Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kritisoi voimakkaasti Sanna Marinin (sd.) hallituksen sote-uudistusta.
Orpo mukaan sote-uudistusta lähdettiin tekemään kahdesta syystä: jotta ihmiset pääsisivät jonoista hoitoon ja jotta yhteiset rahat riittäisivät ikääntyvän Suomen palveluihin.
– Marinin hallitus on valinnut mallin, joka ei ratkaise kumpaakaan sote-palvelujen ydinongelmista. Hallituksen ajama ratkaisu ei helpota hoitoon pääsyä eikä hillitse kustannuksia, Orpo totesi puheessaan lauantaina kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä. Puheen voi katsoa kokoomuksen Facebook-sivuilla.
Orpo pelkää, että maakuntamallista johtuvat leikkaukset johtavat osalla alueista julkisten terveyspalveluiden alasajoon. Saadakseen säädyllisessä ajassa hoitoa voi jatkossa joutua hankkimaan terveysvakuutuksen.
– Jo nyt lähes puolella lapsista on sairauskuluvakuutus. Hallituksen maakuntamalli tulee todennäköisesti lisäämään vakuutusten kysyntää entisestään, kun palveluiden tarjonta, erityisesti niillä seuduilla, joilla väestö kasvaa, vähenee. On nurinkurista, että vasemmistohallitus on ajamassa suomalaisia sosiaali- ja terveyspalveluita kohti Amerikan-mallia, Orpo sanoi.
Lue myös: