Suomi on ajanut itsensä sotilasliitto Naton kylkeen. Yhteistyö on tiivistä, mutta jäsenkirja puuttuu.
Onko se hyvä paikka? Tästä on eriäviä mielipiteitä.
Vasemmiston suunnalta tiivistä harjoittelua Yhdysvaltain johtaman liittouman kanssa kritisoidaan säännöllisesti. Oikeistossakin ollaan näreissään. Suomi on maalannut itsensä Kremlin silmissä viholliseksi saamatta puolustusliiton jäsenyyden tarjoamaa turvaa, monet Nato-jäsenyyden kannattajat valittavat.
Brittiläinen veteraanidiplomaatti Sir Adam Thomson ei kuulu kumpaankaan leiriin. European Leadership Network -ajatushautumoa johtava Thomson pitää Suomen nykyistä kylkipaikkaa vallan mainiona.
– Minusta henkilökohtaisesti Suomen lähestymistapa on ollut todella fiksu. On virhe ajatella, että vaihtoehdot ovat vain jäsenyys tai ei-jäsenyys. Jopa Nato-sopimuksen viidennen artiklan takaama suoja on tapauskohtainen ja neuvoteltavissa oleva asia, Thomson arvioi.
– On totta, että viides artikla ei päde Suomeen, mutta se ei tarkoita, että Nato olisi välinpitämätön Suomen turvallisuuden suhteen, hän jatkaa.
Thomson on saapunut Helsinkiin ulkoministeriön kutsumana puhumaan valtakunnallisen maanpuolustuskurssin osallistujille. Huomenna puhujakorokkeelle nousee kokenut diplomaatti, jolla on takanaan 38 vuoden ura Britannian ulkoministeriön palveluksessa.
Kun Venäjä valtasi vuonna 2014 Krimin, Thomson sai seurata eurooppalaisen turvallisuuden horjumista näköalapaikalta. Hän toimi tuolloin Britannian pysyvänä edustajana Natossa.
– Krim muutti kaiken. Naton maailmankuva, sen näkökulma asioihin, muuttui kaikilla tasoilla. Yksi Naton tarkoitus todellakin on vastata koettuun Venäjän uhkaan, Thomson kuvailee.
Valtakunnallisen maapuolustuskurssin opetusohjelmassa ei oteta kantaa Suomen Nato-jäsenyyden puolesta tai sitä vastaan. Yleensä kurssilaisille esitetään kummankin koulukunnan argumentteja, jotta osallistujat voivat muodostaa oman käsityksensä Suomen turvallisuuspolitiikan suurista linjoista.
Viime vuosina Nato-kahtiajaon rinnalle on kuitenkin noussut myös kolmas vaihtoehto, ainakin jos presidentti Sauli Niinistöä on uskominen.
Britannian EU-eron myötä ajatus entistä tiiviimmästä turvallisuusyhteistyöstä EU:n sisällä on toistunut Niinistön puheissa. Samansuuntaisia visioita on kuultu myös Ranskan presidentin Emmanuel Macronin suusta.
Eurooppalaisen puolustusyhteistyön taustalla on vuonna 2007 solmittu Lissabonin sopimus. Sen mukaan EU-jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa apua toiselle jäsenvaltiolle, joka joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi.
Kukaan ei tosin tiedä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Voisiko tällaisesta orastavasta järjestelmästä sitten kasvaa Naton syrjäyttävä monikansallinen rakenne, joka tuottaisi kollektiiviseen puolustukseen perustuvaa turvallisuutta EU:n alueella?
– Ei. Se on fantasia, Thomson sanoo.
– Jos EU oikein pinnistelisi, se voisi ehkä 30 vuoden kuluessa tulla strategisesti autonomiseksi. Tässä ajassa se voisi kehittää sotilaallisen toimintakyvyn, jonka se parhaillaan saa Yhdysvalloilta Naton kautta.
Thomsonin mukaan Naton korvaajan sijaan tarvitaan enemmän EU:n ja Naton yhteistyötä. EU:lla on esimerkiksi paljon laajempi työkaluvalikoima vaikuttaa ulkovaltojen politiikkaan kuin Natolla.
Thomsonista on myös selvää, ettei Yhdysvallat voi tulevaisuudessa kantaa yhtä paljon vastuuta Euroopan turvallisuudesta.
– Eurooppa on yksi maailman rikkaimmista talousalueista. On hyvin vaikea nähdä, että 30 vuoden kuluttua sen turvallisuus olisi yhtä riippuvainen 3 500 mailin päässä olevasta maasta kuin nyt
.
Eurooppalainen puolustusyhteisö saattaa kuitenkin syntyä myös pyytämättä ja yllättäen.
New York Timesin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti miettinyt, pitäisikö Yhdysvaltain vetäytyä pois Natosta.
Trump ei ole ajatuksineen aivan yksin. Myös yliopistomaailmassa arvostetut tutkijat John J. Mearsheimer ja Stephen Walt ovat esittäneet, että Yhdysvaltojen pitäisi irtautua Natosta ja siirtää voimavaroja Aasiaan Kiinan vaikutusvallan patoamiseksi.
Toistaiseksi Yhdysvallat on vastannut Venäjän uhitteluun Euroopassa. Kiinan nousun jatkuessa paine siirtää Euroopan turvallisuus eurooppalaisiin käsiin kuitenkin kasvaa.
Thomson ei kuitenkaan usko, että Yhdysvallat lähtisi niin arvaamattomalle kurssille, että jättäisi Euroopan yksin vastuuseen Natosta. Nopea loikkaus euro-Natoon olisi yksinkertaisesti liian suuri riski Washingtonille.
– Euroopan turvallisuustilanteen heikkeneminen ei ole Yhdysvaltain etujen mukaista. Yhdysvallat on suurin investoija Eurooppaan ja Eurooppa vastaavasti Yhdysvaltoihin. Taloudelliset ja geopoliittiset syyt puhuvat tällaista epävakautta vastaan, Thomson perustelee.
Aina politiikkaa ei kuitenkaan tehdä järkisyyt edellä.
Britannia lähtee EU:sta, koska se on enemmistön tahto. Suomi pysyy Naton ulkopuolella, samasta syystä.
Brittiläisen journalistin Andrew Marrin mukaan brittien itseluottamus kumpuaa toisesta maailmansodasta. Sota opetti tavallisille briteille, että heidän yhteiskunnassaan – heidän tavassaan toimia ja tehdä politiikkaa – oli jotain syvällisesti oikein.
Kanaalin toisella puolella saksalaiset ja ranskalaiset saivat sodasta kovin toisenlaisen opetuksen.
Suomen kokemus toisesta maailmansodasta on lähempänä Britannian tarinaa.
Voisiko tämä selittää samanlaista kansanluonnetta?
– On tuossa ripaus totta. Kansallisen narratiivin vaikutusta nykyajan politiikkaan ei pitäisi koskaan väheksyä, entinen diplomaatti muotoilee.