Sadat palopelastajat ovat sammuttamassa Kreikan tämän kesän ensimmäistä suurempaa metsäpaloa. Palo riehuu Geráneian vuorijonossa noin 90 kilometriä pääkaupungista Ateenasta länteen. Savua ja tuhkaa on kantautunut Ateenaan saakka.
Metsäpalo on yksi suurimmista 20–30 vuoteen, ja metsäpalokausi on vasta alussa, palopäällikkö Stefanos Kolokouris huomautti ANT1-televisiossa.
Palo syttyi keskiviikkona, ja palopelastajat saivat suuren osa siitä hallintaansa eilen perjantaina. Alueella on kuitenkin vielä useita palopesäkkeitä.

Yli 270 palopelastajaa ja armeija osallistuu yhä sammutustöihin. Toistaiseksi kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen palossa. Kymmenkunta kylää on evakuoitu, ja useita taloja on vaurioitunut tai tuhoutunut palossa.
Tuhoja luonnonsuojelualueella
Kuusi prosenttia Geráneia vuorijonosta on Euroopan unionin Natura 2000 -luonnonsuojelualuetta. Yli puolet tiheästä ja tähän mennessä suojellusta mäntymetsästä on palanut, sanomalehti Avghi arvioi.

Ympäristökatastrofian hallinnan professori Euthymios Lekkas Ateenan yliopistosta kertoo, että tuli on tuhonnut 55 neliökilometriä mäntymetsää ja muuta maastoa.
– Se on valtava ekologinen katastrofi, ja se vaatii töitä, jotta maanvyörymät ja kauheat tulvat voidaan välttää syksyllä, hän kertoi yleisradioyhtiö ERT:lle.
Alueelta on löydetty kuolleita lintuja, kilpikonnia, siilejä ja villisikoja. Pelastusyhdistykset yrittävät auttaa palossa loukkaantuneita eläimiä. Niillä on palovammoja, ja ne kärsivät nestehukasta.

Kreikka kärsii joka kesä pahoista metsäpaloista, jotka leviävät kuivan sään, korkeiden lämpötilojen ja voimakkaiden tuulien vuoksi.
Kolme vuotta sitten yli sata ihmistä kuoli Kreikan tuhoisimmassa metsäpalossa Mátin kaupunginsosassa Néa Mákrissa Ateenan lähellä.