tarjoajia ja sitä kautta hintaa alemmaksi.
Yhteishanke järjestetään ensimmäistä kertaa, ja se tunnetaan nimellä Nordic Combat Uniform eli NCU. Taistelupukuun ei ole tarkoitus suunnitella uutta maastokuviota vaan jokainen maa tulee käyttämään omia kuvioita puvuissaan. Suomella käytössä on M05-maastokuvio.
Tuvassa olen valinnut ylleni kerraston, poolon, villatakin ja maastopuvun. Reppuun pakkaan lisävarusteiksi pakkaspuvun ja paksun villapuseron ja rukkasten vuoret sekä hanskat. Tunnen oloni särmäksi ja valmiiksi hiihtomarssiin. Mutta naisten mielestä näytän asultani härölle.
Sukset jalkaan ja marssimaan
Varusmiehet komennetaan tuvista ulos valmistautumaan lähtöön. Pihalla käy kova säpinä, ja siellä myös selviää miksi näytin naisalokkaiden mielestä härölle: muilla on päällään valkoiset lumiasut, kun minulla taas on ylläni vihreä maastopuku.
"Onpahan minut helpompi löytää ja pelastaa ylös lumesta, jos sinne kuukahdan kesken hiihtomarssin", mietin mielessäni.
Aloitamme kiinnittämään valkoisia puusuksia remmien avulla talvikumppareihimme. Suksien remmit ovat jäästä jäykkinä. Remmini ovat liian löysällä ja paljain käsin niiden nyhrääminen jäädyttää näppejäni.
Kouluttaja alkaa keräämään joukkojaan kasaan.
– Annetaan marssikäsky. Joukkueiden tehtävänä on suorittaa hiihtomarssi kasarmilta ampumaradalle, hän kajauttaa kuuluvasti.
Sydämeni alkaa lyömään tiiviimmin, vilkuilen sivuilleni hädissäni. Muilla on jo sukset jalassa, kun minä vasta epätoivoisesti yritän saada remmejä kiinnittymään kumppareihini. Pelkään hidastuvani muita tai jääväni joukosta. Ihmettelen myös kumisaappaita jalkineina.
Mutta kumisaappaat ovat komentajakapteeni Jarkko Miettisen mukaan parhaat taistelujalkineet. Kumisaappailla on parempi sään kestävyys kuin maihinnousukengillä ja ne kestävät myös kaasuja.
– Vaikka liikkuminen kumisaappaissa ei ole parasta mahdollista, niin jalkojen pysyminen kuivina on tärkeintä. Jos jalat ja kädet palelevat, niin se vaikuttaa koko toimintakykyyn.
Jalkarättejä eli levysukkia ei armeijassa enää käytetä. Jalkarätti on flanellista tehty suorakulmainen kangaskappale, jota aikaisemmin on käytetty sukkien päällä tai tilalla. Niitä käytettiin armeijan palveluksessa nahkasaappaissa ja ne imivät marssilla erittyvän hien tehokkaasti. Jalkarätit poistettiin Suomen armeijan käytöstä vähitellen 1980- ja 1990-lukujen taitteessa.
Nykyisin armeijassa laitetaan jalkineisiin kahdet sukat päällekkäin niin 35 asteen helteessä kuin 35 asteen pakkasellakin. Saappaiden ollessa sopivan kokoiset ilma toimii jalkineiden ja sukkien välissä tehokkaana eristeenä. Kahdet päällekkäiset sukat estävät myös hiertymien syntymisen.
– Pitkällä marssilla hankaus tulee yhdellä sukalla sukan ja ihon väliin. Kaksia sukkia käyttäessä hankaus ja kitka tulee sukkien väliin. Tämä kikka kannattaa muistaa siviilissäkin, neuvoo Miettinen.
Kasarmilla sukset ovat varusmiesten jaloissa, ja ensimmäinen ryhmä on lähdössä liikkeelle. Viime tipassa saatuani suksien remmit kiristettyä pujahdan ensimmäisen ryhmän hännän pitäjäksi.
"Viisi metriä väliä" -käsky kiertää varusmieheltä toiselle. Porkkasauvani ovat melkein yhtä pitkät kuin minä ja puusukseni eivät luista juurikaan. Hiihdämme pitkässä letkassa kohti läheistä järven jäätä.
Vaikka pakkanen ei ole montaa astetta hellittänyt, niin lämpimät varusteet tekevät tehtävänsä ja mistään kohtaan ei palele.
Suomen armeijan asuissa ei ole käytössä materiaalina Gore-Texia toisin kuin esimerkiksi Norjassa, jossa sää on Suomea lauhempi. Maastoharjoituksia johtavan vääpeli Jan Parhialan mukaan Gore-Tex ei ole Suomen olosuhteissa hyvä vaihtoehto, koska yli kymmenen asteen pakkasessa se on kylmä.
– Tämä meidän lumipuku pitää erittäin hyvin vettä ulkopuolella, kun on suojakeli. Taas kesällähän meillä on sadepuku, joka myös on parempi veden pitävyydeltään kuin Gore-Tex, sanoo vääpeli Parhiala.
Hikeä ja ärräpäitä
Aurinko paistaa kirkkaana sinitaivaalta. Hawkit lentävät yllä, kun pitkä letka varusmiehiä valkoisissa lumipuvuissaan sivakoi kiväärit taisteluliiveihin kiinnitettyinä järven jään yli.
Matkaa tuntuu riittävän. Jäällä on vettä, joka jäätyen jämähtää suksien pohjaan kiinni. Tökkivät sukset ja liian pitkät sauvat tekevät hiihtämisestä raskasta ja muutama ärräpää pääsee hampaiden välistä. Selkä alkaa kastua hiestä ja kiittelen itseäni, että jätin pakkaspuvun pois päältäni. Maastopuku on täysin riittävä ja siinä on hyvä liikkua.
"Perä jää" -huuto kantautuu varusmieheltä seuraavalle. Jäämme odottamaan, jotta häntäpään kaverit saavat kirittyä jonoon muodostuneen raon umpeen.
Palveluspukujen ominaisvaatimukset ovat tärkeintä vaatteita kehitettäessä. Hankinnat kilpailutetaan EU-lainsäädännön mukaisesti ja varusteita tulee sekä kotimaasta että ulkomailta.
– En pysty sanomaan kuinka suuri osa on kotimaista ja minkä verran ulkomaista tuotantoa, koska toimittaja voi olla suomalainen, mutta puvut tehdään kuitenkin ulkomailla, kertoo komentajakapteeni Jarkko Miettinen.
Saavumme vihdoin ampumaradalle ja hiihtomarssi saadaan päätökseen. Varusmiehet kaivavat repuistaan esiin vaihtovaatteita. Alokas Tuomas Pekkonen vaihtaa paitaansa riisuen yläkroppansa paljaaksi pakkasessa. Hän kertoo hiihtonsa sujuneen hyvin.
– Mosaremmi (irtohihna) vähän painoi niskaan, mutta muuten meni ihan hyvin. Selkä on kyllä ihan märkänä, kun olen niin hikoilevaa tyyppiä.
Pekkonen kehuu armeijan vaatteita lämpimiksi, kunhan ne ovat vain oikean kokoisia. Hänen mukaansa niissä tarkenee silloin hyvin säässä kuin säässä. Tauko- ja vaihtovaatteita on varattava maastoharjoituksiin aina riittävästi mukaan. Myös Pekkosella oli kuivia vaatteita päälle vaihdettavaksi ja uusia vaatekerroksia lisättäväksi.
– Alimmaisena minulla on T-paita ja sitten poolo ja sitten löin siihen semmoisen takin, mikä on pakko olla tuolla kasarmilla päällä. Ja sitten toppatakki ja sitten tämä lumipuku. Ja sitten housuja on saman verran.
Viikkoa aikaisemmin lähes 30 asteen pakkasessa Pekkosen sormia ja varpaita oli alkanut paleltaa. Silloin alokkaat olivat tehneet x-hyppyjä, punnerruksia ja leikkineet intiaania nuotion ympärillä.
Kovilla pakkasilla armeijassa tehdään maastoon tulia varusmiesten lämpimänä pitämiseksi.
Teltan kokoamista ja ampumaharjoituksia
Puolet porukasta siirtyy kouluttajan käskystä metsään kokoamaan telttoja ja toinen puoli varusmiehistä aloittaa ammuntaharjoitukset. Ampuminen kovalla pakkasella on haastavaa. Tällaisia tilanteita varten varusmiehiltä löytyy niin sanottuja lämpöpusseja. Pienillä lämmitettävillä geelipakkauksilla voi lämmittää vaikka sormia.
– Kun pakkanen kova, niin silloin ei pysty enää paljain käsin ampumaan, vaan on käytettävä ohuita hansikkaita, ettei metalli ryöstä sormista kaikkea lämpöä, sanoo vääpeli Jan Parhiala.
Liike on lämpimänä pysymisessä myös tärkeä. Vääpeli Parhiala kertoo, että kiväärijumppa on edelleen armeijassa suosittu urheilulaji. Varusmiehet jumppaavat rynnäkkökivääriä ikään kuin keppinä käyttäen.
Karaistuminen kuuluu myös armeijaan. Kuiva pakkanen ei sääolosuhteista ole pahin, vaan hankalin sää on Parhialan mukaan nollakeli. Erityisesti jos varusteet pääsevät kastumaan ja vaatteita ei päästä heti vaihtamaan.
Pisimmillään maastoharjoitukset voivat kestää kaksi viikkoa ja hiihtomarssien pituus voi olla kymmeniä kilometrejä. Varusmiehet pääsevät palveluksen aikana kokeilemaan henkisiä ja fyysisiä voimavarojaan.
– Saadaan rasitusta vähien yöunien ja jatkuvien tehtävien muodossa. Mutta monesti varusmiehet toivovat vielä kovempaakin koulutusta ja sitä miettii, että pystytäänkö sellaista tarjoamaan, mitä elokuvat antaa odottaa, kertoo Parhiala leveästi hymyillen.
Osa aliupseereista lämmittelee ampumaradan viereen pystytetyllä nuotiolla, kun alokkaat suorittavat maastossa tehtäviään. Olen helpottunut, ettei minun tarvitse osallistua teltan kokoamiseen eikä ammuntaan. Hivuttaudun tulen lämpöön lisäämään vaatteita.
Olen onnellinen nahkarukkasiin lisättävistä paksuista vuorista. Armeijan puhutaan lepsuuntuneen, mutta vääpeli Parhiala ei ole samaa mieltä.
– Ei tämä ole yhtään sen helpompaa kuin ennenkään, mutta kulttuuri on muuttunut. Nykyään toiminta on armeijassa ihmisläheisempää ja yksilöä paremmin kohtaavaa. Se auttaa varusmiehiä ylittämään itsensä.
Nälkä alkaa kurnia vatsassani, kuuma kaakao myös maistuisi. Varusmiehet kaivelevat eväspusseistaan proteiinipatukoita. Kylmä eväspussikokeilu ei ole ollut monen mieleen. Päivälliseksi varusmiehille on luvassa lämmintä kenttämuonaa.
Päivä armeijassa alkaa olla osaltani täynnä. Pidättelen vessahätääni – riuku ei yhtään houkuttele.
Kokemus on ollut antoisa, mutta kahdeksan tuntia inttiä tuntuu viisikymppisestä perheenäidistä juuri sopivalta mitalta. Lämmin autokyyti saapuu minua noutamaan ja vähän huonoa omaatuntoa potien toivotan tsemppiä alokkaille, jotka jäävät puhdistamaan aseitaan ja pystyttämään telttaansa.
– Väärä reikä, huomauttaa alokas toiselle alokkaalle teltan salkoa nostettaessa.
Letkeä varusmiesten välinen sanailu saa porukan hörähtämään remakkaan nauruun. Huumori lämmittää.