Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 144068

Suomalaiset matkailijat pääsevät nyt Norjaan, mutta asuinpaikka on todistettava

$
0
0

Norjan rajavartioasemat avattiin suomalaisille Aamupäivällä rajalta ei vielä päässyt yli, mutta kahdentoista jälkeen liikenne alkoi sujua.

– Meidän ylikulkupaikoilta tuli sellaista tietoa, että Norjaan meneviä suomalaisia oli pääsääntöisesti ohjattu takaisin Suomeen, kertoo Muonion rajavartioaseman päällikkö Petri Hämäläinen.

– Puolen päivän jälkeen sinne alkoi yhtäkkiä päästä. Esimerkiksi Kilpisjärven raja-asemalta tuli iltapäivällä tieto, että sieltä ei ole ketään käännytetty takaisin, Hämäläinen jatkaa.

Ainoa tärkeä ylityspaikka, josta ei toistaiseksi pääse Norjaan on Näätämön raja-asema. Norja ei ole pystynyt järjestämään sinne tarvittavaa testauskapasiteettia.

Rajan avautumisen johti Norjan hallituksen päivitys maahan tulon edellytyksiin.

Tehtävä ilmoitus verkossa ja asuinpaikka on todistettava

Norjan virallisen ohjeen mukaan maahan matkustavan on tehtävä ilmoitus entrynorway.no -sivuston kautta.

Rajan ylittävän henkilön on myös pyydettäessä pystyttävä todistamaan oma asuinpaikkansa esim. Digi- ja väestötietovirastosta (dvv.fi) saadulla todistuksella.

Rajan tänään ylittäneiltä henkilöiltä ei vielä ole todistuksia vaadittu.

Norjan hallitus ohjeisti

Pääsääntöisesti voimassa on edelleen se, että Norjaan pääsevät vain siellä asuvat ja maassa kirjoilla olevat ulkomaalaiset.

Norjan hallituksen sivuilla olevaan ohjeistukseen kuitenkin lisättiin aamupäivällä uusi poikkeus: maahan pääsevät ulkomaalaiset, jotka asuvat ns. keltaisella eli matalan ilmaantuvuuden alueella.

Ohjeissa ei mainita lainkaan punaisia, korkean ilmaantuvuuden alueita. Niillä alueilla asuvien on toistaiseksi turha yrittää lomalle Norjaan

Suurimmasta osasta Suomea kulku on vapaata

Norja on määritellyt Suomen sairaanhoitopiirit keltaisiin ja punaisiin alueisiin tautitapausten määrän perusteella. Lähes koko Suomi on kartalla keltaisella.

Punaisella kartalla loistavat tällä hetkellä Keski-Pohjanmaan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan sekä Satakunnan sairaanhoitopiirit.

Muutoksia alueiden statukseen voi tulla piankin, jos tautitilanne sairaanhoitopiirissä helpottuu. Kartta löytyy tämän, joiltakin osin vanhentuneen tiedotteen lopusta.

Patoutunutta matkustusintoa ilmassa

Pohjois-Norjaan on kulkenut perinteisesti paljon lappilaisia matkailijoita – joko matkailuautolla tai henkilöautolla mahdollisine asuntovaunuineen. Ilmassa on ollut pitkään odottava tunnelma sen suhteen, milloin Norjaan taas pääsee matkustamaan.

Monella tekisi jo kovastikin mieli päästä matkaan. Yksi Norjaan haikaileva on rovaniemeläinen matkailuautoilija Seppo Hedemäki, joka on kulkenut vaimonsa kanssa monta Norjan-reissua.

– Kyllä tekisi mieli lähteä sinne. Aina ollaan menty Norjaan, kun se on ollut mahdollista. Viime kesänä oltiin menossa sinne eräänä torstaipäivänä, ja rajalla kuultiin, että raja menee maanantaina kiinni. Silloin käytiin vain vuonolla kääntymässä ja tultiin viikonloppuna takasin.

Rovaniemeläinen matkailuautoilija Seppo Hedemäki seisoo autonsa edessä
Seppo Hedemäki haluaisi jo lähteä vaimonsa kanssa reissuun Kilpisjärven kautta Keski-Norjaan.Jyri Tynkkynen / Yle

Myös pitkäaikainen matkailuajoneuvokauppias Martti Aula uskoo, että kohta on Norjaan matkaajia jonoksi asti.

– Kyllä tuolta maakunnasta kuuluu ajatuksia, että sinne pitää päästä, kun etelään päin eivät ole reitit auki. Norjan suunta on ainoa, mikä tämän suven aikana auttaa matkailijoita.

Yrittäjä Martti Aula seisoo matkailuauton edessä
Yrittäjä Martti Aula uskoo, että Lapissa on paljon patoutunutta Norjan-matkakiinnostusta.Jyri Tynkkynen / Yle

Viewing all articles
Browse latest Browse all 144068

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>