Teemu Pesonen ei ole jalkapallo- eikä jääkiekkoisä. Odotusaikana hän pohtikin kovasti, miten mahdollisesti selviäisi pojan kasvattamisesta.

– Kahta asiaa peruskoulu ei pystynyt minulle opettamaan: toinen oli päässälaskutaito ja toinen takaperinluistelu. Toivon, että pystyn olemaan muilla tavoin hyvä isä. Kirjoja lukeva isä ainakin olen.

Pesonen on kahden lapsen isä. Vain toinen heistä jäi tähän maailmaan. Pesosen ensimmäinen lapsi, tytär, kuoli kohtuun 24 viikon iässä.

– Hän on ikuisesti 24 viikkoa vanha pikkuneiti. Minulla on hyvin vahva mielikuva, millainen hän olisi ollut ja mitä me olisimme yhdessä tehneet. Valitettavasti hänen piti poistua tästä maailmasta aivan liian aikaisin... tuntemattomasta syystä.

Isäksi vasta vanhemmalla iällä

Teemu Pesonen oli jo 36-vuotias, kun lasten hankkiminen tuli ajankohtaiseksi. Turkulainen suomen kielen opettaja oli jo ehtinyt tottua ajatukseen, että ehkä hänelle ei lapsia siunaantuisikaan.

Ensimmäisen lapsen syntyminen kuolleena ei Pesosta ja hänen vaimoaan lannistanut. Kävi oikeastaan päinvastoin.

– Olimme vaimoni kanssa heti sitä mieltä, että puhumme kohtukuolemasta mieluummin liikaa kuin liian vähän. Tästä ei lapsia odottaville juuri puhuta. Näin jälkeenpäin toivon, että olisi sanottu näinkin voivan käydä.

Tyksin kriisipsykologian poliklinikka auttoi Pesosta ja hänen vaimoaan eteenpäin heti kriisin alusta alkaen. Neuvona oli, että uuden lapsen yrittämisessä ei kannata aikailla. Ajatus tuntui oikealta, ja pian vaimo tuli uudelleen raskaaksi.

Nyt pariskunnalla on vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen terve poika.

– Tyttären poismeno teki meistä ylivarovaisia vanhempia. Olemme uskaltaneet kuitenkin jättää pojan osaaviin käsiin päiväkotiin. Joskus tulee totta kai naarmuja naamaan, mutta se on elämää ja aina niistä selvitään.

Pesonen muistelee ensimmäisiä tunteja pojan syntymisen jälkeen. Synnytys oli ollut pitkä ja vaikea. Äiti oli heräämössä. Kokenut kätilö totesi kokemattomalle isälle legendaariset sanat: ”Ota vain syliin, ei se rikki mene.” Sitä Pesonen on tehnyt, paljon.

Kohtukuolema jätti syvät jäljet

Opettajaisä ei myönnä tuntevansa suoranaista pelkoa poikansa puolesta. Silti hän on pannut merkille vaikkapa sen, miten äänettömästi pikkupoika nukkuu.

– Pakko tunnustaa, että kävin eilen illalla kuuntelemassa nukkuvan pojan hengitystä. Kokemus tyttären kanssa hieman jomottelee takaraivossa.

Pesosen mukaan hyvä isyys vaatii ennen kaikkea läsnäoloa. Moni isä voi olla fyysisestikin läsnä lapsensa arjessa, mutta henkisesti poissa.

Pakko tunnustaa, että kävin eilen illalla kuuntelemassa nukkuvan pojan hengitystä. Teemu Pesonen

– Läsnäolo on näinä kiireisinä ja rahaa arvostavina aikoina asia, josta isänkin tulisi pitää kiinni. Jos ei muuta, niin istutaan lapsen kanssa ja jutellaan. Sekin on jo hyvä.

Monella isäksi tulevalla nousee taloudellinen toimeentulo yhdeksi suurimmista huolista. Pesonen korostaa, että yllättävän vähälläkin pärjää. Kierrätys toimii loistavasti myös lastentarvikkeissa ja –vaatteissa.

Lapset avartavat maailmankatsomusta

Jos Teemu Pesonen eläisi lapsetonta 40-vuotiaan elämää, olisi se hyvin erilaista kuin nyt. Itsekeskeistä. Aika kuluisi vaikkapa vaatekaupassa etsimässä juuri oikeansävyistä kravattia.

– Jos joskus harvoin tarvitsen kravattia, otan parissa minuutissa vaatekaapistani sellaisen kuin sieltä löytyy. Lapsettomana olisin varmastikin toivoton turhuudentavoittelija.

Kyllä siinä moni mies heltyy, kun oma lapsi katselee suurilla silmillään. Teemu Pesonen

Lasten saaminen onkin paras kokemus Pesosen elämässä. Sen kautta on löytynyt kokonaan uusi maailma.

Muutama viikko sitten opettajaisä kiristi keittiöpöydän ruuveja. Seuraavana iltana poika toi oman työkalusettinsä keittiöön ja alkoi kiristää samoja ruuveja muovisella meisselillä.

– Kyllä siinä moni mies heltyy, kun oma lapsi katselee suurilla silmillään. Ja ainakin silloin, kun lapsi alkaa jäljitellä isänsä tekemisiä.

– Luulin aiemmin, että maailmankatsomukseni oli avara. Nyt ymmärrän, että se oli kaikkea muuta, Pesonen jatkaa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus saa Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallolta kovaa kyytiä. Yle TV1:n Ykkösaamussa haastateltu Aalto sanoo, että hallitus ärsyttää ammattiyhdistysliikettä ohuella työelämän tuntemuksellaan.

– Irtisanomissuojan heikennys katkaisi lopulta kamelin selän. Taustalla olivat esimerkiksi kilpailukykysopimuksesta eli kikystä kertyneet ja aktiivimalliin liittyneet luottamuksen menetykset.

Kolmikantaneuvotteluihin pääsyn Aalto toivoo palauttavan menetettyä luottamusta takaisin.

– Meillä on henkilökohtaisesti ihan asialliset välit pääministerin kanssa. Ammattiyhdistysliike ei vain yksinkertaisesti luota siihen, mitä maan hallitus tekee. Irtisanomiskiista oli hyvä esimerkki siitä, kuinka toistemme ohi puhumme.

Oikeutus poliittisiin lakkoihin kumpuaa jäsenistöstä

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo tunnustavansa hallituksen aseman edustuksellisen demokratian päänä.

– Näyttää siltä, että hallituksen työelämän tuntemuksen taso on olematonta. Työnantajajärjestöjen ja palkansaajajärjestöjen asiantuntemusta ei haluta käyttää. Se johtaa esimerkiksi irtisanomislakikiistan kaltaisiin yhteenottoihin.

– Meidän etu tässä maassa on yleensä ollut se että asiantuntemusta on käytetty laajasti hyväksi, jotta on voitu rakentaa sellaista yhteiskuntaa, joka on sopusoinnussa, muistutti Aalto Ykkösaamussa.

Poliittisten lakkojen oikeutuksen Riku Aalto sanoo kumpuavan mielipiteenvapaudesta.

– Meille se oikeutus tulee jäseniltä. Heitä on yhteensä kaksi miljoonaa eli valtaosa maamme aikuisväestöstä. Jos me näemme asioita, jotka vaikuttavat jäsentemme asemaan heikentävästi, meillä on oikeus puolustaa.

Aalto: Hallitus petti lupauksensa

Aallon mukaan epäluottamus hallitusta kohtaan juontaa pitkälti siitä, että hallitus on kilpailukykysopimuksen solmimisen jälkeen syönyt sanansa.

– Meille käytiin SAK:n hallituksessa kertomassa että jos tämän teette, niin työttömyysturvaan ei enää tehdä leikkauksia. Toisin kävi.

– Samoin sanottiin että tästä lähtien erilaiset työlainsäädäntöön liittyvät kysymykset ratkaistaan kolmikantaisesti. No toisin kävi.

Epäluottamus näkyy koko ay-kentässä, sanoo Aalto. Hänen mukaansa kilpailukykysopimuksen suurin vaikutus onkin ollut siinä, että se on hitsannut ammattiyhdistysliikettä yhteen.

– Varmasti osa työllisyyden paranemisesta tulee kikyn kautta. Pelkästään se, että sosiaaliturvamaksuja siirrettiin neljän miljardin edestä työnantajilta työntekijöille on helpottanut yritysten taloutta ja mahdollistanut investointeja.

– Mutta kyllä sen seurauksena SAK:lainen ammattiyhdistysliike on yhtenäisempi kuin pitkään aikaan, ja siitä kiitos pitää antaa hallitukselle.

Teollisuusliitto panostaa vaaleihin satoja tuhansia

Riku Aallon mukaan Teollisuusliitto aikoo tukea ensi kevään eduskuntavaaleissa ehdolle asettuvia jäseniään kymmenillä tuhansilla euroilla.

– Meidän tavoitteena on saada eduskuntaan enemmän työntekijälähtöisiä kansanedustajia, heitä on siellä tällä hetkellä aika vähän, sanoo Aalto.

Ehdokkaille kohdistetun tuen lisäksi liitto aikoo panostaa satoja tuhansia euroja äänestysaktiivisuuden nostamiseen, sanoi Aalto Ykkösaamussa.

Teollisuusalueen näkymä Päijät-Hämeen Hollolassa on tyypillinen. Rekkaralli kulkee, pöly lentää tehtaalta ja harmaat teollisuushallit seisovat marraskuisessa maisemassa. Monessa pihassa on vanhoja autonraatoja.

Vaikka ihmisiä ei juuri nyt näy, täälläkin on asukkaita. Teollisuushallien yhteydessä on asuntoja, jotka tunnistaa ulospäin muun muassa verhoista ja polkupyöristä. On myös hieman yllättäen muutamia omakotitaloja.

Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomessa asuu tuhansia ihmisiä teollisuusalueilla.

– Asiaa ei ole tutkittu, mutta rekisteriaineiston pohjalta voisi arvioida, että teollisuusrakennusten yhteydessä olevissa talonmiehen asunnoissa asuu muutama tuhat henkilöä, sanoo Tilastokeskuksen asiantuntija Otto Kannisto.

Helsingissä on 22 teollisuusaluetta, joissa asui 2 800 ihmistä vuonna 2013. Pääosa heistä, 2 150 ihmistä, majaili Pitäjänmäen kaakkoisosassa. Suurta ihmismäärää selittää osin se, että Pitäjänmäessä on muutettu työpaikkojen tiloja asunnoiksi. Lisäksi alueelle on rakennettu kerrostaloja.

– Teollisuusalueiden asukasmäärät ovat Helsingissä varmasti lisääntyneet viiden viime vuoden aikana. Tuskin kuitenkaan merkittävästi, pohtii asumiseen erikoistunut tutkija Ari Niska Helsingin kaupungilta.

Kim Ranta-aho, 26, on asunut teollisuushallin yhteyteen rakennetussa talonmiehen asunnossa seitsemän vuotta. Hän omistaa hallin yhdessä isänsä kanssa. Heillä on vastuullaan kuljetusliike.

– Minusta on itse asiassa luksusta asua näin tilavasti. Musiikkia saa kuunnella rauhassa, kun ei ole häiriintyviä naapureita. Harrastuksissa käytettävät moottoriajoneuvot mahtuvat hyvin halliin, kehuu Ranta-aho.

Mies esittelee uudenaikaista keittiötä, saunaa ja tilavaa olohuonetta, jossa on baaritiski jakkaroilla. Pöydän yläpuolella on jääkiekosta saatuja pokaaleja.

Teollisuusalueilla turhaan epämääräinen maine

Dekkareissa, elokuvissa ja yksittäisissä rötösuutisissa teollisuusalueet näyttäytyvät levottomina paikkoina, joissa juonitaan rikoksia. Moni muistaa muun muassa uutiset liivijengien kerhotiloista eri puolilla Suomea.

Poliisin mukaan teollisuusalueet eivät kuitenkaan erotu erityisemmin virkavallan päivittäistoiminnassa. Kotihälytyksiä tulee teollisuusalueille sattumanvaraisesti, koska asukkaita on vähän ja harvakseltaan.

– Joskus teollisuusalueiden työpaikoilla pidettävät bileet työllistävät meitä. Enimmäkseen poliisia tarvitaan omaisuusrikosten selvittämisessä. Onneksi valvontakamerat ovat kehittyneet ja tulleet edullisemmiksi, miettii ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisilaitokselta.

Siitä minkälaiset ihmiset teollisuusalueilla asuvat, ei ole tarkkaa tietoa. Merkittävä osa asukkaista lienee yrittäjiä, jotka asuvat teollisuushallin yhteydessä niin sanotussa talonmiehen asunnossa. Joskus yrittäjillä on myös vuokralaisia.

Päijät-Hämeessa ja Kymenlaaksossa toimivassa kiinteistömarkkinayrityksessä on törmätty surullisiinkin tapauksiin.

– Eräs teollisuushallissa toiminut yritys oli tehnyt konkurssin ja yrittäjä asui salaa piharakennuksessa. Mutta en minä teollisuusalueita pidä minään Suomen ghettoina. Parhaimmillaanhan yrittäjällä on erittäin lyhyt työmatka, naurahtaa Suomen Toimitila Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kantosaari.

Keikkatyöläiset ovat yksi ryhmä, jotka saattavat asua teollisuusalueilla epävirallisesti. Tällaista asumista havaittiin kymmenisen vuotta sitten muun muassa Helsingin Herttoniemessä, jossa asui virolaisia keikkatyöläisiä.

– Tuollainen epävirallinen asuminen on varmaankin vähentynyt muun muassa Viron talouden kasvun myötä, arvioi tutkija Ari Niska Helsingin kaupungilta.

Jotkut ovat kysyneet, että asutko todella teollisuusalueella. Kim Ranta-aho

Teollisuusalueilla asuvat ihmiset ovat kaupungeille asia, josta ei mielellään puhuta. Esimerkiksi lapsiperheille teollisuusalueet eivät tarjoa viihtyvyyttä lisääviä palveluja, kuten lähikirjastoa, leikkipuistoja, viheralueita tai päiväkotia.

– Teollisuualueilla on melua, savua ja häiriöitä. Toisinaan tämä johtaa siihen, että asukkaat tekevät häiriötekijöistä valituksia, kertoo Lahden kaupungingeodeetti Juha Helminen.

Tilanne on kaupungille hankala, kun teollisuusalueita ei ole suunniteltu asumiseen, vaan teollisuuden tarpeisiin. Lahdessa teollisuusalueilla asuu arviolta kymmeniä ihmisiä niin sanotuissa talonmiehen asunnoissa.

Lätkäkaverit tulevat saunomaan

Kim Ranta-aho ei ole selviytynyt asuinpaikassaan täysin ilman harmeja. Hänen asunnossaan kävi kutsumattomia vieraita pari vuotta sitten. Vakuutus tuli hätiin. Nyt valvontakameroita on riittävästi.

Ranta-ahon kämpässä on neliöitä 80 ja parvekkeellakin 30. Lahden keskustaan on ainoastaan 10 minuutin automatka.

– Kyllä tämä kerrostalokämpän voittaa. Kun kaverit tulevat kylään, parkkipaikat löytyvät helposti.

Saunassa löylyttelevät toisinaan lätkäkaverit. Ranta-aho on törmännyt ihmettelyyn asuinpaikastaan.

– Jotkut ovat kysyneet, että asutko todella teollisuusalueella. Mutta kun olemme menneet asuntooni sisälle, ovat he pitäneet tätä kivana. Koko elämääni en aio täällä asua, sillä aion rakentaa vielä omakotitalon.

Mökkimurtojen määrät näyttävät olevan laskussa, käy ilmi poliisin tilastoista. Asiasta uutisoivat aiemmin muun muassa Kaleva ja Iltalehti.

Poliisi on kirjannut tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä 905 vapaa-ajan asuntoon kohdistunutta varkautta tai varkauden yritystä. Viime vuonna syyskuun lopulla mökkimurtoja oli kirjattu 1 238, joten mökkimurrot ovat laskeneet noin 27 prosenttia.

Vuonna 2017 mökkimurtoja kirjattiin kokonaisuudessaan 1 512. Näin ollen voidaan nähdä, että mökkimurrot ovat selvästi laskemaan päin.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jyrki Ahon mukaan selkeää syytä mökkimurtojen laskuun on vaikea sanoa. Mökkimurtoja tehtailevat niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin rikolliset.

– Vilkaisu rikoksesta epäiltyihin osoittaa, että valtaosa heistä on kotimaista perua. Ulkomaalaisten määrä on nyt vähäisempi, vaikka heitä esiintyy enemmän ja enemmän, kun tarkastellaan asuntomurtoihin epäiltyjen taustoja, Jyrki Aho sanoo tiedotteessa.

Poliisin mukaan mökkimurtoja tehtailevat sekä ammatti- että taparikolliset.

Poliisin vinkit mökinomistajalle

Poliisin mukaan varkauksia pystytään estämään mökkien paremmalla suojauksella. Poliisi antaa neljä vinkkiä pitkäkyntisiltä suojatumiseen.

Ensiksikin arvoesineet kannattaa viedä pois mökistä, jotta ne eivät houkuttele varkaita. Esimerkeiksi mökillä olevista arvokkaista asioista poliisi mainitsee alkoholin ja aseet.

Toiseksi verhot kannattaa jättää auki. Näin varas näkee, ettei mökissä ole mitään anastettavaa. Kolmas poliisin vinkki koskee murtohälyttimiä ja kameravalvontaa. Niistä kannattaa tiedottaa näkyvästi tarroilla ja kilvillä.

Poliisin mukaan tuntemattomalta kulkijalta voi kysyä kohteliaasti, että etsiikö tämä jotain paikkaa.

– Kun rikollinen huomaa, että hänet on havaittu, hän yleensä vaihtaa maisemaa, poliisi vinkkaa tiedotteessaan.

Poliisi on tehnyt mökkiläisten neuvomiseksi myös Youtube-videoita.

Lue lisää:

Poliisi kehottaa: Tarkasta kesämökkisi talvellakin ja jätä verhot auki

Mökkimurroissa hurja kasvupiikki alkuvuonna – "Aika paljon vuosivaihtelua"

Hallitus suunnittelee pikavauhdilla muutoksia kokoontumislakiin.

Nykyisin poliisille pitää tehdä ilmoitus mielenilmauksen järjestämisestä kuusi tuntia ennen sen alkamista. Oikeusministeriö pidentäisi ilmoitusajan kolmeen vuorokauteen.

Ylen haastattelemat perustuslakiasiantuntijat luonnehtivat lakiluonnosta huonosti valmistelluksi ja kokoontumisvapautta rajoittavaksi.

Säyseästi samassa tilassa oleilevat ryhmät eivät julkisoikeuden apulaisprofessorin Pauli Rautiaisen mielestä ole riittävän hyvä syy rajoittaa kokoontumisvapautta.

Lakiluonnos on paraikaa lausuntokierroksella ja lain on tarkoitus tulla voimaan elokuussa 2019.

Oikeusministeri: Haluamme taata mielenosoittajien turvallisuuden

Sosiaalinen media on viime vuosina muuttanut mielenosoituksia. Kuka tahansa voi esimerkiksi Facebookissa polkaista pystyyn mielenosoitukseen nopealla aikataululla ja saada mukaan jopa tuhansia ihmisiä.

Samalla vauhdilla järjestetään myös vastamielenosoituksia. Hyvä esimerkki tästä oli itsenäisyyspäivä 2017. Silloin liikkeellä olivat sekä sittemmin kielletty uusnatsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) ja maahanmuuttoa vastustava Soldiers of Odin että natsien vastustajat.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) perustelee lakimuutosta mielenosoittajien turvallisuudella. Hänen mielestään nykyinen kuuden tunnin ilmoitusaika on liian lyhyt.

– Tämän lain tarkoitus on turvata mielenosoitusoikeus, ettei syntyisi rähinöitä erimielisten porukoiden välillä, Häkkänen sanoo.

Poliisi pitää nykyistä kuuden tunnin ilmoitusaikaa “työnjohdollisesti haastavana”. Paikalle pitäisi nopealla aikataululla löytyä riittävä määrä virkavaltaa estämään mahdolliset yhteenotot.

Professori: Suomalaiset mielenosoitukset ovat rauhallisia

Väkivalta ja yhteenotot mielenosoituksissa ovat kuitenkin Suomessa hyvin harvinaisia. Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen kysyykin, miksi muutosta tarvitaan. Halutaanko esimerkiksi hillitä mielenosoituksia pakkopalautuksia vastaan?

– Meillä ei ole ollut erityisiä ongelmia mielenosoituksissa, Rautiainen sanoo.

– Suomalaiset mielenosoitukset ovat olleet rauhallisia ja kesyjä. Jos samalla torilla on kaksi erimielistä leiriä niin meitä alkaa heti ärsyttää.

Rautiaisen mielestä hallituksen lakiluonnos on suppea ja huonosti valmisteltu.

– Tästä ei käy ilmi, mikä on nykykäytännön ongelma ja miten se ilmoitusajan keston lyhentämisellä ratkaistaan.

"Ilmoitusajan pidentäminen rajoittaa kokoontumisvapautta"

Kokoontumislain muuttaminen ei Ylen haastattelemien asiantuntijoiden mukaan ole ristiriidassa perustuslain kanssa.

Turun yliopiston julkisoikeuden professori Juha Lavapuro pitäisi kuitenkin parempana, että hallitus kokeilisi ilmoitusajan pidentämistä ensin kuudesta tunnista vuorokauteen.

– Totta kai ilmoitusajan pidentäminen kuudesta tunnista kolmeen vuorokauteen rajoittaa kokoontumisvapautta, Lavapuro sanoo.

Muutoksen perusteleminen poliisien kiireillä ei Lavapurolle kelpaa.

– Muutoksella pitäisi olla parempia perusteluita kuin se, että poliiseja on vaikeaa saada paikalle lyhyellä varoitusajalla.

Otsikkoa korjattu 21:27, aikaisempi oli: Hallitus haluaa rajoittaa spontaaneja mielenosoituksia – Asiantuntijat pitävät esitystä huonosti valmisteltuna ja turhana

Ihmisellä on kysyttäessä taipumus valehdella käyttäytymiseen ja arvoihin liittyvissä kysymyksissä, kuten "kuinka paljon juot alkoholia" tai "kuinka usein ajat pyörällä töihin".

Aalto-yliopiston markkinoinnin laitoksen professori ja liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluita tarjoavan Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila sanoo, että meille syntyy ennen kaikkea median kautta kovia paineita toimia oikein.

– Me tiedämme, miten kuuluu vastata, koska haluamme aina esittää hyvää kansalaista. Haluaisimme oikeasti olla sellainen. Siksi alamme vastata ihan eri tavalla.

Tällainen tapa toimia näkyy Mattilan mukaan aluksi kaikessa käyttäytymiseen ja arvoihin liittyvässä, kuten vaikkapa vähäpäästöisissä autoissa. Puhumme ostavamme seuraavaksi hydridiauton, mutta ostamme kuitenkin vielä tämän kerran dieselin.

Ensin koirankakkapussi hävetti. Nyt hävettää, jos pussia ei ole

Mattila tietää, että muutos noudattelee tiettyä kaavaa. Esimerkiksi kaikissa arvo- ja asennetutkimuksissa ihmiset sanovat ensin tekevänsä jotakin. Sanomisesta edetään sitten siihen, että vähitellen kokeillaan ja kokeilua jatketaan. Lopulta tavasta tulee rutiini ja uusi normaali.

Muutoksen onnistuminen vaatii riittävästi ryhmäpainetta. Professori ottaa esimerkkinä koirankakkapussit, joita aluksi vain harva käytti, vaikka olisi pitänyt. Nyt kakan keräämättä jättäminen toisten nähden koetaan jo noloksi.

– Ja esimerkiksi Pariisissa on nyt tämä sama juttu. On vielä isompi murros määräyksestä oikeaan käyttäytymisen muutokseen saada pariisilainen keräämään koirankakat kuin mitä se Suomessa oli.

Ajattelutavan muutos näkyy myös vaikkapa liikenteessä. Ihmiset päivittävät sosiaaliseen mediaan, kuinka he ovat menneet jonnekin junalla tai pyörällä.

– Aika harva jakaa enää, että nyt olen yksityisautoillut tämän matkan. Siinä näkee sen, että ensin sanoimme niin, sitten kokeiltiin ja nyt jokainen kokeilu jaetaan. On jännä nähdä, mikä tilanne on sitten viiden vuoden kuluttua.

Mitä roolimallit edellä, sitä muut perässä

Kuluttajien käyttäytymisen muutosta on Mattilan mukaan helppo ennustaa. Muutosta ei synny, jos muutos pitää tehdä yksin. Muidenkin pitää muuttua.

Esimerkiksi turkiksia vastustivat ennen lähinnä kettutytöt ja muut tahot, jotka eivät ostaisi turkiksia muutenkaan. Nyt moni kauppajätti on luopunut kaikista tuotteista, joissa on mitä tahansa turkisperäistä. Muutos ei kuitenkaan johtunut kettutytöistä, vaan Guccin kaltaisista brändeistä.

– Nyt nämä ikonit ja roolimallit alkavat ottaa kantaa ja vetäytyä. Se synnyttää paineen kaikille muillekin.

Ihmisellä voi olla menossa useita kulutuskäyttäytymisen muutoksia eri vaiheissaan samaan aikaan. Kun yksi muutos saavuttaa vaiheen, jossa siitä tulee uusi normaali, luodaan uutta painetta heti lisää.

– Nyt ei enää riitä, että ostat luomua, vaan pitää ostaa luomua, joka tulee läheltä. Aina löytyy se seuraava taso. Ja aina löytyy niitä mallisuoriutujia, jotka ovat vielä parempia ja täydellisempiä kuin me olemme.

Kulutuskäyttäytymisen muutos voi joskus tapahtua ennakoitua nopeammin.

Esimerkiksi tuore IPCC:n ilmastoraportti on saanut monet sosiaalisessa mediassa painimaan siitä, kehtaavatko he enää tänä talvena lentää perinteiselle lomamatkalleen maapallon toiselle puolelle.

– Olen ihan varma, että tuo raportti kiihdyttää tiettyä käyttäytymisen muutosta, oli se sitten lihansyöntiä, lentämistä tai jotakin muuta, Professori Pekka Mattila sanoo.

Tympäännys ja turhautuminen kansanvallan toimivuuteen kasvaa Latinalaisessa Amerikassa. Perjantaina julkaistun vuosittaisen kyselyn mukaan enää alle puolet, 48 prosenttia vastanneista, kertoo pitävänsä demokraattista järjestelmää parhaimpana.

Laskua on tullut viisi prosenttiyksikköä viime vuodesta. Vuosittain julkaistava Latinobarómetro-kysely mittaa poliittisia suuntaviivoja ja arvoja 18 valtiossa alueella.

Demokratian kannatus on laskenut alueella jo viisi vuotta peräkkäin. Näin matalaa lukua ei ole nähty sitten vuoden 2001, sanoi kyselyä johtanut Marta Lagos Chilen Santiagossa sijaitsevasta tutkimuslaitoksesta.

Kyselyyn vastasi 20 000 ihmistä kesä-elokuussa.

Autoritäärisen mallin kannatus ei lisääntynyt

Tutkimus ei osoita, että enemmistö haluaisi vaihtaa demokratian autoritääriseen malliin. Autoritääristen mallien kannatus on pysytellyt verrattain vakaana viime vuodet, noin 15 prosentissa.

Poliittisesti välinpitämättömien joukko on kuitenkin kasvanut. Useampi kuin joka neljäs vastaaja tutkimuksessa kertoi, ettei heille ollut väliä, miten maan johto on järjestetty.

Kaikista välinpitämättömiä olivat 16–26-vuotiaat nuoret eli sukupolvi, joka on syntynyt demokratian aikana ja joka ei ole itse elänyt julmien sotilashallintojen aikaa.

– Ei ole näyttöä siitä, että Latinalaisessa Amerikassa haluttaisiin enemmän autoritääristä johtamista. Järjestystä ja väkivallan loppumista kyllä halutaan, tutkimusta johtanut Lagos sanoi tiedotteessa.

Korkeimmillaan kansanvallan kannatus alueella on ollut vuonna 2010. Tuolloin demokratiaa kannatti 61 prosenttia vastanneista.

Demokratia kaventunut

Demokratia on uhattuna tai paineen alla useissa valtioissa alueella, raportti varoittaa. Kansanvallan romahdus on ollut ilmeistä Venezuelassa ja Nicaraguassa.

Venezuelassa presidentti Nicolás Maduro valitutti itsensä uudelle kaudelle toukokuussa vaaleissa, joissa voitto oli hänelle jo etukäteen järjestelty.

Nicaraguassa satoja ihmisiä sai surmansa kesällä kovaotteisen presidentin Daniel Ortegan vastaisissa protesteissa.

Korkeinta demokratian kannatus on juuri kriisimaa Venezuelassa, jossa 75 prosenttia kertoo kannattavansa demokratiaa. Venezuelalaisista 6 prosenttia ilmoitti pitävänsä autoritääristä mallia hyvänä.

Väli-Amerikan Hondurasissa Juan Orlando Hernández sai jatkokauden viime marraskuussa vaaleissa, joita epäiltiin vilpillisiksi.

Brasilia kriisissä

Raportti näkee vaaroja myös Brasiliassa, jossa sotilasvaltaa ihaileva äärioikeistolainen Jair Bolsonaro valittiin seuraavaksi presidentiksi lokakuun lopussa. Kaikkein tyytymättömimpiä demokratiaan olivat kyselyssä brasilialaiset.

– Brasiliassa koko järjestelmä on kriisissä, Lagos arvioi.

Viime vuonna Pew-tutkimuslaitoksen kyselyssä 38 prosenttia brasilialaisista kertoi pitävänsä sotilasvaltaa hyvänä hallintomallina maalleen.

Talouskriisin, rikollisuuden ja korruptioskandaalien raivostuttamat äänestäjät vaativat ratkaisuja.

– Uudessa Latinalaisessa Amerikassa ei tarvita vallankaappauksia, vaan autoritääriseen järjestelmään voidaan päätyä vaalien kautta. Taustalla on kansan pahoinvoinnin aalto, Lagos arvioi.

Valtaeliitin vastaista protestia nähtiin myös Meksikon presidentinvaalissa kesällä. Radikaali vasemmistolainen Andrés Manuel López Obrador astuu virkaan joulukuussa.

López Obrador on luvannut palauttaa enemmän valtaa suoraan kansalle esimerkiksi kansanäänestysten muodossa.

Huolina talous, rikollisuus ja korruptio

Vastaajia huolestutti kyselyssä erityisesti talouden tilanne, rikollisuus ja korruptio.

Venezuelassa talous on romahtanut ja Etelä-Amerikan suurin maa Brasilia on rämpinyt vakavassa talouskurimuksessa, josta se on vähitellen nousemassa.

Kaikkiaan 18 entisen presidentin tai varapresidentin epäillään sekaantuneen korruptioskandaaleihin alueella muun muassa Brasiliassa, Perussa, Ecuadorissa ja Argentiinassa.

Luottamus instituutioihin on alhaalla. Suurinta luottamusta nauttivat armeijat ja kirkko, kun taas poliittiset puolueet ja oikeusjärjestelmä eivät herätä juurikaan arvostusta.

Demokratian on kuvattu levinneen maailmaan kolmessa aallossa. Latinalaisen Amerikan se saavutti viimeisessä aallossa 1980-luvulla sotilasdiktatuurien jälkeen.

– Tuo aalto on nyt tullut tiensä päähän, Lagos arvioi.

Pohjoisranskalaisen pikkukylän laitamia pyyhkii hyytävä tuuli. Välillä sataa tihuttaa hieman. Poskipäitä pistelevästä viimasta huolimatta Pierre Fiecha ja Hugo Capielz seisovat lippuja pidellen.

He odottavat Ranskan presidenttiä Emmanuel Macronia, joka on ilmoittanut osallistuvansa täällä Pierre d’Haudroyn sotamuistomerkillä pidettävään seremoniaan.

– Minulle oli ehdottoman tärkeää olla seremoniassa mukana. Edustan sukupolvea, joka on saanut elää vapaana isoisiemme ja isoisoisiemme tekojen ansiosta. Sitä ei saa unohtaa, sanoo reserviupseeri Capielz.

Algeriassa sotinut ja La Flamengriessa asuva Pierre Fiecha nyökyttelee hänen vieressään ja kertoo osallistuneensa muistojuhlaan joka vuosi.

– Muisto velvoittaa. Kunnioitamme niitä, jotka antoivat henkensä meidän elävien puolesta. Tänä vuonna seremonia on tietenkin aivan erityinen, veteraani sanoo.

Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä on kulunut lähes päivälleen sata vuotta, ja sen kunniaksi La Flamengrien pikkukylä saa presidentillisen vieraan. Se on aivan poikkeuksellista, sillä valtionjohtoa ei ole täällä maailmansotien jälkeen näkynyt.

– Eikä itse asiassa juuri koko Aisnen departementissakaan, vaikka ensimmäisen maailmansodan taistelut vaurioittivat aluetta pahasti ja täällä on valtavasti sankarihautoja, Capielz hymähtää.

La Pierre d’Haudroy on ensimmäisen maailmansodan uhrien muistoksi pystytetty kivipaasi. Muistomerkki sijaitsee tarkalleen siinä kohdassa, jonne Saksan edustajat saapuivat 7. marraskuuta vuonna 1918.

Saksalaisilla oli kourassaan valkoinen lippu, kun he ajoivat marraskuisena iltana sata vuotta sitten Ranskan eturintamalle. Saksalaiset ja ranskalaiset sopivat tuolloin ensimmäisestä tulitauosta.

Varsinainen aselepo solmittiin neljä päivää myöhemmin Compiègnen metsään ajetussa junavaunussa Ranskassa. Ensimmäisen maailmansodan aseet vaikenivat lopulta yhdennellätoista hetkellä: 11. marraskuuta 1918 kello 11.

Compiègnen tuntevat kaikki, mutta La Flamengrie on historian saatossa unohtunut.

– Puhutaan vain junavaunusta, jossa aselepo lopulta allekirjoitettiin. Pierre d’Haydroyn muistomerkki on kuitenkin tärkeä rauhan ja onnellisuuden symboli, joka kannattaisi ainakin meidän ranskalaisten muistaa, kylässä asuva Alain Thiefaine sanoo.

Thiefaine kuvaa La Flamengrieta uneliaaksi maaseutukyläksi, jossa tapahtuu harvoin yhtään mitään. Kylän raitilla on yksi ravintola, yksi kioski ja yksi kauppa eikä ihmisiä talvisaikaan juuri näy ulkosalla.

– Paitsi tänään! Yhtäkkiä olemme keskellä suurta mediasirkusta, mies naurahtaa.

– Tällainen tilaisuus tulee kerran elämässä, toteaa hänen vaimonsa Marie-José.

Heidän vieressään muistomerkin eteen pystytetyssä katsomossa istuu yli tuhat ihmistä. Suurin osa on lähialueiden asukkaita, mutta paikalla on myös koululaisia, poliitikkoja, reserviläisiä ja veteraaneja.

Presidentin vierailun takia turvatoimet ovat järeät. Koko alue on suljettu liikenteeltä, rynnäkkökiväärein aseistautuneet sotilaat partioivat katsomon laidalla ja jokaisen vieraan taskut, laukut ja kengänpohjat on tarkistettu.

Varovaisuuden ymmärtää, onhan presidenttiin kohdistuva iskuyritys tämän päivän Ranskassa varsin todellinen uhka.

Turvattomuus huolettaa myös Thiefainen pariskuntaa. He ovat syntyneet vuosina 1947 ja 1950 ja edustavat siis sodanjälkeistä sukupolvea, joka on saanut elää varsin turvatun elämän rauhan vallitessa.

– Lasten ja lastenlasteni turvallisuus huolettaa minua kuitenkin kovasti. Pelkään pahoin, että nykyinen maailma ei takaa heille samanlaista hyvinvointia ja turvaa, josta me olemme saaneet nauttia, Marie-José Thiefaine sanoo.

Hän muistuttaa, että nykynuoret kärsivät työttömyydestä, taloudellisesta epävarmuudesta ja maailmanpoliittisesta epävakaudesta.

– Eurooppalaiset löysivät sata vuotta sitten rauhan. Viime vuosina sota on kuitenkin tullut Ranskaan takaisin terrori-iskujen muodossa, Alain Thiefaine sanoo.

Pohjoisranskalainen katsomo alkaa käydä hieman kärsimättömäksi, sillä presidenttiä ei näy eikä kuulu. Järjestäjät kertovat, että Macron on ainakin tunnin myöhässä. Hän on kuulemma jäänyt suustaan kiinni edellisessä vierailukohteessa eli lähikaupungin vanhainkodissa.

– Ei auta kuin odottaa, Alain Thiefaine puuskahtaa.

Kello lyö kahdeksan. Illan viiman koettelemat vieraat pysyvät paikoillaan ja lipunkantajat suorassa rivissä.

Pohjois-Ranskan kiertue ei ole Macronille ainoastaan maailmansodan kauhujen muistamista vaan myös poliittinen retki.

Epäsuosion alhoon vajonnut presidentti toivoo pikkukaupungeissa kiertelyn ja äänestäjien tapaamisen tuovan hänelle myös kovasti kaivattua imagonostetta. Sille on tarvetta, sillä mielipidekyselyjen mukaan alle kolmekymmentä prosenttia ranskalaisista on tyytyväisiä Macronin toimiin presidenttinä.

Macron on siis vajonnut samoihin kannatuslukemiin kuin historiallisen epäsuosittu edeltäjänsä, sosialistipresidentti François Hollande.

Kiusallisia kohtaamisia Macron ei kuitenkaan ole päässyt pakoon. Presidentti on kohdannut vihaisia kyselyitä ja protesteja eläkkeiden supistumisesta, bensan hinnan noususta ja korkeana pysyttelevästä työttömyydestä.

La Flamangeriessa ei näy protesteja. Vähitellen katsomosta joudutaan kuitenkin taluttamaan pois kylmän kangistamia kansalaisia – ensiapuhenkilökunta kantaa autoon eräänkin vanhemman rouvan, jonka huulet ovat aivan siniset ja katse uuvahtanut.

– Tuo rouva ei varmasti äänestä Macronia ensi vaaleissa, kommentoidaan vieressä.

Presidentti Macronin kiertue päättyy Pariisiin, jossa järjestetään ensimmäisen maailmansodan suuret muistojuhlallisuudet. Sunnuntaina Riemukaarella järjestettävään muistoseremoniaan ja sitä seuraavaan rauhanfoorumiin odotetaan kymmeniä valtionjohtajia ja kansainvälisten järjestöjen edustajia.

Pariisi on rauhanfoorumille luonteva näyttämö, sillä sata vuotta sitten kaupungissa neuvoteltiin ensimmäisen maailmansodan jälkeiset rauhansopimukset.

Rauhan ehdot olivat tuolloin kovat ja niistä päättivät ainoastaan voittajat. Sodan hävinneen Saksan oli pakko suostua Versailles’n sopimukseen, jossa se tuomittiin yksin syylliseksi ja määrättiin luovuttamaan alueitaan, heikentämään armeijaansa ja maksamaan valtavat sotakorvaukset.

Pariisin rauhanneuvottelut jättivät jälkeensä paljon kaunaa ja samalla uuden sodan siemenen. 14 vuotta myöhemmin Saksassa nousi valtaan kansalaisten katkeruutta hyödyntänyt Adolf Hitler. Nationalismi muuttui fanaattiseksi kansalliskiihkoksi.

Sata vuotta myöhemmin eletään uudenlaista epävarmuuden aikaa.

– Nyt elämämme ajan ja maailmansotien välisen ajan samankaltaisuus hätkähdyttää minua, Macron kommentoi tällä viikolla Ouest-France -sanomalehden haastattelussa.

Ranskan presidentti pyrkii nostamaan epävarmuuden aikana profiiliaan. Hänen aloitteestaan syntyneessä rauhanfoorumissa etsitään keinoja parantaa kansainvälistä yhteistyötä, edistää ympäristönsuojelua ja teknologista kehitystä.

Kolmipäiväinen tapahtuma alkaa sunnuntaina ja paikalla ovat muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän Vladimir Putin. Suomea kokouksessa edustaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

La Flamegrien kylän läpi käy kohahdus: Élysée-palatsin ajoneuvot lähestyvät vihdoin muistomerkkiä ja sen luokse pystytettyä katsomoa. Presidentti Macron saattueineen saapuu paikalle – kaksi tuntia myöhässä mutta kuitenkin.

Presidentti kättelee lipunkantaja Hugo Capielzia.

– Nämä seremoniat tuovat toivoa. Me olemme täällä puolustamassa rauhaa, Capielz toteaa.

Pohjois-Ranskan taivaalle kohoaa tunteikas marseljeesi.

Turkkilaisen Sabah-lehden tietojen mukaan sauditoimittaja Jamal Khashoggin murhaajat syövyttivät ruumiin ja kaatoivat jäännökset viemäriin. Surman jälkeen tekijät olivat paloitelleet ruumiin ja liuottaneet palaset hapolla, Sabah kirjoittaa.

Hallitusta lähellä olevan Sabahin mukaan Saudi-Arabian Istanbulin-konsulaatin viemäreistä otetuista näytteistä on löydetty jäämiä haposta. Tämän perusteella tutkijat epäilevät, että Saudi-Arabian hallintoa arvostelleen Khashoggin ruumis hävitettiin syövyttämällä.

Sabah-lehden uutisessa ei kerrota, mistä lähteestä tiedot ovat peräisin.

Jamal Khashoggi katosi mentyään Saudi-Arabian Istanbulin-konsulaattiin lokakuun toisena päivänä. Muun muassa Turkki epäili pian katoamisen jälkeen, että Khashoggi murhattiin. Vasta yli kaksi viikkoa myöhemmin Saudi-Arabia myönsi, että Khashoggi murhattiin sen Istanbulin-konsulaatissa.

Saudi-Arabian mukaan murhaajat toimivat omavaltaisesti eikä maan korkein johto ei tiennyt murhasta. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on sanonut, että murhakäsky oli annettu erittäin korkealta tasolta.

Murhatutkimusten aikana Saudi-Arabia lähetti Sabah-lehden mukaan Istanbuliin toksikologin ja kemikaaliasiantuntijan, jotka kävivät useita kertoja konsulaatin tiloissa. Sabahin uutisesta on kertonut muun muassa uutistoimisto AFP.

Erdoğan sanoi lauantaina, että Turkki on antanut Khashoggin murhaan liittyvät äänitteet Saudi-Arabialle, Yhdysvalloille, Saksalle, Ranskalle ja Britannialle.

Lisää aiheesta:

Erdoğan: Khashoggin murhakäsky tuli Saudi-Arabian korkeimmalta tasolta

Lehdet: Saudi-Arabian kruununprinssi kuvaili puhelussa Valkoiseen taloon Khashoggia vaaralliseksi islamistiksi – viime viikolla puheet muuttuivat täysin

Sauditoimittaja Khashoggi oli monikasvoinen – eliittisuvun poika kulki maailmalla Afganistanista Yhdysvaltoihin mutta maksoi lopulta hengellään kuningashuoneen arvostelusta

Sisällissota jätti tuhansia suomalaislapsia ilman kotia ja vanhempia. Erityisen vaikea tilanne oli punaisissa perheissä, joissa nähtiin jopa nälkää.

Syksyllä 1918 Vähässäkyrössä Etelä-Pohjanmaalla Kaiströmin perhe valmistautui pienen Rauha-tytön tuloon.

Vähäkyrö oli valkoinen alue keskellä valkoista Suomea. Rauha oli kymiläinen punaorpo, jolle Kaiströmin lapseton pariskunta oli luvannut tarjota kodin.

Tullessaan Rauhalla oli yllään punalipusta ommeltu takki.

Uudessa kodissa kaksivuotias katseli tuvan ikkunasta näkyvää pitkää punaista pohjalaistaloa ja sanoi ensimmäiset sanansa:

– Onkohan tuossa talossa leipää.

Seitsemän lasta ja äiti

Kymenlaakson maakunta tunnettiin 1918 sodan aikaan punaisena alueena. Monissa perheissä isä oli sodan aikaan kadonnut, teloitettu, kaatunut tai vangittu. Köyhyys aiheutti nälänhätää ja pakotti lapset kerjuulle.

Rauhan isä oli ollut seppä Hallan sahalla Kymin pitäjässä, nykyisessä Kotkassa. Kun isä lähti sotaan, äiti ja seitsemän lasta häädettiin työnantajalta vuokratusta asunnosta.

Rauhan tytär Ulla Keski-Rauska tuntee äitinsä tarinan. Hän tietää, että lasten kanssa yksin jääneellä äidinäidillä, mummalla, ei ollut mitään omaisuutta. Kaikesta oli puutetta. Kodittomiksi jääneet mumma ja nuorimmat lapset majoitettiin koululle. Isommat lapset otettiin lastenkoteihin.

– Nälkä oli sielläkin niin kova, että mumma oli maitokannulla vienyt jostain rykmentistä saamaansa ruokaa lapsilleen lastenkotiin, Keski-Rauska sanoo.

Köyhäinapua leskille ja lapsille

Suomen viranomaiset arvioivat sisällissodan jälkeen turvattomiksi jääneiden lasten määräksi 20 000 – 25 000. Orvoista ylivoimainen enemmistö oli punaisten lapsia. Valkoisia orpoja oli noin tuhat.

Siinä missä kaikki valkoiset lesket ja lapset saivat eläkettä, punaisten puolella leskien piti turvautua köyhäinapuun. Valtio maksoi köyhäinavusta puolet, kunta toisen puolen ja apua saivat vain ne, jotka eivät muuten selvinneet.

Yksi köyhäinavun muoto oli lasten sijoittaminen pois kotoaan. Joissain tapauksissa tämä sijoitushoito eli niin sanottu elätehoito oli ainoa apu, mitä yksin jääneelle äidille tarjottiin.

Kun punaleskien tilanne alkoi selvitä kesän ja syksyn 1918 mittaan, Suomen sosiaalihallitus alkoi valmistella suunnitelmaa lasten sijoittamiseksi sijaiskoteihin. Sijaiskoteja etsittiin sellaisilta seuduilta, jotka eivät olleet kärsineet sodasta niin pahoin kuin moni alue eteläisessä Suomessa. Esimerkiksi elintarviketilanne maaseudulla oli parempi kuin kaupungeissa.

Yliopistonlehtori Mervi Kaarninen kirjoittaa Minerva-kustannuksen viime vuonna julkaisemassa Punaorvot 1918 -kirjassaan, että siirtosuunnitelman mukaan punaisten perheiden lapsia haluttiin lähettää vakavamielisiin, maataviljeleviin herännäisperheisiin eli seuduille, joilla katsottiin olevan parhaat edellytykset vakavaan ja hyvään kasvatukseen. Näitä koteja löytyi erityisesti Pohjanmaalta ja Savosta.

Rauhan perheen seitsemästä lapsesta kuusi lähetettiin sijaiskoteihin. Rauha ja hänen kuusivuotias Laura-siskonsa Etelä-Pohjanmaalle ja keskimmäiset pojat Keski-Pohjanmaalle. Kun myös vanhimmat lapset joutuivat huutolaisiksi Pohjanmaalle, äidin hoitoon jäi vain vauva.

Ihmisystävällisiä talollisia Pohjanmaalta

Jotta lastensiirrot saataisiin toteutettua, sosiaalihallitus nimesi kuntiin paikallisviranomaisia. Heidän tehtävänsä oli selvittää ihmisten halukkuus ottaa vastaan punaorpoja. Myös vapaaehtoiset osallistuivat perheiden etsintään.

Laihialainen asemakirjuri Hugo Salokannel oli merkittävässä roolissa, kun kymiläislapsille järjestettiin sijaiskoteja Pohjanmaalla. Salokanteleella oli yhteyksiä Kymin pitäjään ja hän oli saanut tietää, miten huonosti lasten asiat siellä olivat.

Salokannel organisoi yhdessä opettaja Selma Karhulan kanssa lasten sijoituksia Pohjanmaalle jo ennen viranomaisten virallisia siirtoja.

Ilkka-lehteen laittamassaan ilmoituksessa (19.8.1918) Salokannel kirjoittaa Kymin pitäjässä olleen lähes tuhat orpolasta, joiden hoito oli käymässä vaivaishoitohallitukselle ylivoimaiseksi. Näiden 4 – 12 -vuotiaiden lasten sijaiskodeiksi Salokannel etsi Pohjanmaalta “ihmisystävällisiä talollisia”.

Vähästäkyröstä löytyi koti 18 lapselle. Kaikki halukkaat eivät saaneet kasvattia.

Valtion toteuttamissa lastensiirroissa Vähäänkyröön tuotiin myöhemmin vielä ainakin 44 lasta. Tilastot ovat jossain määrin epävarmoja, sillä sijoitusten pituudet vaihtelivat ja lapsia saatettiin siirtää kasvattikodista toiseen tilastointijaksojen välilläkin.

Vähänkyrön paikallishistoriaa tutkineen Pekka Mäenpään mukaan saattajat toivat lapset junalla Tervajoen asemalle, mistä heidät haettiin kasvattikoteihin. Asemalla järjestettiin lapsille tunteikas vastaanottotilaisuus, jossa Selma Karhulan luokka ilmeisesti esiintyi.

– Luokka lauloi jo valmiiksi itku kurkussa olleille lapsille jotain koskettavaa laulua ja itku lisääntyi, Pekka Mäenpää kertoo.

Elinoloja ja lukutaitoa valvottiin

Mervi Kaarnisen mukaan lapsia vastaanottaneet perheet olivat hyvin erilaisia lapsettomista pariskunnista monilapsisiin perheisiin.

Osa sijaisperheiksi ilmoittautuneista asetti sijoitettaville lapsille ehtoja, mutta osa oli valmis ottamaan orvon hoidettavakseen jopa ilman korvausta.

Orpojenhuollon paikallisasiamiesten tehtävä oli etsiä sopivat sijoituskodit, hoitaa huoltosopimukset kuntoon ja valvoa, että sijoituksille asetetut tavoitteet toteutuivat. Lasten elinolot piti tarkastaa vähintään neljä kertaa vuodessa ja lähettää vierailusta tarkastusseloste sosiaalihallitukselle. Myös lasten lukutaidon kehittymistä valvottiin.

Vähässäkyrössä paikallisasiamiehenä toimi opettaja Selma Karhula.

Tyttärenpoikansa vuonna 2004 tekemässä haastattelussa lähes 90-vuotias Rauha muistaa Karhulan kasvattikotiinsa tekemät valvontakäynnit.

– Ei se mitään erikoista multa kysellyt. Se tiesi ja tunsi isän ja äireen, mutta se oli sen velvollisuus johonkin täyttää nimiä sitten, Rauha kertoo tallenteella.

Punaleskien vaarallisuus

Köyhyys oli merkittävä, mutta ei ainoa syy vuoden 1918 lastensiirto-operaatioon. Taustalla oli myös ideologisia tekijöitä.

Maaseutu nähtiin lapsille henkisesti kaupunkia terveellisempänä kasvuilmapiirinä. Punaisten äitien ajateltiin myös kasvattavan lapsensa sosialismiin ja katkeruuteen valkoista Suomea kohtaan.

Punalesket koettiin yhteiskunnallisina vaaratekijöinä, joilta lapset piti pelastaa.

– Puhuttiin, että ettehän halua lasten kasvavan punaisten äitien luona ja meille tulee sukupolvi katkeria punaisten jälkeläisiä, jotka viettävät lapsuutensa nälässä ja kylmässä, ankeissa olosuhteissa, Kaarninen sanoo.

Mervi Kaarnisen mukaan lapsista piti kitkeä punaisuus pois ja samalla tarjota heille hyvä kasvatus monellakin tasolla. Pohjalaisten kykyyn hoitaa tämä tehtävä uskottiin.

– Jossain esitettiin myös näkökulmia, että kun pohjalaiset olivat hanakasti olleet puhdistamassa punaisuutta, heillä olisi ollut vähän huono omatunto siitä ja nyt lähdettiin tekemään katumustyötä, Kaarninen sanoo.

Kaarnisen mukaan osa perheistä halusi ottaa vain yhden kasvatin. Siksi biologiset sisaruksetkin sijoitettiin usein eri perheisiin, joskus jopa saman kunnan alueella.

Ulla Keski-Rauska huomauttaa, että myös hänen Rauha-äitinsä ja tämän sisarukset sijoitettiin kaikki eri koteihin.

– Se varmaan katsottiin parhaaksi uudelleenkasvatuksen takia. On helpompi, että lapsi elää yksin uudessa ympäristössään, Keski-Rauska miettii.

“Ei sen parempia voi olla”

Mervi Kaarnisen mukaan osa sijoitetuista lapsista muistaa sijoitusaikansa hyvänä, osa on kokenut joutuneensa uudessa kodissaan työjuhdiksi ja tulleensa kiusatuksi taustansa takia. Joskus sijaiskotia jouduttiin myös vaihtamaan lasten kokeman huonon kohtelun vuoksi.

Kahtiajakautuneesta suhtautumisesta sotaorpoihin todistavat myös paikallishistoriaa tutkineen Pekka Mäenpään tiedot ja Selma Karhulan viittaus orpojen hyväksi toteutettuun varainkeräykseen (Ilkka-lehti 30.1.1919):

“Mutta ovat kerääjät saaneet toisenmoisiakin kokemuksia kylillä kiertäessään: On rikkaita, jotka nyrpeän näköisinä ojensivat yhden markan, toiset antoivat pyytäjän aivan tyhjin käsin lähteä. Olipa sellaisiakin, jotka jyrkästi kieltäytyivät antamasta ropoakaan “punikkien” lapsille.”

Rauhasta tuli Kaiströmin perheen ainokainen. Ulla Keski-Rauska kertoo äitinsä olleen kasvattiperheessä rakastettu ja toivottu. Äidin kohtelu oli samanlaista kuin muidenkin kylän lasten siihen aikaan.

– Ei sen parempia voi olla, kun ne oli. Vaikka se oli vaatimatonta niin, että ei siellä mitään ylellistä ollut, ruokaa oli – ja rakkautta, Rauha kertoi myöhemmin haastattelussa tyttärenpojalleen.

Vaikka Rauhaa ei koskaan virallisesti adoptoitu kasvattiperheeseen, hän käytti naimisiinmenoonsa asti perheen sukunimeä virallisen syntymänimensä sijaan.

Biologisen äidin vierailut Vähänkyrön kasvattikodissa olivat Rauhasta jännittäviä. Pienenä sijoitetulle lapselle kasvattiäiti ja -isä olivat kuitenkin ne oikeat vanhemmat.

– Rauha tiesi, että hänellä on äiti ja sisaruksia jossain kaukana, mutta häntä ahdisti, kun tuli vieras, jota piti joskus sanoa äidiksi, Ulla Keski-Rauska kertoo.

Elätehoito oli ajan tapa

Mervi Kaarnisen mukaan lastensiirrot herättivät jo aikanaan keskustelua ja kritiikkiä.

– Tietysti esimerkiksi sosialidemokraatit ja työväenliike olivat loukkaantuneita tällaisesta toiminnasta, Kaarninen sanoo.

Kaarninen muistuttaa kuitenkin, että kyseessä oli tapa, jolla orpoja ja yhteiskunnan huolenpitoa tarvitsevia oli totuttu hoitamaan. Orpolapset annettiin elätehoitoon niin sanottuihin hyviin koteihin. Lasten siirtäminen kaupungeista maaseudulle oli ensimmäisen maailmansodan aikaan myös tapa pitää heidät turvassa.

– Oli lasten kohtalo, että heitä siirretään sodan aikana paikasta toiseen. Ja se jatkui Suomessa toisen maailmansodan aikana, Kaarninen sanoo.

Kaarnisen mukaan punaorpokysymyksellä oli merkittävä vaikutus siihen, että Suomeen perustettiin uusia lastenkoteja ja lastenseimiä. Presidentin puoliso Ester Ståhlberg perusti vuonna 1922 yhdistyksen Koteja Kodittomille Lapsille, josta syntyi myöhemmin Pelastakaa Lapset ry.

Oli lasten kohtalo, että heitä siirretään sodan aikana paikasta toiseen. Mervi Kaarninen

Punalesket saivat oikeuden eläkkeeseen 1940-luvulla.

– Se oli tärkeä asia. He olivat aina kokeneet olleensa tietyllä tavalla hyljeksittyjä, Kaarninen sanoo.

“Äiti näki aina kaiken parhain päin”

Ulla Keski-Rauskan äiti piti koko elämänsä ajan yhteyttä biologiseen äitiinsä ja biologisiin sisaruksiinsa. Tyttären mukaan Rauhan välit biologiseen äitiinsä eivät koskaan olleet kovin läheiset, mutta sisarustensa kanssa tämä oli tekemisissä paljonkin.

– Siskokset nauroivat samoille asioille sekä viihtyivät yhdessä riippumatta siitä, että yhteistä lapsuutta ja nuoruutta ei ollut, eikä oltu eletty samoja asioita, Keski-Rauska sanoo.

Kuten monet muutkin sijoitetuista punaorvoista, myös Rauhan veljet ja vanhin sisko palasivat äitinsä luo heti kun se oli mahdollista.

Perheen isä katosi sodan jälkeen Neuvostoliittoon. Ulla Keski-Rauska kertoo, että Rauhan Sulo-veli tapasi isänsä kerran 1930-luvun alussa Neuvostoliitossa käydessään. Isä teloitettiin Stalinin puhdistuksissa 1938.

Ulla Keski-Rauska kuvailee edesmennyttä äitiään hyväntuuliseksi, kiltiksi ihmiseksi, joka ei ollut katkera kohtalostaan. Tyttären mielestä äiti maksoi koko elämänsä takaisin sitä hyvää, minkä oli saanut.

– Äiti näki aina kaiken parhain päin.

Keski-Rauska on itsekin äiti ja isoäiti. Hän ymmärtää, että mumman ratkaisu antaa lapset kasvattikoteihin oli pakon sanelema. Vuoden 1918 maailma oli erilainen kuin se, missä nyt elämme.

– Se ei tarkoita, etteikö mumman olisi ollut vaikea luopua lapsistaan, mutta niissä oloissa hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta. Ei aatteen takia, vaan siksi, että lapset saivat ruokaa joka päivä ja pääsivät kouluun.

Artikkelia varten on haastateltu yliopistonlehtori Mervi Kaarnista, Pekka Mäenpäätä ja Ulla Keski-Rauskaa. Aineistona käytetty myös Kaarnisen Punaorvot 1918 -kirjaa (Minerva-kustannus, 2017), Vähäkyrö-seuran Vähäkyrö kotiseutukirja IX -julkaisua (Vähäkyrö-seura ry, Eteläpohjalaiset Juuret ry, 2018), Riku Keski-Rauskan litteroimaa Rauha-mumminsa haastattelua ja Ilkka-lehden numeroita syksyltä ja talvelta 1918-1919.

Kaikki taitavat tietää sukuja, joissa on useita teräsmuoreja ja -vaareja jopa sadan vuoden hujakoilla. Myöskään tuoreen yhdsvaltalaistutkimuksen jättisukupuu ei kiistä tällaisten sukujen olemassaoloa. Mutta onko se geenien sanelemaa?

Tutkimuksen mukaan verenperimän merkitystä sukujen pitkä- tai lyhytikäisyydessä on yliarvioitu roimasti. Puolisovalintojen merkitys sen sijaan yllätti kerrannaisvaikutuksillaan.

Genetics-seuran tutkimukseen yhdistivät voimansa Calico Life Sciences and Ancestry -yritys, joka tutkii ikääntymistä ja siihen liittyviä sairauksia, sekä Ancesty.com-yritys, joka tekee tilauksesta geenitutkimuksia juuristaan kiinnostuneille ihmisille.

400 miljoonaa tutkittua

Käsitykset siitä, miten paljon perimä vaikuttaa itse kunkin elinikään, ovat vaihdelleet 15 prosentista 30 prosenttiin.

Toisessa vaakakupissa ovat sellaiset tekijät kuin elämäntapa ruokailuineen ja liikuntoineen sekä sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät, esimerksi varallisuus.

Tutkimuksessa piirretty valtava sukupuu perustuu Ancestryn avoimen tietokannan tietoihin yli 400 miljoonan ihmisen synnyin- ja kuolinvuosista ja synnyinpaikoista. Ne oli kirjattu valtion ja Yhdysvalloissa osavaltion tarkkuudella.

Tutkimuksessa keskityttiin 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosina syntyneisiin, koska heidän kaikkien elämänkaari on jo selvillä. Suurin osa oli yhdysvaltalaisia, joilla oli eurooppalaiset juuret.

Eliniän vastaavuus ulottuu myös sukuun naituihin

Sukupuussa ihmiset yhdistettiin sekä sen perusteella, keiden lapsia he olivat, että puolisonsa mukaan. Matemaattisten ja tilastollisten mallien avulla päästiin vertailemaan, miten saman- tai erimittaisen elämän veri- ja muut sukulaiset olivat eläneet.

Sisarusten ja serkusten luvut vastasivat suurin piirtein juuri 15–30 prosentin arvioita perimän vaikutuksista elämän pituuteen.

Samanlainen eliniän vastaavuus löytyi kuitenkin myös puolisoiden väliltä, jopa voimakkaampana kuin eri sukupuolta olleilla sisaruksilla.

Siitä tutkijat saivat vihiä parisuhteessa perustetun yhteisen talouden merkityksestä. Erityistä pontta tutkimus kuitenkin sai, kun vertailuun otettiin myös avioliittojen kautta syntyneet sukulaissuhteet.

Vaikka näitä ihmisiä ei sitonut verenperimä eikä yhteinen koti, sukuun naidut jäsenet olivat eläneet varsin samanmittaisen elämän kuin puolisonsa sisarukset ja serkut.

Samanlaisuus painaa parinvalinnassa

Seuraavaksi tutkimusta laajennettiin yhä enemmän: puolison täteihin, setiin, enoihin, pikkuserkkuihin ja ylipäätään koko sukuverkostoon.

Tulokset yllättivät, sillä eliniän pituuksien vastaavuus ulottui niinkin kauas kuin esimerkiksi sisaren tai veljen puolison sisaruksiin tai puolison sisarusten puolisoihin.

Suuren aineistonsa ansiosta tutkijat pystyivät tekemään analyysejä, jotka johtivat heidän assortatiivisen pariutumisen vaikutusten jäljille.

Assortatiivisella pariutumisella tarkoitetaan eläinkunnassa esiintyvää taipumusta pariutua geneettisesti samankaltaisen yksilön kanssa.

Ihmisillä taipumus assortatiiviseen pariutumiseen eli homogamiaan ulottuu etnisyyden ja ylipäätään ulkonäön lisäksi myös sellaisiin tekijöihin kuin sosiaalinen asema ja varallisuus, joilla on usein vaikutusta myös elinikään.

– Eliniän kannalta merkittävät tekijät pyrkivät olemaan puolisoilla hyvin samanlaiset, selittää tutkimusta johtanut Graham Ruby.

Kun tämä taipumus ajaa sisaruksia samanlaisiin valintoihin, vaikutus kertautuu kautta laajan sukupuun ja sukupolvelta seuraavalle.

Tutkimuksen päätelmä on, ettei geeniperimän keskimääräinen vaikutus ihmiselämän pituuteen lopulta ole kuin seitsemän prosenttia, ehkä jopa vähemmän.

Tutkimus on vapaasti luettavissa Genetics-julkaisusta.

Helsingin Viikistä viime viikon lopulla heikkokuntoisena löydetty vaaleakiitäjä on vapautettu eilen perjantaina kotimatkalle Korkeasaaren villieläinsairaalasta.

Videolla näkyy, miten vapautettu lintu nousee korkeuksiin ja lähtee viilettämään lounaaseen.

Korkeasaaren villieläinsairaalan kuraattori Ville Vepsäläinen kertoo, että ohikulkija löysi linnun viime viikon torstaina ja toimitti sen hoidettavaksi Korkeasaareen. Väsähtänyt, tervapääskyä muistuttava lintu painoi löydettäessä 28 grammaa. Kahdeksan päivän hoidossa sen paino saatiin nousemaan 12 grammalla, ja se pystyttiin päästämään vapaaksi.

– Ihan eksyksissähän lintu on ollut. Se saatiin huomattavasti pulskempaan kuntoon, että sillä olisi edes jonkinlainen mahdollisuus selvitä, jos se ymmärtää lähteä etelään, sanoo Vepsäläinen.

Välimeren maissa pesivästä vaaleakiitäjästä on Vepsäläisen mukaan aikaisemmin vain kaksi vahvistettua havaintoa Suomesta. Ne ovat molemmat loka-marraskuun vaihteesta vuodelta 2004. Silloin vallitsi samanlainen lämpöputki etelästä kuin nytkin, sanoo Vepsäläinen.

Seinäjoella Lähdesmäen perheessä aamu alkoi torstaina jo seitsemältä. 2-vuotias Aati ja 4-vuotias Hilma olivat virkeinä valmiita päivän seikkailuihin.

Ennen kuin kello oli 11, perheessä oli syöty aamupala, katsottu piirrettyjä ja käyty ulkoilemassa.

– Nuorempi pakkaa heräämään silloin, kun äiti herää. Jos äiti herää kuudelta mennäkseen töihin seitsemäksi, niin kyllä silloin nuorempikin herää myös, perheen isä Tero Lähdesmäki kertoo.

Syyskuusta lähtien onkin Anniina-äiti lähtenyt lähihoitajan töihin, Tero-isän jäädessä kotiin lasten kanssa. Tavoitteena on, että isä olisi lasten kanssa kotona vuoden ajan – tai niin kauan kuin säästöt riittävät.

Työelämästä koti-isäksi

Portieerina useamman vuoden toiminut Tero Lähdesmäki teki vielä keväällä pelkästään yövuoroa. Päivät kuluivat lasten kanssa touhutessa ja unet jäivät todella vähälle.

– Kyllä se alkoi tuntua, kun piti jaksaa leikkiä niiden kanssa, Lähdesmäki kertoo.

Kun äiti Anniina halusi palata työelämään, tehtiin perheessä päätös isän jäämisestä kotiin. Päiväkodit ja perhepäivähoitajat eivät olleet poissuljettu vaihtoehto.

– Meillä oli jo kauan aikaa sitten puhuttu, että jossain vaiheessa jään lasten kanssa kotiin. Tämä oli hyvä ratkaisu jäädä kunnolla kotiin lasten kanssa. Nyt saa keskittyä pelkästään lapsiin eikä tarvitse ajatella oikeastaan mitään muuta.

Lähdesmäki uskoo, että kokemus lähentää häntä ja lapsia.

– On mukavaa, että isäkin on välillä se, jonka luo tullaan, kun on paha mieli eikä vain äiti, Lähdesmäki kertoo.

Isät käyttävät hoitovapaapäivistä vain seitsemän prosenttia

Isien osuus vanhempain- ja hoitovapaiden käyttäjistä kasvaa Suomessa hitaasti. Viime vuonna isien osuus esimerkiksi vanhempainpäivärahapäivistä oli kymmenen prosenttia. Vastaava osuus vuonna 2007 oli kuusi prosenttia ja vuonna 1997 hieman alle neljä prosenttia.

Isien hoitovapaiden pitäminen oli vielä harvinaisempaa. Viime vuonna hoitovapaapäivistä miehet käyttivät vain seitsemän prosenttia. Kymmenen vuotta aiemmin luku oli viisi prosenttia.

Kelan mukaan suurin syy isien lyhyisiin vanhempain- ja hoitovapaisiin on raha. Tero Lähdesmäelle lasten kanssa vietetty aika oli tärkeämpää kuin raha.

– Olen meidän perheestä se, joka stressaa näitä raha-asioita. Kotihoidontuki on pieni, mutta katsotaan kuinka pitkään kotona pystyn olemaan. Haluan olla mahdollisimman pitkään, mutta säästöillä tässä melkein mennään.

Lähdesmäki uskoo, että korkeampi kotihoidontuki rohkaisisi miehiä jäämään kotiin pidemmäksi aikaa. Vaikka kotiin hoitovapaalle jäävien isien määrä ei ole suuri, ei Lähdesmäki ole saanut tuttavapiiristään ihmettelyä.

Temperamenttia ja vauhtia

Lähdesmäen perheessä päivät ovat hyvin leikintäyteisiä. Aatin suuri kiinnostuksen kohde ovat dinosaurukset, Hilma puolestaan pitää erityisesti Frozen-prinsessoista ja Ryhmä Hausta.

Isän mukaan kummallakin lapsella on temperamenttia ja omaa tahtoa.

– Hilma on jo vähän rauhoittunut, kun on vanhempi, mutta Aati on villi tapaus. Temperamenttisuus tulee äidin puolelta. Toivoin, kun Aati syntyi, että hän saisi minulta vähän rauhallisuutta, mutta ei saanut, Lähdesmäki kertoo hymyillen.

Tero Lähdesmäki toivoo olevansa lapsillensa hyvä ja mukava isä, joka kuitenkin asettaa rajoja.

Oletko mielestäsi kurinpitäjä vai sellainen, joka heltyy helposti ostamaan lasten pyynnöstä karkkia?

– Olen varmasti aikalailla molempia. Kotona tulee kyllä pidettyä kuria. Itse en pidä sotkusta, mitä kyllä lapsiperheissä tulee. Silloin pitää pitää vähän jöötä, mutta kauppareissuilla tulee osteltua karkkeja, vaikkei ehkä niin saisi. Se on kuitenkin mukavaa, kun kaikilla on kivaa.

Isänpäivä

Viikonloppuna vietettävä isänpäivää juhlitaan Lähdesmäen perheessä tavallista suuremmin. Perheen kuopus Aati täyttää kaksi vuotta ja syntymäpäiviä juhlistamaan on kutsuttu isovanhemmat.

– Paapatkin saavat juhlia sitten isänpäivää täällä samalla.

Hilma paljastaa, että hän aikoo leipoa isälle kakun yhdessä äidin kanssa. Lahjatoiveena Lähdesmäellä on partateriä.

Lähdesmäki on nauttinut koti-isyydestä.

– On mukava seurata, kun lapset oppivat uutta ja näyttävät, mitä osaavat. Ja tekevät piirroksia esimerkiksi iskästä. Myös se on mukavaa, että illalla nukkumaan mennessä lapsi antaa pusun tai sanoo, että "isä, mä rakastan sua", Lähdesmäki kertoo.

Kautta aikojen pahimmat maastopalot ovat aiheuttaneet suuria tuhoja Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa. Muun muassa yksi kokonainen kaupunki, 27 000 asukkaan Paradise, on pitkälti tuhoutunut tulipalossa. Maastopaloja on sekä osavaltion pohjois- että eteläosassa.

Yhdeksän ihmisen tiedetään kuolleen ja 35 on kateissa. Noin 250 000 ihmistä on määrätty poistumaan kodeistaan palojen takia. Tuli on tuhonnut 6 700 kotia, yritystä ja liiketilaa.

– Pahin mahdollinen tapahtui. Olemme pelänneet tätä pitkään. Valitettavasti kaikki eivät selvinneet, Butten piirikunnan sheriffi Kory Honea sanoi lehdistotilaisuudessa.

Kaliforniassa leviää kolme maastopaloa. Tuli on päässyt leviämään kuivan maaston ja kovan tuulen takia. Sääennusteiden mukaan vaikeat olosuhteet voivat jatkua ensi viikkoon asti.

Ranskassa ensimmäisen maailmansodan päättymisen juhlallisuuksiin osallistuva Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvosteli twiitissään viranomaisia tulipalojen leviämisestä.

Trumpin mukaan tulipalot ovat seurausta metsien huonosta hoidosta. Trump kirjoitti, että määrärahoja voidaan vähentää, jos asiat eivät parane.

Maastopalo levisi myös julkimoiden asuinpaikkana tunnettuun Malibun rantakohteeseen.

Tv-tähti Kim Kardashian twiittasi, että hänen kotinsa Hidden Hillsissä on kärsinyt vahinkoja tulipalossa. Palo oli kuitenkin saatu hallintaan.

Edes kahdet potkut ja 300 työhakemusta eivät lannista Eero Leinoa: Ei ole tärkeää, mitä tienaan, vaan että saan tehdä töitä

15-vuotiaana suoraan koulunpenkiltä töihin lähtenyt Eero Leino on irtisanottu lyhyen ajan kuluessa kahdesti. Vahvempi minusta ainakin tulee, sanoo vastoinkäymisistä sisuuntunut Leino. Tämä on tarina työnhausta tämän päivän Suomessa.

Onko sinun kiireesi tunnepohjaista vai järkipohjaista? Työelämän asiantuntijat kertovat, mistä kiireen tunne kumpuaa ja mitä sille kannattaisi tehdä

"Ihan hirveä kiire päällä töissä koko ajan" – Mutta onko oikeasti, vai tuntuuko vain siltä? Pyysimme kahta työelämän asiantuntijaa pohtimaan, mistä kiireen tunne kumpuaa ja mitä sille kannattaisi tehdä.

"Näin se silloinkin alkoi" – holokaustista selvinnyt Margot Friedländer huolestui Saksan kasvavasta juutalaisvastaisuudesta

Friedländer piilotteli sodan ajan Berliinissä ja joutui lopulta keskitysleirille. Lue, mitä 97-vuotias Friedländer ajattelee synnyinmaansa nykytilanteesta, kun kristalliyönä tunnetuista väkivaltaisuuksista tulee kuluneeksi tasan 80 vuotta.

Janne Saarikiven kolumni: Haluamme menestyä ja olla onnellisia – ja se juuri on ongelmamme

Eräs mediassa toistuva tarinatyyppi kertoo ihmisestä, joka on kokenut häntä vahvistaneita vastoinkäymisiä. Näissä tarinoissa on se vika, että ne eivät ole edustavia. Kovin moni masentunut jää masentuneeksi, uupunut uupuneeksi ja lihava lihavaksi, kirjoittaa Janne Saarikivi kolumnissaan.

Kolme perhettä piti kirjaa, miten paljon aikaa menee lasten harrastuksiin – tulos on hengästyttävä: "Vapaa viikonloppu on tuntematon käsite"

Perheet kertovat, miten kiivas harrastusrumba voi olla. Vertaa itse, miten paljon eri harrastukset vievät aikaa.

Miksi republikaanit voittavat vaaleja, vaikka saavat vähemmän ääniä? Selvitimme kongressivaalien alla, millaista on vaalimatematiikka amerikkalaiseen tapaan

Tällä vuosituhannella Yhdysvalloissa on järjestetty viidet presidentinvaalit. Neljässä vaalissa republikaanit ovat saaneet vähemmän ääniä kuin demokraatit, mutta voittaneet silti kolme kertaa.

Kiinnostaisiko sinua ostaa vaivattomasti pieniä osuuksia suurkaupunkien kiinteistöistä ja saada osuus niiden tuotoista? Entä jos startup-yritykset voisivat kerätä rahoitusta nykyistä huomattavasti helpommin ulkomaisilta sijoittajilta?

Miltä kuulostaisi, jos erilaisia arvopapereita voisi siirrellä omistajalta toiselle ilman välikäsiä globaalisti ja niillä voisi käydä kauppaa ympäri vuorokauden kryptopörsseissä?

Jo ensi vuonna tämän kaiken pitäisi olla arkipäivää, kun arvopaperien digitalisointi lohkoketjuteknologian avulla mullistaa sijoittamista ja joukkorahoitusta.

Digitaalisilla arvopapereilla tarkoitetaan lohkoketjussa sijaitsevia arvopaperitokeneita tai arvopaperirahakkeita eli englanniksi security tokeneita. Niillä ei ole toistaiseksi vakiintunutta suomenkielistä nimeä.

Lohkoketju on vertaisverkossa toimiva hajautettu tietokanta, johon tapahtumat kirjataan aikajärjestyksessä. Tietoja ei voi muuttaa jälkikäteen. Teknologian tunnetuin sovellus lienee äskettäin 10 vuotta täyttänyt kryptovaluutta bitcoin.

Teknisesti arvopaperitokenit vastaavat siis kryptovaluuttoja, mutta niiden arvo perustuu johonkin konkreettiseen omaisuuteen tai kohteeseen. Kryptovaluuttojen vaihtokurssi puolestaan perustuu kysyntään ja tarjontaan kryptopörsseissä.

Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.

Pohjoismaiden ensimmäinen kauppapaikka Suomeen

Digitaaliset arvopaperit voivat olla esimerkiksi yritysten osakkeita tai omistusosuuksia vaikkapa kiinteistörahastoista, asunnoista tai urheilujoukkueista. Arvopaperitokenien liikkeellelaskeminen vastaa sääntelyn kannalta osakeantia.

Stoxchange-niminen palvelu avaa Suomeen ensi vuoden alkupuolella Pohjoismaiden ensimmäisen kauppapaikan niin sanotuille lohkoketjuun tokenisoiduille digitaalisille arvopapereille.

Digitaalisten arvopapereiden liikkeellelaskua kutsutaan englanniksi nimellä security token offering eli STO.

– Rakennamme palvelua, jonka avulla yritykset pystyvät tekemään omia security token offeringejaan. Eli järjestämään kansainvälistä rahoitusta näiden tokenien keinoin Suomen ja Euroopan lakien mukaisesti, kertoo yksi Stoxchangen perustajista Janne Lohvansuu.

Yhtiö esittelee palvelunsa julkisesti Blockchain Summit Helsinki 2018 -tapahtumassa marraskuun loppupuolella.

Kun arvopaperi tai muu omaisuus muutetaan digitaaliseen muotoon esimerkiksi Ethereum-lohkoketjuun, niin prosessissa syntyville tokeneille annetaan tiettyjä oikeuksia ja vastuita, jotka kirjoitetaan älysopimukseen.

Älysopimus on lohkoketjussa sijaitseva pätkä ohjelmointikoodia, joka automaattisesti pitää huolen tokeniin kuuluvista oikeuksista ja eduista. Älysopimukset voivat esimerkiksi huolehtia omaisuuden tuottamien voittojen jaosta sijoittajille.

Lohvansuun mukaan arvopaperitokenien liikkeeseenlaskeminen ja käsittelykustannukset ovat huomattavasti halvempia kuin tavallisilla arvopapereilla. Tokeneita ei voi väärentää tai käyttää huijaamisen, koska ne on kirjattu lohkoketjuun.

Huonojakin puolia digitaalisilla arvopapereilla on. Huolimaton sijoittaja voi hukata tokenit internetin bittivirtaan esimerkiksi lähettämällä ne väärään lompakkoon.

Hakkerit voivat myös varastaa arvopaperitokeneita tietomurron yhteydessä tai ne voi menettää, jos virtuaalilompakon sisältävä tietokone esimerkiksi rikkoutuu.

Uusia malleja omistukselle ja tuotoille

Janne Lohvansuun mukaan omaisuuden tokenisoiminen digitaalisiksi arvopapereiksi voidaan ymmärtää omistuksen hajauttamisena.

Lohvansuu ennustaa, että arvopaperitokenit tulevat muuttamaan radikaalisti ihmisten käsitystä siitä, miten omaisuuden tai osakeyhtiön omistusta voidaan hajauttaa ja saada siitä hyötyjä.

– Uskon, että tulemme näkemään hyvinkin mielenkiintoisia omistusten jakomalleja ja niiden automatisointia koko sijoittajakentässä, Lohvansuu sanoo.

Periaatteessa lähes mitä vain reaalimaailman omistusta voidaan hajauttaa lohkoketjuteknologian avulla.

Lohvansuu nostaa esimerkeiksi elokuvien, musiikkikappaleiden, ravintoloiden, autojen ja asuntojen omistuksen hajauttamisen arvopaperitokeneiden myyntiin perustuvan rahoituksen avulla.

Jopa yksittäisiä linja-auton istuinpaikkoja olisi mahdollista tokenisoida. Näin bussiyhtiö voisi hakea itselleen rahoitusta ja toisaalta jakaa voittoja istuimiin sijoittaneille.

Digitaalisten arvopapeiden mahdollinen tuotto syntyy kohteesta, jota sijoittaja omistaa tokenien muodossa.

– Jos esimerkiksi yksiö tokenisoidaan ja laitetaan Airbnb-palveluun vuokralle, niin vuokratulot voidaan välittää eteenpäin kaikille tokenien omistajille. Toisena vaihtoehtona voi olla vaikka se, että siellä saa muutaman yön itsekin asustaa, kun sattuu olemaan kaupungissa.

Kansainvälinen kiinnostus kasvussa

Gibraltarilta käsin toimiva suomalaisjohtoinen TokenMarket on yksi uusista eurooppalaisista toimijoista, jotka auttavat muita yrityksiä keräämään joukkorahoitusta arvopaperitokenien liikkeellelaskun avulla.

Yritys toimii Britannian lainsäädännön alaisuudessa. Sillä on 37 työntekijää ja viisi toimipaikkaa eri maissa.

Kasvava yritys on avaamassa uusia toimistoja Eurooppaan sekä laajentamassa toimintaansa Aasiaan ja mahdollisesti Yhdysvaltoihin. Lisäksi TokenMarket suunnittelee ympäri vuorokauden auki olevan arvopaperitokenien vaihtopaikan avaamista johonkin Euroopan valtioon.

TokenMarketin teknologiajohtaja Mikko Ohtamaa kertoo, että digitaalisten arvopapereiden liikkeeseenlaskupalvelulle on nyt runsaasti kansainvälistä kysyntää. Hän näkee arvopapereiden tokenisoinnin osana kuluttajakaupankäynnin kehityskaarta.

– Kaikki menee nettiin ja mobiiliin. Se on jatkumo vanhakantaisille finanssialan sijoitusinstrumenteille. Sijoitusala ei ole hirveästi mennyt eteenpäin. Teknologian kehitys ulottuu sinne pikkuhiljaa, Ohtamaa sanoo.

Ohtamaa uskoo, että kun lohkoketjupohjainen digitaalisaatio iskee voimalla arvopaperikauppaan, niin silloin heidän kilpailijansa tulevat suoraan Wall Streetilta ja Euroopan suurimmista pankeista.

– Tässä todennäköisesti käy samalla tavalla kuin esimerkiksi aiemmin sosiaalisessa mediassa, että loppupeleissä pari isoa peluria vie kaiken.

"Lohkoketjun kolmas vallankumous"

Teknologiayhtiö R3 kuvailee arvopaperitokeneita lohkoketjuteknologian kolmanneksi vallankumoukseksi, kun ensimmäistä vallankumousta edusti kryptovaluutta bitcoin ja toista yritysmaailman lohkoketjualustat.

R3 johtaa yli 200 yhtiöstä koostuvaa yhteenliittymää, joka tutkii hajautettujen tilikirjojen hyödyntämistä finanssialalla ja kaupankäynnissä.

Yhteenliittymässä on mukana lukuisia pankkeja kuten esimerkiksi CitiBank, Deutsche Bank, Danske Bank, Nordea ja finanssiryhmä OP.

R3 kehittää Corda-nimistä yrityksille suunnattua lohkoketjun kaltaista hajautettuun tilikirjaan perustuvaa teknologia-alustaa.

Yhtiö kertoo neuvottelevansa useiden tahojen kanssa Cordan päälle rakennettavien säänneltyjen ympäristöjen luomisesta arvopaperitokeneille.

Nordean uusista teknologioista vastaava johtaja Ville Sointu sanoo, että Nordea suhtautuu arvopaperitokeneihin kuten muihin normaalin regulaation piirissä oleviin arvopapereihin.

– Kiinnostavaa tokeneissa on se, että ne tarjoavat uuden mahdollisesti tehokkaamman tavan hoitaa vaihdantaa hieman yksinkertaistetulla arvoketjulla. Nämä ovat tietysti kiinnostavia asioita markkinoiden tehokkuuden kannalta, Sointu sanoo.

Soinnun mukaan Nordea on kiinnostunut tulevaisuudessa tarjoamaan asiakkailleen mahdollisuuden sijoittaa arvopaperitokeneihin, jos ne täyttävät lainsäädännön vaatimukset ja niitä on saatavissa valvotusta markkinapaikasta.

– Me mielellään tarjoamme uudenlaisia sijoitusvaihtoehtoja meidän asiakkaillemme niin kauan kuin ne on todettu turvallisiksi, eettisiksi ja muutenkin meidän ohjeistusten mukaisiksi arvopapereiksi.

OP:n viestinnästä kerrotaan lyhyesti, että OP pitää arvopaperitokeneita mielenkiintoisina ja tutkii aihetta aktiivisesti. Danske Bank ei halunnut kommentoida aihetta mitenkään.

Suomalaisia arvopaperitokeneita tulossa

Mikko Ohtamaan mukaan ensimmäisessä aallossa digitaalisten arvopapereiden liikkeellelaskua valmistelevat erityisesti teknologia- ja kasvuyritykset.

TokenMarketin kautta toteutettavat ensimmäiset arvopaperitokenien liikkeellelaskut ovat nyt yksityiskierroksilla, joissa kerätään rahaa suursijoittajilta.

Myöhemmin syksyllä digitaalisia arvopapereita tulee TokenMarketin kautta tarjolle myös piensijoittajille.

Ohtamaa toteaa, että yrityksen pitää olla kansainvälisesti kiinnostava, jotta se saa hyötyä tokenien liikkeellelaskusta. Hänen mukaansa esimerkiksi kiinteistöalalta löytyy suurta halua kerätä rahoitusta tokenisoitujen arvopaperien avulla.

– Perinteisessä rakennussijoittamisessa on pitänyt laittaa aika iso pömptsi kerralla rahaa, että pääsee kiinni diiliin. Jos se tokenisoidaan pienempiin osiin, niin siihen voi kuka tahansa sijoittaa esimerkiksi sadalla eurolla ja päästä niihin samoihin diileihin kiinni, mitkä on ollut aiemmin avoinna vain ammattisijoittajille.

Lainafirma Mash on yksi ensimmäisistä suomalaisista yrityksistä, joka on liikkeeseenlaskemassa tokenisoituja osakkeita. Luxemburgilainen arvopaperien tokenisointipalveluja tarjoava Tokeny on verkkosivuillaan listannut Mashin asiakkaakseen.

Se ei ole julkisessa tiedossa, mistä maasta käsin Mashin arvopaperitokenien liikkeellelaskun on määrä tapahtua. Mash ei pyynnöistä huolimatta kommentoinut suunnitelmiaaan Yle Uutisille.

Syyskuussa Mash kertoi verkkosivuillaan, että sen suunnittelemat arvopaperitokenit vastaavat yhtiön tavallisia osakkeita. Niiden omistajat saavat äänestysoikeuden sekä oikeuden osinkoihin ja myyntivoittoihin.

Sivun mukaan Mash-tokenien on määrä tulla vaihdettavaksi säänneltyihin kryptopörsseihin kolmen kuukauden lukitusajan jälkeen. Myöhemmin Mash poisti esittelytekstin verkkosivuiltaan.

Luxemburgilainen Tokeny avustaa myös kiinteistöalalla toimivaa amerikkalaista startup-yritys Leaseum Partnersia laskemaan liikkeelle arvopaperitokeneita, jotka oikeuttavat sijoittajat muun muassa osinkoihin New Yorkissa sijaitsevien kiinteistöjen tuotosta ja osuuteen myyntivoitoista.

Stoxchangen Janne Lohvansuu arvioi, että vuonna 2019 arvopaperitokenit nousevat kansainvälisesti valtavirtaan sijoittajien parissa. Hänen mukaansa ensi keväänä Stoxchangen kautta järjestetään Suomessa ensimmäiset tokenien liikkeesenlaskut.

Lohvansuun mukaan he keskustelevat tällä hetkellä noin kymmenen yrityksen kanssa, jotka haluavat tavoitella kansainvälisiä sijoittajia arvopaperitokeneiden avulla. Joukossa on sekä suomalaisia että ulkomaisia yrityksiä.

– Toisessa ääripäässä voi olla jokin Euroopassa sijaitseva energia-alan toimija, joka hakee pääomaa uuteen kasvuun tai vaikkapa tuulivoimalapuiston rakentamiseen. Toisessa päässä on suomalaisia startup-yrityksiä, jotka ovat kansainvälisen menestyksen kynnyksellä.

Lohkoketjuteknologia tehostaisi osakekauppojen selvitystä

Lohkoketjuteknologia kiinnostaa myös perinteisiä pörssitoimijoita. Helsingin pörssin eli Nasdaq Helsingin toimitusjohtajan Henrik Husmanin mukaan lohkoketjut tarjoavat isoja mahdollisuuksia pääomamarkkinoille ja rahoitustoimialalle.

Husmanin mukaan pörssissä tapahtuva osakekauppa on nykyisin niin nopeaa toimintaa, että toistaiseksi lohkoketjuteknologia ei sovellu itse kaupankäyntiin suhteellisen hitautensa takia.

Siksi pörssiosakkeiden tokenisointi ei ole näköpiirissä ainakaan aivan lähitulevaisuudessa. Sen sijaan lohkoketjuteknologia voisi jo nyt tehostaa huomattavasti osakekauppojen selvitystä ja luotettavuutta.

Nykyisin osakekaupan selvittämiseen Helsingin pörssissä kuluu kaksi päivää. Eli ostaja saa osakkeensa arvo-osuustililleen kahden päivän kuluttua kaupanteosta.

– Teknologisessa mielessä lohkoketjuperusteisesti olisi täysin mahdollista tehdä tämä kauppojen selvitys minuuteissa, Husman sanoo.

Husmanin mukaan avainkysymys on se, milloin sääntely-ympäristö ja rahoitusmarkkinainfrastruktuurin kriittiset toimijat ovat valmiita tällaisille muutoksille. Hän ei uskalla arvioida, millaisella aikavälillä muutos lohkoketjun hyödyntämiseen mahdollisesti toteutuu.

Erityissääntely puuttuu toistaiseksi

Finanssivalvonnan mukaan Suomessa ei ole toistaiseksi tokeneita ja niiden liikkeeseenlaskua koskevaa erityissääntelyä. Siksi viranomaiset arvioivat tapauskohtaisesti, soveltuuko jokin finanssialan olemassa oleva sääntely tiettyyn tokeniin.

Eduskunnan käsittelyssä on kuitenkin lakiehdotus virtuaalivaluutan tarjoajista. Sen mukaan virtuaalivaluuttojen liikkeeseenlaskijoiden tulisi rekisteröityä Finanssivalvontaan.

Johtava digitalisaatioasiantuntija Hanna Heiskanen Finanssivalvonnasta kertoo, että esimerkiksi tuotto-odotusten tai äänioikeuksien lupaaminen tokenien omistajille ovat piirteitä, jotka voivat tehdä tokeneista rahoitusvälineitä, joihin sovelletaan arvopaperimarkkinalakia.

Heiskasen mukaan Euroopan komissio arvioi, tarvitaanko virtuaalivaluuttojen ja arvopaperitokenien liikkeellelaskulle jonkinlaista Euroopan tason sääntelyä.

Heiskanen varoittaa, että erilaiset kryptorahakkeet, arvopaperitokenit mukaan luettuna, ovat aina korkean riskin sijoituskohteita.

Myös arvopaperitokenien verokohtelua arvioidaan tapauskohtaisesti. Verohallinnolla ei ole yleistä linjausta arvopaperitokeneiden verotukseen, koska niiden takana olevat sopimusjärjestelyt poikkeavat toisistaan.

Johtava veroasiantuntija Sami Varonen Verohallinnosta suosittelee arvopaperitokeneita liikkeelle laskevaa yritystä ja potentiaalisia sijoittajia hakemaan verottajalta ennakkoratkaisua, jossa kyseistä tokenia koskevan järjestelyn yksityiskohdat tuodaan esille.

Lue myös:

Suomalainen entinen bitcoin-kehittäjä Martti Malmi voisi olla nyt miljardööri, mutta toisin kävi – Kryptovaluutta täyttää 10 vuotta

Yle Kryptolaaksossa: Esineiden internetissä jääkaappisikin tuottaa arvokasta tietoa – Tulevaisuudessa voit myydä laitteidesi tuottaman datan

Lohkoketjuun avattiin "salamurhamarkkinat" Trumpille, Putinille ja muille tunnetuille henkilöille – Professori: "Tällaisesta pitää pysyä erossa"

Lohkoketjut demokratisoivat internetin ja mullistavat maailman – mutta huomaammeko mitään?

Bitcoin on tuomittu kuplaksi, mutta samaa teknologiaa käytetään pian asuntokaupassa, kuljetuksissa, viennin rahoituksessa ja jopa sotessa

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) valmistelee kiireellä muutoksia vasta uudistettuun terveydenhuoltolakiin. Vuonna 2017 voimaan tulleeseen lakiuudistukseen jäi puutteita.

Uudistuksessa nukutusta vaativa leikkaushoito siirrettiin kahteenkymmeneen päivystävään keskussairaalaan. Käytännössä se lopetti leikkaustoiminnan aluesairaaloista. Näin kävi esimerkiksi Kouvolassa.

Lakiin lipsahti kuitenkin virhe. Uudistusta tehtäessä unohdettiin, että erillisen sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetun lain mukaan kunta tai kuntayhtymä ei voi ostaa palveluita toimijalta, joiden palvelut eivät ole samalla tasolla kuin ostajalla.

Jos keskussairaala haluaisi ostaa nukutusleikkauksen terveysyritykseltä, pitäisi yrityksellä olla omat kellon ympäri päivystävät lääkärinsä. Se olisi yritykselle niin kallista, että ajatus on mahdoton.

Käytännössä lakiuudistus siis estää julkista sektoria ostamasta kiireettömiä nukutusleikkauksia terveysyrityksiltä.

Ministeriö on aiemmin myöntänyt, että edellinen lakiuudistus oli osittain epäonnistunut.

Huolena leikkausten laatu ja epäreilu kilpailu

Lakia ja siihen liittyviä asetuksia ollaan nyt uudistamassa siten, että kiireettömiä nukutusta vaativia leikkauksia voitaisiin tehdä myös suurten sairaaloiden ulkopuolella. Tavoitteena on saada yksityispuolen leikkaussalit tehokkaampaan käyttöön ja selkiyttää nykykäytäntöjä.

Pääehtona on, että päivystävän sairaalan on oltava alle puolen tunnin ajomatkan päässä, jos potilaan leikkauksessa tapahtuu jotain odottamatonta. Puolen tunnin aikaraja on niin tiukka, että käytännössä leikkaussalien on sijaittava keskussairaaloiden lähistöllä. Vaatimus tarkoittaa siis sitä, että lakiuudistuksen vaikutukset näkyisivät pääasiassa suuremmissa kaupungeissa.

Sairaanhoitopiireille laki toisi uusia velvoitteita. Kriitikoiden mielestä se voisi tuoda myös lisäkustannuksia.

Lakitekstin luonnos kävi lausuntokierroksella alkuvuodesta 2018. Silloin sitä kritisoitiin niin julkiselta kuin yksityiseltä puolelta. Uudistusten piti tulla voimaan jo heinäkuussa 2018, mutta toisin kävi.

Lokakuussa lakiluonnoksesta kerättiin mielipiteitä toisen kerran. Yle kävi läpi luonnoksesta annetut uudet kirjalliset lausunnot. Voit itse tutustua niihin täällä.

Uudistusta kammoksuu etenkin julkinen sektori.

Keskussairaaloista "tukisairaaloita"

Uudistuksen tavoitteena on, että laki kohtelisi yksityisiä ja julkisia leikkaussaleja nykyistä yhdenvertaisemmin. Sen pelätään kuitenkin toimivan juuri päinvastoin.

Sairaanhoitopiireissä uskotaan, että uudistus toisi julkiselle puolelle lisää kustannuksia. Samalla se keikauttaisi kilpailutilannetta epäreilusti yksityissektorin eduksi.

Julkiset sairaalat velvoitettaisiin hoitamaan terveysyritysten leikkausten ongelmatilanteita kellon ympäri. Ongelmia voi ilmetä leikkauksen aikana tai sen jälkeen esimerkiksi verenvuotona tai infektiona.

Julkinen sektori katsoo, että hoitovastuu ja jälkihoidon kustannukset eivät tällaisissa tapauksissa kuulu niille.

"Järjestelystä aiheutuisi kustannusten ja hoitovastuun siirtymistä yksityiseltä palveluntuottajalta julkiselle sairaalalle", todetaan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lausunnossa.

Lähes kaikki sairaanhoitopiirit kritisoivat samaa asiaa. Myös terveydenhuoltoa valvova Valvira pelkää, että tällaisenaan uudistus voisi johtaa päivystyssairaaloiden kuormittumiseen.

Ylen haastattelema sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Anne Koskela on eri mieltä kuin kriittiset sairaanhoitopiirit.

– Nykylainsäädännön mukaankin päivystyssairaalat joutuvat hoitamaan ongelmatilanteet, mutta asiasta ei vain ole mitään sopimusta, Koskela sanoo.

Uudistuksessa julkiset sairaalat velvoitettaisiin varmistamaan, että yksityiset leikkaussalit täyttävät laatu- ja potilasturvallisuusvaatimukset. Tällä hetkellä päävastuu valvonnasta on aluehallintovirastoilla, jotka myös myöntävät terveysyrityksille luvat leikkaustoiminnan pyörittämiseen.

Julkisen sektorin mukaan uudistus lisäisi päivystyssairaaloiden työtaakkaa, kun laki velvoittaisi ne valvomaan yksityisiä leikkaussaleja.

Lakiluonnoksessa julkisista sairaaloista puhutaan “tukisairaaloina”, jotka mahdollistavat julkisin varoin tapahtuvat leikkausoperaatiot yrityspuolella.

Kuka kuittaa leikkausvirheen laskun?

Kuka sitten maksaisi leikkauskomplikaatioiden eli mahdollisten ongelmien hoidon ja niihin varautumisen? Sitä lakiluonnos ei määrittele. Asiasta tulisi sopia erikseen julkisten sairaaloiden ja terveysyritysten välillä.

– Sopimuksen tekeminen parantaisi sitä, että tilanteet olisivat ennakoitavissa, hallitusneuvos Koskela sanoo.

Sairaanhoitopiirit pelkäävät, että lasku yksityisten leikkauskomplikaatioista jäisi lopulta niiden maksettavaksi, vaikka periaatteessa asiasta voisikin neuvotella yksityisten terveysyritysten kanssa. Asia linkittyy yhteen sairaanhoitopiirien huolen kanssa siitä, että yksityiset terveysyritykset imuroisivat kirurgit työmarkkinoilta.

Otetaan havainnollistava esimerkki, joka on kuvitteellinen, mutta mahdollinen:

Keskussairaalan vieressä on yksityisen yrityksen pyörittämä leikkaussali. Uravaihtoehtojaan pohtiva kirurgi voisi käytännössä tehdä samaa työtä kummassakin, mutta yrityspuolella hänen ei tarvitsisi kärsiä kuluttavista päivystysvuoroista. Kirurgi valitsee yksityispuolen.

Yhä useampi lääkäri tulee samaan johtopäätökseen, jolloin keskussairaala ajautuu vähitellen työvoimapulaan. Leikkausjonot pitenevät. Jonoja päätetään lyhentää ostamalla leikkauksia yksityiseltä.

Koska keskussairaala on ajautunut tilanteeseen, jossa sen on käytännössä pakko käyttää ostopalveluita, sen voisi olla vaikeaa neuvotella tasapuolista sopimusta ongelmallisten leikkausten jälkihoidon kustannuksista.

Tilanne voisi muuttua sairaanhoitopiirille hankalaksi myös, jos sen alueella oleva yksityinen leikkaussali pystyisi haalimaan potilasmassoja laajalta alueelta: Jos esimerkiksi Lahdessa toimiva yksityinen leikkaussali saisi runsaasti asiakkaita ympäri Suomea, Lahden keskussairaala saattaisi joutua satsaamaan lisää päivystykseensä, vaikka potilaat tulevatkin muiden sairaanhoitopiirien alueelta.

Sosiaali- ja terveysministeriössä ei uskota, että muutokset vaikuttaisivat sairaanhoitopiirien talouteen tai työvoiman saantiin.

– Joillain alueilla voi olla työvoiman kanssa ongelmia, mutta ne ovat sellaisia alueita, että ongelmia saattaisi olla muutenkin, hallitusneuvos Anne Koskela sanoo.

Koskelan mukaan päivystyksiä saatetaan kuitenkin joissain tilanteissa joutua laajentamaan.

– En tiedä, onko se nyt niin iso riski, hän sanoo.

Kritiikkiä tulee myös yksityissektorilta

Yksityinen terveyspalveluyritys Pihlajalinna on mielipiteessään lähes yhtä ankara kuin sairaanhoitopiiritkin. Myös osa terveysyrityksiä edustavia etujärjestöjä kritisoi uudistusta, tosin astetta laimeammin.

Mielenkiintoista on, että Pihlajalinnassakin nähdään lain johtavan epäreiluun kilpailutilanteeseen – tosin eri syystä kuin julkissektorilla.

Pihlajalinnaa korpeaa etenkin lakiin kirjattu puolen tunnin aikaraja, jonka kuluessa potilas on saatava päivystyssairaalaan. Tämä rajaa käytännössä leikkaustoiminnan suurempiin asutuskeskuksiin.

"Laadun näkökulmasta leikkaavan yksikön laadukas ja tasalaatuinen toiminta on huomattavasti oleellisempaa kuin sen maantieteellinen sijainti", toteaa Pihlajalinna lausunnossaan.

Moni muukin mielipiteensä kertonut kritisoi sitä, että aikarajalle ei ole lääketieteellistä perustetta. Tätä mieltä on myös Helsingin yliopiston professori Lasse Lehtonen.

Usea lausunnonantaja haluaisi poistaa aikarajan kokonaan tai vaihtaa sen puolesta tunnista tuntiin.

Aikarajan tilalle on ehdotettu esimerkiksi leikkaushoidon laadullista mittaamista. Anne Koskelan mukaan se ei tällä hetkellä yksinkertaisesti ole mahdollista.

– Kukaan ei ole pystynyt ehdottamaan konkreettisia laadullisia mittareita, niitä on niin hirveän vaikea tehdä. Parempaakaan systeemiä ei olla nyt keksitty tähän.

Sekä yksityisellä että julkisella puolella epäillään, että uudistus voisi vaikuttaa leikkaushoidon laatuun: Pihlajalinnan mielestä puolen tunnin aikaraja heikentää leikkausten laatua. Julkiselta puolelta esimerkiksi HUS näkee, että hoitoa voivat huonontaa laatukriteerit, jotka ovat yksityispuolella löyhempiä kuin julkisella.

Lakiuudistus myös laajentaisi terveydenhuoltolaissa määritellyt vuosittaiset vaaditut leikkausmäärät koskemaan terveyspalveluyrityksiä.

"Kyllähän tämä on aika nopealla aikataululla valmisteltu"

Lääketieteellisten asioiden lisäksi lausunnonantajat kritisoivat tapaa, jolla lain ja asetusten valmistelua on tehty. Siitä paistaa kiire.

Kirjallisten lausuntojen toimittamiseen annettiin aikaa vain reilu viikko. Esimerkiksi Lapin sairaanhoitopiiri pitää aikataulua kohtuuttomana.

Kaupungeilta mielipidettä ei pyydetty. Jämsän kaupunki lähetti asiasta kimpaantuneen lausunnon, koska se katsoo, että lakimuutoksen vaikutukset osuisivat rankasti juuri sinne.

Jämsässä toimii terveysyritys Pihlajalinnan pyörittämä Jokilaakson sairaala, jonne kaupunki on ulkoistanut terveyspalveluitaan. Kaupunki pelkää, että sairaalassa tehtävät leikkaukset joudutaan lopettamaan.

Ministeriön Anne Koskela korostaa, että kyseessä ei ollut varsinainen lausuntokierros, vaan kuulemistilaisuus, johon sai lähettää myös kirjallisen lausunnon. Jämsän tilanteeseen laki ei Koskelan mukaan tuo muutoksia, koska Jokilaakson sairaala ei tälläkään hetkellä täytä lain vaatimuksia.

Hoppu paistaa myös lakiluonnoksen mukana tulleesta asetusluonnoksesta. Siitä ei esimerkiksi käy selkeästi ilmi, tarkoitetaanko “tukisairaaloilla” terveydenhuoltolain mukaisia laajan päivystyksen sairaaloita vai kaikkia päivystäviä keskussairaaloita.

Anne Koskelan mukaan virheitä sisältävä asetusluonnos on vielä raakile, mutta se haluttiin lähettää lakiluonnoksen mukana, jotta asiasta muodostuisi parempi kokonaiskuva.

Kiirettä Koskela ei kiellä.

– Kyllähän tämä on aika nopealla aikataululla valmisteltu. Se tuli ihan siitä, että tämä on pakko saada eduskuntaan joulukuun alkupuolella. Meidän ministeri (Annika Saarikko, kesk.) päätti, että tehdään tämä kuitenkin, hän toteaa.

Lakiuudistus aiotaan esitellä eduskunnalle joulukuussa. Muutosten on määrä tulla voimaan keväällä 2019.

Kaikki kaunis on edessäpäin. Ajatus välähtää mieleen yhtäkkiä. Sara Kinnunen seisoo polun päässä Kilpisjärvellä käsivarressa. Lokakuu on riisunut värit tunturista. Halti nousee harmaana edessä, maisema sulaa taivaaseen.

Kinnunen nostaa rinkan selkään. Ensimmäinen askel. Sitten toinen ja kolmas. Tunturituuli käy kasvoihin, vihmoo vettä. Rytmi löytyy vähitellen. Viikon kuluttua kiire tippuu hartioilta. Kahdeksannen päivän kohdalla vastaan tulee yksi ihminen. Ja tämä on vasta alku.

“Huomista päivää olen tässä kartalla ihmetellyt. Että minnekä sitä menisi. Että olisi mukava päivämatka. Ei kiire tai ahneus. Muttei laiskuus ja tylsyyskään.” (Ote Sara Kinnusen päiväkirjasta)

136 yötä ulkona

Kun joensuulaisen Sara Kinnusen 30-vuotispäivä lähestyi, hän halusi kunnon tauon kätilön töistä sairaalassa. Työuraa oli takana viisi vuotta. Potilastyö oli ihanaa, mutta muuten työ vei liikaa.

– Mietin, olenko enää muuta kuin kätilö-Sara. Halusin selvittää sen, Kinnunen sanoo.

Hän järjesti itselleen vuoden virkavapaata ja pakkasi rinkan, mutta ei suunnannut reppureissulle Aasiaan tai maailmanympärysmatkalle, kuten monet kolmekymppiset. Kinnunen asetti irtiotolleen kaksi tavoitetta. Nähdä vuodenkierto Lapin erämaissa. Elää luonnossa, mieluiten yksin.

Toiveet täyttyivät.

Vuoden aikana Kinnunen viettää 136 vuorokautta yöretkillä, ja siihen päiväreissut päälle. Talvikuukausiksi hän vuokraa pienen lomahuoneiston Kiilopäältä. Kinnunen hiihtää tunturissa paria pyrypäivää lukuun ottamatta joka päivä. Lisäksi hän tekee vähintään kerran kuukaudessa viikon tai kahden mittaisen hiihtovaelluksen teltta ja muut varusteet vetoahkiossa.

“Mieli luovuttaa eikä missään ole mitään järkeä. Sitten taas hetken päästä pysähtyy ihmettelemään hiljaisuutta ja kauneutta ja on onnen kukkuloilla. Mitään en antaisi pois, vaikka välillä tuntuu, että voisi sitä helpommallakin päästä, päästää itsensä. Sääkin vaihtelee. -35 -> -1. Nyt on taas hyvä olla.”

Syyskesä kuluu kokonaan teltassa. Kinnunen vaeltaa kymmenen viikkoa Itä-Lapissa kaukana merkatuilta vaellusreiteiltä. Kahden viikon välein hän suunnistaa ihmisten ilmoille täydentämään ruokavarastoja.

Näissä retkissä ei ole Kinnusen mielestä mitään ihmeellistä.

– Ei ulkona elämiseen tai retkeilyyn tarvita eräoppaan koulutusta tai ammattivaeltajan varusteita. Ihan tällainen tavallinen poluntallaaja pystyy kyllä siihen.

Makuupussi peittyy paksuun kuuraan

Maaliskuun iltapäivä Paistunturin erämaassa taittuu siniseen hämärään. Sara Kinnunen istuu ahkion päällä ja lopettelee termospulloon säilöttyä lounasta. Valkeus on loputon.

Yhtäkkiä Kinnuselta häviää kuulo. Menivätkö korvat lukkoon, hän ihmettelee. Asiaa on pakko testata puhumalla ääneen yksikseen. Ei kuulo olekaan hävinnyt. Ympärillä vain on niin suuri hiljaisuus, että se tuntuu kuuroudelta. Tunturi nukkuu.

Kinnunen haluaa reissuillaan oppia telttailemaan talvella ja sen hän oppii. Kaamoksen aikaan tuntuu kuin hiihtäisi monen tunnin mittaisessa auringonlaskussa. Valo kajastaa taivaanrannan takaa. Päivä on lyhyt. Jos sitä haluaa jatkaa, pitää suunnistaa otsalampun valossa.

Talvi haastaa. Kun hanki upottaa nivusiin saakka ja ahkio tarttuu puunkäkkyröihin, on viisi kilometriä jo kunnon päivämatka. Iltaisin teltassa Kinnunen lukee, kirjoittaa päiväkirjaa tai neuloo otsalampun valossa. Kylmimpänä telttayönä pakkasta on 28 astetta. Kylmä ei tule, mutta aamulla makuupussi on peittynyt paksuun kuuraan.

Luirojärvellä Urho Kekkosen kansallispuistossa pakkanen kiristyy 37 asteeseen. Kinnunen ei aluksi tajua sitä, mutta ihmettelee, miksi varpaat jäätyvät autiotuvan saunan alalauteilla. Pikkuhiljaa hän oppii: pakkasella valo muuttuu. Tunturissa puut alkavat paukkua. Hanki narisee eri tavalla.

“Kaunis, liikuttava päivä. Kun yksin on hiljaisuuden keskellä. Miljardi tähteä taivaalla. Onni. On vain tämä hetki tässä.”

Pitkällä kaamosvaelluksella Pallaksella vastaan tulee yksi ihminen, samoin toisella retkellä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Täydellistä, Kinnunen ajattelee.

Hän viihtyy omissa oloissaan myös silloin, kun majailee Kiilopään asunnolla. Kinnuselle riittää ihmiskontaktiksi, että laduilla hiihtäessään hän moikkaa vastaantulijoita ja vaihtaa muutaman sanan myyjän kanssa käydessään ruokakaupassa parin viikon välein.

Läheisiin hän pitää yhteyttä puhelimitse tarpeen mukaan ja päivittää silloin tällöin kuulumisiaan blogiin. Kinnunen on yksin, mutta ei yksinäinen.

Suurperheen tyttö pakeni metsään

Keväthangilla Kevon kanjonissa maailma on auki. Sininen taivas kaartuu korkealle ja katse yltää kilometrien päähän. Yöllä pakastaa. Sara Kinnunen astuu ulos laavusta ja näkee kirkkaammat ja kauniimmat revontulet kuin koskaan aikaisemmin. Aamulla koivujen käkkyräiset oksat ovat kuin timantteja täynnä. Itkettää. Sukulaistyttö rakastaisi tätä, valoa ja kirkkautta, prinsessatimantteja oksilla, Kinnunen ajattelee.

"Sulamattomat jääkiteet valuivat teltan kangasta pitkin. Pomppasin ylös katsomaan, josko kuura olisi vielä maassa. Paikoitellen oli. Jokilaakso sumupilven peitossa. Aurinko paistoi. Kaunista. Niin kaunista. Teltta tietysti kastunut. Kamppeet kuivumaan ja aamupalalle."

Retkillä arki typistyy olennaiseen: liike, lepo ja ruokailu. Ajatukset tulevat ja menevät, mutta niihin ei jää samalla tavalla kiinni kuin aikataulutetussa elämässä. Tunteet vahvistuvat, samoin aistit. Hämähäkinseitin täydellisyys liikuttaa kyyneliin.

– Kun nostan rinkan selkään, tekee mieli sulkea suu. Haluan, että luonto puhuu, en minä, Sara Kinnunen sanoo.

Sen puheen kuulee parhaiten yksin. Niin kauan kuin Kinnunen muistaa, luonto on ollut hänelle rauhan ja nautinnon paikka. Yhdeksänlapsisen perheen keskimmäisenä kasvanut Kinnunen livahti usein kotona Outokummussa talon takametsään. Kun omaa huonetta ei ollut, metsässä sai olla välillä yksin. Perhe, suku ja ystävät ovat Kinnuselle tärkeitä ja hän nauttii sosiaalisesta työstä, mutta tuntuu, että minä katoaa, jos ei saa olla yksin.

Keväällä kesken vaellusvuoden Kinnusen ukki sairastuu. Kunto heikkenee nopeasti. Touko- ja kesäkuussa Kinnunen saattohoitaa ukkiaan perheen kanssa kotona Outokummussa. Päässä soivat laulut, joita Ukki lauloi, kun Sara oli lapsi. Lähtö on rauhallinen.

Kuinka virran yli pääsee?

Isojen ajatusten keskellä Kinnunen valmistautuu loppukesään ja syksyyn. Hän kuivaa kilotolkulla kasviksia, lihaa ja pataruokia, hankkii ruuat kolmen kuukauden tarpeiksi. Kinnunen tuijottelee karttoja, suunnittelee reittejä ja googlailee vinkkejä, mistä kohti erämaajoet on turvallista ylittää.

Hyvissä ajoin ennen lähtöä hän pakkaa neljä suurta täydennyslaatikkoa. Niihin tulee ruokaa, retkikeittimen kaasua, vessapaperia, tulitikkuja, kengännauhat, romaani ja tyhjä päiväkirja, saippuaa ja lääkkeitä. Laatikoiden päälle hän kirjoittaa osoitteet valmiiksi. Perhe lähettäisi laatikot Matkahuollon kautta Lapin kyliin sitten, kun Kinnunen niin pyytäisi.

Kerralla rinkkaan mahtuu noin kahden viikon tarpeet. Silloin painoa kertyy 23–25 kiloa. Ensimmäisinä kilometreinä se tuntuu, sen jälkeen ei juurikaan.

Kun Kinnunen suunnitteli vapaavuotta, moni kysyi, aikooko hän ulkomaille, kuhiseviin kaupunkeihin tai aurinkorannoille. Retkeilijöiden keskustelupalstalla netissä puolestaan ihmeteltiin, miksi jäädä Suomeen, kun Norjassa tai Ruotsissa maisemat ovat paljon jylhemmät.

Kinnuselle valinta oli selvä. Hän halusi tutustua nimen omaan Suomeen. Kaupunkilomia oli tullut kokeiltua, se ei kiinnostanut. Luonto veti puoleensa, mutta ei extreme-seikkailu, varustekilpailu tai kropan kestokyvyn äärimmilleen venyttäminen. Kiinnosti ajaton aika, rauha ja hiljaisuus.

Pizza kuukausien päässä

Sydänkesällä Sara Kinnusta jännittää. Vaikka hän on kohtuullisen kokenut retkeilijä, kymmenen viikon yhtämittainen vaellus mietityttää. Kestävätkö jalat, entä pää? Miltä tuntuu, kun vaellus vain jatkuu ja jatkuu? Riittääkö luonnossa ihmeteltävää ja elämyksiä?

Heinäkuussa Urho Kekkosen kansallispuistossa hiki virtaa. Aurinko paistaa yötä päivää ja teltan kuumuus herättää kulkijan aamuyöstä. Helle haastaa.

Yhtenä päivänä Paistunturilla rinteen takaa nousee tumma rintama. Kinnunen tuntee jo pilvet, tämä sataa. Hän käpertyy kivenkoloon avaruuspeitteen alle ja kuuntelee siellä ropinaa. Kuin lapsena majassa. Illalla nousee uusi pilvi, suurempi. Kinnunen pitää rankkasadetta teltassa ja miettii, viitsiikö enää lähteä ulos. Kun sade taukoaa, hän kävelee purolle ja katsoo taakseen. Tunturia ympäröi kirkas sateenkaari. Retkipaikka lepää sen sylissä.

“Täällä sitä istutaan Haukkapään rinteellä, teltta edessä, vaatepuu takana, oikealla kohoaa Hammastunturi, edessä siintää suota ja järviä, niiden takana tuntureita. Kapustarinta viheltelee, itikat inisee (niitäkö ei muka ole?), poro kopsuttelee vasemmalla. Haukkapään rinteessä vatsa täynnä ruokaa. Aurinko lataa puhelinta. Olisi aika käydä levolle. On niin kaunista, ettei vielä malta.”

Kuluu viikko, toinen, kolmas ja neljäs. Kinnunen ei enää muista olevansa yksin. Ajatukset lipuvat mieleen ja sieltä pois kuin pilvet. Joskus hän nukahtaa tunniksi mättäälle, unohtuu istumaan pitkäksi toviksi. Kilometrejä hän ei laske, ettei niitä ahnehtisi. Kelloa ei kaipaa.

Olo on yleensä onnellinen. Kinnunen on oppinut, että jos tympäisee tai maisemat alkavat näyttää huonolta, kannattaa istua alas ja syödä jotakin. Sitten mieli kirkastuu. Reissussa rutiinit eivät uuvuta samalla tavalla kuin kotona: aamusta toiseen puuro, kahvi ja keksi maistuvat yhtä hyvältä. Pizzasta hän haaveilee, kun lähestyy Saariselkää, mutta ostaa sen vasta reissun jälkeen puolitoista kuukautta myöhemmin.

Tietoisuuden toisella puolella tapahtuu jotakin. Se purkautuu iltaisin päiväkirjaan: ukin elämä ja kuolema, oma elämä. Tulee tunne, että asiat tulevat käsitellyiksi.

“Suota. Kuivempaa, hyvin ylitettävää suota. Märkää, juosten ylitettävää suota. Todella märkää suota, jota ylittäessä jännitti. Vuolaana virtaavan joen ylitys. Pilveä ja tuulta. Mustikoita ja lakkoja Lyhyt patikkamatka katoilevaa polkua pitkin.”

Kolmas kulkija tunturissa

Pelkoja ei ole eikä juuri vaarojakaan. Kinnunen säästyy tapaturmilta ja rasitusvammoilta. Hän on eksyä vain kerran. Suomen suurimmassa erämaassa Kaldoaivissa hän epäilee, että kompassi on mennyt rikki. Edessä näkyy silmänkantamattomiin suota, jota täplittävät vesilämpäreet. Maisemasta ei voi ottaa kiintopisteitä. Kinnunen päättää luottaa enemmän kompassiin kuin suuntavaistoonsa ja saa pian itsensä takaisin kartalle. Rinkassa kulkee mukana hätälähetin, jolla voi lähettää paikannus- ja apupyynnön viranomaisille. Sitä ei tarvita.

Silloin tällöin Kinnunen lähettää viestiä kotiin ja kuvan tai pari läheisille. Hengissä ollaan. Hyvin menee.

Syyskuun lopulla Kinnunen laskeutuu alas tunturilta Kaldoaivissa. Ympärillä aukeavat laajat suot, niiden keskellä kaksi järveä ja järvien välissä kaistaleella kota. Sinne Kinnunen menee yöksi ja näkee vieraskirjasta, että on kesän kolmas kulkija. Kaiken muun ajan tunturi, suo ja järvet ovat eläneet rikkumattomassa rauhassa.

Miten saatoin ajatella, että voiko tähän kyllästyä, Kinnunen pohtii. Seuraava ajatus on: pitääkö täältä tulla pois?

Reissun viimeiset päivät Kinnunen kulkee merkatuilla reiteillä, että tottuisi taas ihmisiin. Hän saa paluukyydin Ivaloon mukavilta retkeilijöiltä. Ensimmäisinä kertoina kaupassa oksettaa: mihin tätä kaikkea tavaraa oikeasti tarvitaan?

“Voin olla ylpeä itsestäni. Halusin. Haaveilin. Toteutin. Tein. Jaksoin. Nautin. Elin ja olin.”

Erakkoa ei saa unohtaa

Lokakuussa tänä syksynä Kinnunen palaa töihin kätilöksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan ja täyttää 30 vuotta. Kroppa on jumissa. Se ei millään meinaa tottua siihen, ettei saa liikkua 3–12 tuntia päivässä.

Kätilön työ tuntuu yhtä rakkaalta kuin aikaisemmin, mutta nyt Kinnunen ei aio kätilö-Saran antaa jyrätä kokonaan erakko-Saraa.

– Ajatus siitä, että minulla olisi työn lisäksi joku aikataulutettu harrastus, tuntuu kaukaiselta, hän sanoo.

Työviikon jälkeen perjantaina Kinnunen nostaa rinkan auton peräkonttiin ja ajaa Patvinsuolle Lieksaan. Laavu löytyy pimeästä ja märästä metsästä. Tehdään tulet. Taas hiljaisuus puhuu.

26-vuotias Tuomo Himanka on ollut liikuntarajoitteinen koko elämänsä. Hän ei ole antanut asian vaikuttaa edes koululiikuntaan, jossa pelikavereilla ei ollut liikuntarajoitteita.

Neljänneltä luokalta lähtien poika osallistui lähes kaikkiin liikuntalajeihin, ensin avustettuna ja yksin sitten kun voimat kasvoivat niin, että pyörätuolin hallinta onnistui. Sählyä, jalkapalloa, koripalloa.

– Osallistuin kykyjeni mukaan. Joskus piti tietenkin soveltaa, mutta aina oltiin mukana, sanoo Himanka.

Mukana Himanka on edelleen: hän toimii Liikkuva koulu -hankkeessa. Kalajoen Pohjanakylän koulun kummiurheilijana. viiden muun kansallisentason ja maailmanluokan urheiljan kanssa. Liikuva koulu hanke on yksi hallituksen kärkihankkeita. Sitä rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Ohjelmaan osallistuu lähes kaksituhatta koulua.

Haaste opettajalta

Tuomo Himanka oli neljäsluokkalainen, kun opettaja heitti hänelle haasteen.

– Sitten kun voitat opettajan leuanvedossa tarjoan pullakahvit, haastoi opettaja Juho Silvasti.

Haaste taltioitui pääkoppaan odottamaan palkkion keräämistä vuosien ajaksi. Poika kasvoi, tulokset ja lihasvoima paranivat.

Kun Himanka aloitti urheilun ja ratakelaamisen toden teolla, hän palasi lukioaikana vanhalle koululle lunastamaan haasteen entiseltä opettajaltaan.

Kilpailussa opettaja veti yhdeksän leukaa, lukiolainen taas kolmisormiotteella kolminkertaisen määrän eli kaksikymmentäseitsemän.

– Voittajan pullakahvit maistuvat aina hyvältä, naureskelee Tuomo Himanka

Ratakelaajan pitkän tähtäimen suunnitelma

Tuomo Himanka on nuorten ratakelauksen 100 metrin maailmanmestari ja 200 metrin pronssimitalisti vuodelta 2011. Viime vuonna hän oli EM-kilpailuissa viides.

Nyt pitkän aikavälin tähtäimeen piirtyy nousevan auringon maa: Tokio ja vuoden 2020 olympialaiset. Harjoittelu on täyspäiväistä, kahdeksasta kymmeneen kertaa viikossa.

– Päätavoite on finaalipaikka Tokiossa 2020, mutta katsotaan ensi Dubain MM-kisat ensi vuonna, pohtii Tuomo Himanka.

Hyvät muistot Pohjankylän koulusta

Tuomo Himangalla ei ole yhtään huonoa muistoa omasta koulutiestään. Pyörätuolista huolimatta mies kokee sulautuneensa aina joukkoon. Lähipiiri on aina kannustanut ja koulukaverit ovat ottaneet hyvin vastaan.

– Olen varmaan ollut sen verran puhelias ja sanavalmis, että olen välttynyt kiusaamiselta. Olen myös ollut onnekas, sanoo Himanka.

Hän on huomannut, että yhteiskunta ja koululaitos ovat muuttuneet kahden vuosikymmenen aikana avoimempaan ja hyväksyvämpään suuntaan.

Kuusi vuotta sitten Tuomo Himanka otettiin mukaan oman opinahjonsa Pohjankylän koulun Liikkuva koulu -ohjelman kummiksi yhdessä NHL-kiekkoilija Jussi Jokisen, salibandyn liigapelaaja Laura Liimatan, triathlonisti Ella-Marina Himangan, pikajuoksija Eerika Nevanperän ja painonnostaja Sami Torven kanssa.

– Kalajoki on ollut sitä onnellisessa asemassa, että kummiurheilijoita on ollut helppo löytää. Maailmalta löytyy niin monta Kalajoelta kotoisin olevaa menestyjää, sanoo rehtori Juho Silvasti

Kummiurheilija on koululaisten idoli

Kummit ovat esimerkkejä koululaisille. He opettavat erilaista liikkumista sekä yksilö- että joukkuelajien kautta. Lisäksi he ovat mukana tekemässä varainhankintaa ja tukemassa tapahtumia.

– Kummiurheilijat ovat niitä vaikuttajia, idoleita, jotka voivat oikeasti vaikuttaa nuorten liikuntakäyttäymiseen omalla esimerkillään. Opettaja tai rehtori ei siihen pysty, koska auktoriteetti ei ole esikuva, sanoo rehtori Juho Silvasti.

Kummius ei rajoitu pelkästään liikkumiseen ja sen opettamiseen, vaan kummit näyttävät esimerkkiä kokonaisvaltaisesti: liikunnassa, levossa ja oikeanlaisessa ravinnossa, joita tarvitsevat kaikki kasvavat urheilijan alut.

– Tuomo on hieno esimerkki siitä, että mikään ei ole este liikunnalle ja asenteella mennään eteenpäin, sanoo Juho Silvasti.

Tuomo Himanka on käynyt koululla opettamassa oppilaille asennekasvatuksen lisäksi myös liikuntarajoitteisten lajien kokeilua. Esimerkiksi istumalentopallo antaa liikuntarajoitteettomalle ihan uutta näkökulmaa liikkumiseen ja pelaamiseen.

– Tämä kummius on ollut kunniatehtävä. On tosi kivaa olla nuorten kanssa tekemisissä ja jakaa heille oppeja. Siitä saa myös itse virtaa, sanoo Tuomo Himanka

Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron vierailivat lauantaina ensimmäisen maailmansodan päättäneen aseleposomuksen allekirjoituspaikalla Compiègnessä Ranskassa.

Merkel ja Macron paljastivat muistolaatan ja laskivat seppeleen. Tämän jälkeen he vierailivat junanvaunussa, missä sopimus allekirjoitettiin 11.11.1918.

Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä on kulunut sata vuotta. Suurimmat muistojuhlallisuudet järjestetään sunnuntaina Pariisissa. Seremonia pidetään Riemukaaren luona ja sen jälkeen järjestetään rauhanfoorumi, johon osallistuu kymmeniä valtionjohtajia.

Paikalla ovat muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin. Suomea kokouksessa edustaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö.