Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 144912

Aggressiivinen ilmapiiri pakotti puolueet terästämään turvatoimiaan – "Tullaan iholle, uhkaillaan"

$
0
0

Puolueet joutuvat nyt miettimään toden teolla, miten demokratia eli kansanvallan toteutuminen vaaleissa turvataan. Kyse on siitä, uskaltavatko ehdokkaat kampanjoida aatteidensa puolesta, vai vaikenevatko he väkivallan pelossa.

Politiikan kentillä ilmapiiri on muuttunut aggressiivisemmaksi koko maassa, kertoo komisario Heikki Porola Helsingin poliisista. Helsingin poliisi vastaa myös valtionjohdon eli ministerien henkilösuojauksesta, ja on käynyt eduskuntapuolueiden kanssa tilannekuvaa läpi vaalien alla.

–Ärhäkkäämpi tilanne vaikuttaa olleen vaalikentillä jo pitkään, Porola arvioi.

Porolan mukaan kahdella viime päivinä tapahtuneella poliittisen väkivallan yrityksellä ei ole osoitettu olevan yhteyttä toisiinsa. Sen sijaan toimintatavoissa ja siinä, kenet yritetään vaientaa, on nähtävissä yhteisiä piirteitä.

–En tulkitsisi ammattimaiseksi, mutta kyllä määrätynlaista kohdentamista näyttää tapahtuvan. Epäasiallisen käyttäytymisen kumuloitumista määrättyä aatetta tai henkilöä kohtaan, Porola kertoi Yle uutisille.

Juha Hakola
Juha HakolaYle

Yhä useampi ehdokas vahvistaa itse kokeneensa ilmapiirin muutoksen. Kokoomuksen Juha Hakola on ollut ehdokkaana kunta- ja eduskuntavaaleissa vuosituhanneen taitteesta asti.

–Täytyy sanoa, että 2000-luvun alusta retorikka on muuttunut huomattavasti aggressiivisemmaksi. Se tulee tuolta somesta, Hakola arvioi.

Kun SDP:n Hanna Huumonen oli ensimmäisen kerran eduskuntaehdokkaana, rajuinta, mitä joutui hän kuuntelemaan oli eläkeläisten haukut pääministeri Paavo Lipposen aikaisista leikkauksista. Nyt ehdokkaan perhettä uhkaillaan suoraan.

Hanna Huumonen
Hanna HuumonenYle

–Tullaan iholle, uhkaillaan, sanotaan että selvitän osoitteen ja tulen perheen kimppuun.

–Tämän takia ei missään vaalijulkaisussani näy puhelinnumeroa, ja olen piilottanut omat osoitetiedot, ja perheen osoitetiedot, Huumonen sanoo.

Suojelupoliisi apuna

SDP:n Helsingin piirin toiminnanjohtaja Laura Ylitalo kertoo, että puolue on keskustellut turvallisuustilanteesta muun muassa suojelupoliisin kanssa. Ehdokkaiden kanssa turvakysymyksiin käytetään entistä enemmän aikaa.

–Erityisesti heidän, jotka ovat saaneet vihapostia ja uhkauksia sosiaalisessa mediassa ja muualla, Ylitalo sanoo.

Kokoomuksen puoluesihteerin Janne Pesosen mukaan puolueen kampanjatilaisuuksia ei ole merkittävästi häiriköity. Häirintä on ollut esimerkiksi puheiden päälle huutelua, myös vaalimainoksia on töhritty enemmän kuin aiemmissa vaaleissa.

Pesosen mukaan turvapuolta mietitään tarkkaan erityisesti suurissa tilaisuuksissa, joissa on puoluejohtoa paikalla. Lisäksi kokoomus muistuttelee kenttäväkeään säännöllisesti turvallisuuden huomioimisesta eri tilaisuuksissa.

– Koskaan näitä ei valitettavasti saada turvallisuuden näkökulmasta aivan aukottomiksi, koska tilaisuuksia on niin paljon, Pesonen sanoo.

Sunnuntaina Soini, tänään Ahmeed

Häirintä nousi otsikoihin, kun viikonloppuna mies yritti käydä ulkoministeri Timo Soinin (sin.) kimppuun Vantaalla Korson maalaismarkkinoilla.

Tänään vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmed kertoi joutuneensa pahoinpitelyn uhriksi Helsingin Itäkeskuksessa. Helsingin poliisi kertoi Twitterissä, että asiaa tutkitaan lievänä pahoinpitelynä ja kunnianloukkauksena.

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen sanoo, että lähtökohtaisesti kaikki häirintätapaukset ilmoitetaan viranomaisille.

– Kyllähän poliisin pitää varmistaa, että puolueet pystyvät kampanjoimaan rauhassa. Vaikka puolueet ovat erimielisiä, me olemme kuitenkin kaikki sitoutuneet siihen, että demokraattinen viitekehys on se, josta kamppaillaan, jolloin kaikki tällainen häirintä on hyökkäys demokraattista järjestelmää vastaan, Leppänen sanoo.

Ei yksin vaalikentille – liian iso riski

SDP, vihreät ja Feministinen puolue ovat kehottaneet ehdokkaitaan kampanjoimaan vähintään kaksin. Vihreiden Miettisen mukaan kampanjoiden tekijät saavat tarvittaessa apua turvallisuuskysymyksiin puoluetoimistolta.

Feministisen puolueen ehdokas Johannes Koski joutui sulkemaan osan sosiaalisen median tileistään vihaviestien takia.

Johannes Koski
Johannes KoskiYle

–Kaikkia meidän ehdokkaita on häiritty sekä kuntavaaleissa että nyt eduskuntavaaleissa. Olemme sopineet, ettei kukaan kampanjoi yksin, koska se on vain liian iso turvallisuusriski, Koski sanoo.

Koskeen kohdistuneet uhkailut jatkuivat yksityisviesteissä.

–Osassa puhuttiin katolta putoamaisesta, pään katkaisemisesta, luodeista. Otan tämän asian vakavasti, olen perheellinen ihminen, tämä on pelottavaa ja vaikeuttaa kampanjaa.

Ministereiden turvaan jo kiinnitetty huomiota

Valtioneuvoston kanslian mukaan ilmipiirin kiristymiseen on kiinnitetty huomiota jo aikaisemmin tällä vaalikaudella. Ministerien turvamiesten määrää on tarvittaessa lisätty.

Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kertoo, että puolueen poliittisissa tilaisuuksissa on aina otettu turvallisuusnäkökulma huomioon, ja suurissa tapahtumissa paikalla on järjestyksenvalvojia.

– On tärkeää demokratian näkökulmasta, että kaikki pystyvät osallistumaan tilaisuuksiin turvallisin mielin, Pirkkalainen sanoo.

Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen on yhtä mieltä siitä, että kampanjoinnin turvallisuuden takaamisessa on kyse demokratian puolustamisesta poliittisista mielipiteistä riippumatta.

Hän linjaa, että häirintää ei tule sietää ja väkivallan uhkaan on oltava täydellinen nollatoleranssi.

20:50 Täydennetty Heikki Porolan kommenttia Ylen tv-uutisten lausunnon perusteella.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 144912

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>