Hannu Määttänen on Salossa asuva eläkeläinen. Viimeiset 15 vuotta hän on johtanut Kanneljärvi-säätiötä, joka edustaa entisiä kanneljärveläisiä ja heidän jälkeläisiään.
Kanneljärvi sijaitsee noin 60 kilometrin päässä Viipurista, ja vuodesta 1946 sen nimi on ollut Pobeda, eli Voitto.
– Isäni on kotoisin Kanneljärveltä. Säätiömme tehtävä on yhdistää kanneljärveläisten jälkeläisiä. Järjestämme tapaamisia, julkaisemme omaa lehteä, ja pari kertaa vuodessa teemme kotiseutumatkoja.
Matkoillaan Määttänen on kiinnittänyt huomiota kylän laidalla sijaitsevaan valtavaan haisevaan peltoon. Ruskea liete osoittautui kananlannaksi, jota oli tuotu pellolle vuosikymmenien ajan lähellä sijaitsevalta Udarnik-nimiseltä siipikarjatilalta.
– Lantaa on siellä metrien paksuudelta, ja se tappaa kaiken. Kanalalta on ajettu traktoreilla koko ajan lisää lantaa, ja se valuu sieltä pellolta ojiin ja vesistöihin, ja sitten pieninä puroina Suomenlahteen, Määttänen kertoo.
Määttästä näky kauhistuttaa. Koko kylä haisee ja on jätevesien vallassa.
Voikin sanoa, että Pobedassa eläminen on terveysriski.
Nadežda Oporova muutti kuusi vuotta sitten kahden lapsensa kanssa Pietarista Pobedaan. Hän halusi asua Karjalankannaksella lähempänä luontoa. Pian kuitenkin paljastui, että kilometrin päässä hänen nykyisestä kodistaan sijaitsee Udarnik-suurkanala.
– Kasvot punoittavat allergisten reaktioiden takia, ja täällä on vaikea hengittää. Kärpäsiä on aivan valtavasti. Oven pielessä on kymmenen kärpästarraa, ja kun ovi avataan, niin parissa minuutissa ne ovat täynnä. Hanavedessä on ollut ulostetta. En ole käyttänyt vesijohtovettä juomiseen tai ruoanlaittoon sen jälkeen, vaan tuon veden joko lähteestä tai ostan kaupasta.
Suurkanala oli toiminnassa jo neuvostoaikoina. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kanala siirtyi yksityisiin käsiin. Nadežda kertoo, että kylän ja yrityksen vedenpuhdistamo on neuvostoaikainen, eikä se ole ollut toiminnassa enää pitkään aikaan. Samalla lannan peittämä alue on laajentunut kahdeksan hehtaarin suuruiseksi. Eläinlannan tekee vaaralliseksi se, että siinä on runsaasti fosforia ja typpeä.
Remontin piti alkaa jo vuonna 2018
Pobedan kylä ja suurkanalan alue ovat Itämeren suojelukomission Helcomin mukaan yksi Itämeren suurimpia saastuttajia. Suomenlahteen vuotaa vuosittain yli 4000 tonnia fosforia, joista yli 3000 tonnia tulee Venäjältä.
Itämerta sanotaan yhdeksi maailman saastuneimmista meristä. Se on matala, vähäsuolainen ja syrjäinen sisämeri, jonka rannoilla asuu paljon ihmisiä. Siksi siihen päätyvät saasteet pysyvät siellä pitkään.
– Itämeren tilanne on erittäin heikko, sanoo mikrobiologi Olga Matantseva Venäjän tiedeakatemian sytologian instituutista. Sinilevät käyttävät ravintonaan fosforia ja typpeä, ja ne kukkivat kesäisin hyvin laajoilla alueilla. Ne käyttävät kaiken meren pintavesissä olevan hapen.
Näin ollen happi ei pääse kulkeutumaan meren pohjaan, minkä seurauksena syntyy kuolleita alueita, ja happea tarvitsevat organismit häviävät. Itämeren kuollut alue on maailman suurin ja käsittää yli 200 000 neliökilometriä, siis vähän yli puolet Suomen pinta-alasta.
Lisäksi monet sinilevät pystyvät tuottamaan myrkkyä, mikä tekee niistä haitallisia ihmisten terveydelle.
Udarnik-kanalan aiheuttamista ongelmista ollaan tietoisia myös John Nurmisen säätiössä, joka tekee töitä Itämeren ravinnepäästöjen vähentämiseksi.
Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja Marjukka Porvari sanoo, että Pietaria ympäröivien suurkanaloiden ja -sikaloiden päästöt ovat merkittäviä verrattuna muihin päästölähteisiin.
– Itämereen päätyvä fosforikuorma on tällä hetkellä kokonaisuudessaan hieman alle 30 000 tonnia vuodessa. Udarnikin fosforikuorma on maksimissaan noin 20 tonnia, mikä teoriassa vastaa Helsingin Viikinmäen puhdistamon jätevesipäästöjen fosforikuormaa kokonaisuudessaan.
John Nurmisen säätiö sai vuonna 2017 päätökseen hankkeen, jossa kanalalle rakennettiin fosforia ja kiintoainesta poistava lanta-altaiden suodatusjärjestelmä. Järjestelmä oli kuitenkin vain ensiapua: lannan sisältämät ylimääräiset ravinteet jäävät alueelle edelleen. Lisäksi Udarnik ajautui hankkeen jälkeen konkurssiin, mutta lanta ja siihen liittyvät ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään.
– Tavallaan ne ongelmat vain pahenevat nyt, kun kukaan ei huolehdi lanta-altaista, Porvari sanoo.
Leningradin alueen hallitus on luvannut vuodesta 2018 alkaen suorittaa kylän ja suurkanalan yhteisen vedenpuhdistamon peruskorjauksen. Töiden piti alkaa vuoden 2019 syksyllä.
Sitten niiden aloitusta suunniteltiin marraskuulle 2020.
Nyt töiden aloituspäivämäärää ei enää ilmoiteta.
"Leningradin alueen Viipurin piirin Pobeda-asutuskeskuksen jätevesipuhdistamo tullaan peruskorjaamaan. Toukokuussa Lenoblvodokanal (vesihuoltopalvelu) toimittaa Leningradin alueen asunto- ja kunnallistalouskomitealle asiakirjat rakennus- ja asennustöihin tarvittavan rahoituksen myöntämiseksi alueen budjetista", sanotaan Leningradin alueen hallintoviranomaisten kirjallisessa vastauksessa Ylen kysymykseen peruskorjauksen ajankohdasta.
Leningradin alueen viranomaisten mukaan Udarnik on lopettanut toimintansa vuonna 2019. Yrityksen nettisivut on suljettu, eikä puhelimiin vastata.
Nadežda Oporovan mukaan kanala kuitenkin on jatkanut toimintaansa, vaikkakin pienimuotoisemmin.
–He hankkivat pimeää työvoimaa. Ja kanojen kasvatus jatkuu, he toimittavat niitä asiakkailleen.
Jätevesistä ei seuraa rangaistusta
Pietarilainen ympäristöaktivisti Sergei Gribalev käy toistuvasti Pobedassa mittaamassa haitallisten aineiden määrää maaperässä ja vesistössä. Hänellä on tätä varten käytössään pakettiautoon rakennettu laboratorio. Gribalevin mukaan määrät kasvavat vuosi vuodelta.
– Pobedassa otamme näytteitä ojista, joista ja järvistä. Viimeisimmässä mittauksessa typen määrä oli 15-kertainen normaaliin verrattuna. Fosforia oli kuusikertainen ja nitriittejä seitsenkertainen määrä. Epäpuhtaudet kulkeutuvat Pobedasta pieniä jokia pitkin aina Suomenlahteen saakka. Juuri tästä syystä Suomenlahti rehevöityy niin voimakkaasti. Tällä tavalla menetämme tämän kansainvälisestikin tärkeän luonnonhelmemme.
Venäjän ympäristölainsäädäntö ei kitke rikkomuksia tarpeeksi tehokkaasti. Gribalevin mukaan suuryrityksiltä veloitetaan niistä korkeintaan pieni symbolinen sakko tai ne voidaan tuomita muodollisiin ehdollisiin rangaistuksiin.
– Ympäristölainsäädäntöä rikkovan yrityksen on helppo tehdä valekonkurssi, siirtää varat toisille organisaatioille ja vaihtaa samalla nimeä. Mutta näiden nimien takana on ihmisiä, jotka kuuluvat alueviranomaisten lähipiiriin.
Udarnik ei ole yksittäistapaus. Leningradin alueella sijaitsee yli sata suurta siipikarjatilaa ja karjanhoitokompleksia. Suurimmassa osassa niistä jätevesitilanne on kriittinen.
Suomen ympäristökeskuksen tutkija Seppo Knuuttila tutkii Itämeren tilaa ja on tutkimuksiaan varten ottanut muutamia kertoja fosfori- ja typpinäytteitä Leningradin alueen vesistöistä, muun muassa Pobedassa.
Vuonna 2012 hänet pidätettiin, kun hän otti näytteitä Lugajoen eli Laukaanjoen läheisyydessä. Knuuttila oli matkalla tapaamaan toista tutkijaryhmää, kun ohi ajaneesta autosta nousi siviilipukuinen venäläismies. Mies kysyi Knuuttilalta, oliko tämä kalastamassa, johon Knuuttila vastasi ottavansa vesinäytteitä. Knuuttila jatkoi matkaansa, ja vastaan tuli toinen auto. Autossa oli kolme virkapukuista vartijaa, jotka osoittivat hänelle auton takaovea ja käskivät istumaan takapenkille. Knuuttila oli pidätettynä noin vuorokauden.
Samalla alueella sijaitsee EuroChem-yhtiön tehdas, jota syytettiin Lugajoen mittavista fosforipäästöistä. Yhtiön johto väitti, että Knuuttila liikkui luvattomasti tehtaan alueella. Hänen mukaansa väite oli perätön.
Pelastussuunnitelma
Helcomin mukaan lannanhoitoon liittyvät ongelmat Leningradin alueella ovat tyypillisiä koko alalle.
– Leningradin alue on Venäjän johtava kananmunien tuottaja, ja toisin kuin eläintuotantotilat, siipikarjatiloilla on vain harvoin omia rehuntuotantopeltoja, joille lantaa voisi levittää. Tämä johtaa lannanhoitoon liittyviin ongelmiin, sillä syntynyttä lantaa ei voida levittää maataloustuotantoa varten, kertoo Dominik Littfass, Helcomin viestintäsihteeri.
Helcom on yhdeksän Itämeren rantavaltion perustama järjestö, jonka tehtävä on suojella Itämerta ja vähentää päästöjä. Sen päämaja sijaitsee Helsingissä. Viime vuoden joulukuussa voittoa tavoittelemattomien järjestöjen liittoutuma Clean Baltic ja WWF julkaisivat kuitenkin päätöslauselman, jonka mukaan Helcomin viime vuosikymmenen suunnitelma ei ole toteutunut.
– Vuonna 2007 sovituista tavoitteista on nyt toteutettu yhteisten tavoitteiden osalta 71 prosenttia, mutta kansallisista toimista vain 29 prosenttia. Monet maat eivät ole saavuttaneet tavoitteitaan ravinnepäästöjen vähentämiseksi, kertoo Vanessa Ryan, joka vastaa WWF Suomen mertensuojeluohjelmasta.
Helcomin suunnitelma seuraavalle vuosikymmenelle on määrä tehdä lokakuussa 2021. Päätöslauselman laatineet järjestöt vaativat kuitenkin, että uudessa suunnitelmassa otettaisiin käyttöön vapaaehtoisten toimien lisäksi myös pakollisia toimia, kuten rajoituksia fosforin ja typen käytölle ja karjan tiheydelle.
Merta ei voida puhdistaa siinä jo olevista myrkyistä, voidaan vain vähentää jätevesipäästöjä. Tästä huolimatta mereen päätyy vieläkin tuhansia tonneja uutta fosfori- ja typpikuormaa.
Tekijät:
Galyna Sergeeva
Mikko Forsström
Airik Hopiakangas
Alkuperäisen venäjänkielisen jutun on kääntänyt suomeksi Heli Jormanainen.