Flunssa iskee lomalla. Väsymykselle on tilaa, kun akuutti stressi laantuu. Koronaväsymys piinaa monia juuri nyt, koska selkeä tieto tilanteen normalisoitumisesta puuttuu ja tilanne pitkittyy, kuvaa Mehiläisen työterveyspsykologi Katja Koivisto.

Käynnit työterveyspsykologeilla ovat lisääntyneet reippaasti syksystä alkaen, ja trendi jatkuu yhä sekä Mehiläisessä että Terveystalossa. Aiempaa useampi on myös jäänyt sairauslomalle mielenterveyssyiden takia.

Mielenterveysongelmat ovat yleistyneet länsimaissa 2010-luvulta alkaen, mutta nyt pandemia-aika vauhdittaa yhteydenottoja entisestään.

– Pandemia-aika näkyy lisäkuormituksena, jos on muutenkin hankalaa, Koivisto kuvaa.

Erityisesti esihenkilöiden kuormitus on tutkimusten mukaan lisääntynyt pandemian ja etätöiden vuoksi. Johtaminen on vaativampaa kuin niin sanotuissa normaalioloissa, kertoo Terveystalon johtava työterveyspsykologi Antti Aro.

– Esimerkiksi alaisten tilanteen seuraaminen vaatii esihenkilöiltä paljon tavallista enemmän panostusta, jos koko tiimi on etätöissä. Lähitöissä taas pitää miettiä esimerkiksi tartunnoilta suojautumista ja rajoitusten vaikutuksia.

Viime keväänä korona oli uusi juttu. Tuntematon tilanne aiheutti monille shokkireaktion, ahdistusta ja pelkoakin. Etätyöt taas innostivat monia.

Syksyllä pelokkuus ja ahdistus väistyivät kyllästymisen ja masennusoireilun tieltä.

– Nyt ihmiset ovat kyllästyneet siihen, että elämä on kapeampaa ja köyhempää kuin tavallisesti. Halutaan uusia virikkeitä. Se on ihan luonnollista, Aro toteaa.

Pandemia-ajan loppu häämöttää, sillä rokotukset etenevät Suomessakin ja tartunnat ovat kääntyneet laskuun. Miten jaksaa rajoituksia, etätöitä ja sosiaalista eristäytymistä siihen saakka, että tilanne helpottaa? Työterveyspsykologit vinkkaavat.

1. Tauota työpäivä kuten alakoulussa

Pidä etätöissä kymmenen minuutin tauko kerran tunnissa samaan tapaan kuin alakoulussa käydään välitunnilla. Kävele ja liikuskele, pidä vaikka silmiä kiinni vähän aikaa, vinkkaa Antti Aro.

Tauotus on tutkitusti etätöissä tavallistakin tärkeämpää. Aivot kuormittuvat staattisesta tekemisestä.

– Aivosähkökäyrät ovat päivän päätteeksi punaisia, jos vetää koko päivän palaveriputkea videokokouksissa. Jos pitää tarpeeksi taukoja, aivosähkökäyrät näyttävät paljon vihreämmiltä. Tästä on selkeä tutkimusnäyttö, Aro sanoo.

Tauot eivät välttämättä helpota oloa heti, mutta muutaman viikon päästä ero on Aron mukaan suuri.

2. Laita kamera päälle palaverissa

Pidä videokuva päällä etäpalavereissa. Se helpottaa työkavereita.

Aivot joutuvat ylläpitämään keskustelukumppaneiden kuvia, jos palaveeraa pelkän äänen varassa.

– Se lisää energiankulutusta ja tekee työstä tavallista raskaampaa, Antti Aro kertoo.

3. Pidä yllä toivoa tulevasta

Toivo koronatilanteen helpottamisesta, rokotusten vaikutuksista ja lopulta rajoitusten hellittämisestä auttaa jaksamaan. Siksi toivoa kannattaa pitää yllä tietoisesti.

– Nyt on iso toivo siitä, että kohta päästään pois rajoituksista ja voidaan toimia vapaammin, Antti Aro iloitsee.

4. Mieti, mikä auttoi rentoutumaan aiemmin

Muistele, mitkä asiat ovat auttaneet sinua rentoutumaan ja palautumaan aikaisemmin, vinkkaa Katja Koivisto. Esimerkiksi ulkoilu ja luonnossa oleminen lisäävät tutkitusti hyvinvointia.

– Jotkut kirjoittavat, musisoivat, maalaavat tai tekevät puutarhatöitä tai käsitöitä, Koivisto listaa.

Toisia auttavat rentoutumisharjoitukset. Koivisto tosin puhuu mieluummin hellittämisharjoituksista.

– Joskus rentoutumisharjoituskin voi tuottaa paineita, koska pitäisi rentoutua, vaikka on jännittynyt. Ennemmin voisi harjoitella olemista ilman, että sillä hetkellä täytyy suorittaa mitään.

5. Fyysinen kosketus rauhoittaa

Kontakti toiseen ihmiseen ja erityisesti fyysinen kosketus rauhoittaa. Sitä voi olla vaikka silittely.

– Itseäänkin voi silittää ja rauhoitella sitä kautta. Keho ei tiedä, että kyse ei ole toisesta ihmisestä, Koivisto sanoo.

6. Kaikkeen ei voi vaikuttaa

Mieti, mihin voit vaikuttaa ja mihin et. Koronatilanteessa voi seurata suosituksia esimerkiksi maskien käytöstä ja käsienpesusta, mutta kaikesta ei tarvitse kantaa vastuuta.

– Pidä huoli omasta ja lähipiirsi jaksamisesta. Läsnäolo siellä on tärkeää, Koivisto sanoo.

Korona sai panostamaan työhyvinvointiin

Osa työnantajista on alkanut korona-aikana panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin entistä enemmän, kertovat molemmat työterveyspsykologit. Yhteydenottoja on tullut aiempaa tiuhempaan tahtiin.

– Jaksamisasiat ovat nousseet uuteen fokukseen, Antti Aro toteaa.

Hän arvelee, että hyvinvoinnista puhuminen on auttanut suomalaisia selviämään pandemia-ajasta kohtuullisen hyvin.

Kaikia firmoja mielen hyvinvointi ei edelleenkään kiinnosta.

– Meillä on työnantajia, jotka kiinnittävät näihin asioihin todella hyvin huomiota. Sitten on firmoja, joissa näihin asioihin suhtaudutaan aika välinpitämättömästi, Aro sanoo.

Mitä tapahtuu, kun palataan työpaikoille?

Monilla etätöitä suosineilla työpaikoilla pohditaan nyt kuumeisesti tulevaa. Työnantajat tekevät työntekijöille kyselyitä, hakevat apua työterveyshuollosta ja miettivät toimistotilojen vähentämistä. Selvältä näyttää, että etätyö säilyy aiempaa yleisempänä pandemia-ajan jälkeenkin.

– Työpaikkojen esihenkilöiltä ja johdolta on tullut hämmentyneitä kyselyitä, mitäköhän tässä pitäisi tehdä sitten, kun voidaan palata työpaikalle, Antti Aro kertoo.

Osa työntekijöistä odottaa paluuta toimistoille innolla, toiset taas viihtyvät parhaiten etätöiden rauhassa.

Työntekijöille kannattaa antaa mahdollisimman paljon omaa päätäntävaltaa, tekevätkö he jatkossa etätöitä vai ovatko työpaikalla. Siitä Koivisto ja Aro ovat yhtä mieltä.

– Mitä enemmän voidaan mennä yksilöllisen hyvän mukaan, sitä paremmin ihmiset pystyvät tekemään työnsä. Etätöitä tekevää ei silti saa hylätä yksinäisyyteen. Pitää olla selvillä, miten hänellä menee, Aro toteaa.

Hän huomauttaa silti, että ihmisillä on sosiaalisia velvollisuuksia.

– Vaikka ei itse kauheasti nauttisi vaikka kokouksissa käymisestä, se saattaa olla toisille ja yhteisölle hyvin tärkeää.

Ajanviettoa työporukalla

Katja Koivisto ehdottaa palaveripäiviä, joihin keskitettäisiin yhteiset kokoukset ja jolloin suositeltaisiin paikan päälle tuloa kaikille.

– Lähtisin suosituksista enkä pakotteista. Sanottaisiin, että olisi tosi kiva nähdä sinuakin. Yleensä on mukavampi tulla, kun saa itse päättää.

Koivisto vinkkaa myös, että työkavereihin kannattaa ottaa yhteyttä jo ennen paluuta työpaikalle. Hän ehdottaa vapaamuotoista ajanviettoa työporukalla ilman tulostavoitteita.

– Totuteltaisiin toisiin uudestaan, että miten oltiinkaan ihmisinä yhdessä työpaikalla. Sellaista pehmeää laskua ikään kuin suosittelen.

Lue lisää:

Työterveyspsykologilla käynnit reippaassa kasvussa – Ahdistuneisuus lisääntynyt poikkeusaikana: “Kaikki hauska on jäänyt pois”

Eteläpohjalainen Könnin suku on muutakin kuin könninkelloja ja kellontekijöitä.

Vaikka Könnit tunnetaan kelloistaan, suvulla on juuret vahvasti myös maanviljelyksessä ja viinanpoltossa, tietää suvustaan juuri kirjan toimittanut ja sitä paljon tutkinut Martti Koskenkorva.

Koska juuri kellonteon historiaa käsitellään monessa aiemmassa sukukirjassa, Koskenkorva ja suvun oltermannikunta halusivat paneutua nyt näihin vähemmän esillä olleisiin asioihin.

– Vanhoissa kirjoissa on jäänyt heikoille se, mistä kaikki alkoi.

Nyt julkaistua Jonsei Piru niin Könni -kirjaa tehtiin nelisen vuotta. Se kertoo yksityiskohtana suvusta muun muassa sen, että Könnit maustoivat viinansa kuminalla ja joskus myös tislasivat sen kahdesti.

– Sen paremman, kahdesti tislatun viinan lempinimi oli dissu. Eli kun puhutaan tissuttelusta, voi oll, että sillekin sanalle juuret on Könnillä, Martti Koskenkorva naurahtaa.

Katso seuraavaksi Suomen Television dokumentti vuodelta 1963: Elävä arkisto: Könnit - kellonrakentajasuku Pohjanmaalta

Kellontekoa isiltä pojille

Könnin suvun tarina alkaa Ilmajoelta 1700-luvun puolivälissä.

Tuolloin koskenkorvalainen seppä Jaakko Jaakonpoika Ranto ja Maria-vaimonsa ostivat Könnin tilan ja ottivat käyttöön tilan nimen.

Suvun mestarit valmistivat kuuluisia kelloja neljässä polvessa reilun sadan vuoden ajan.

– Kellonteko päättyi tragediaan. Ala-Könnillä ei ollut työlle jatkajaa, oli vain viisivuotias tytär. Yli-Könnillä olisi ollut poikia, mutta heistä vanhempi Jaakko kuoli verenmyrkytykseen lyötyään käteensä kirveellä ja nuorempi Juho-veli halusi olla vaan maanviljelijä, Martti Koskenkorva kertoo.

Kellonrakentamisen taito periytyi suvussa isältä pojalle.

Vaatimattomasta vaurauteen

Könnistä tuli nopeasti yksi Ilmajoen vauraimmista tiloista, mutta Koskenkorvan mukaan lähtökohdat olivat vaatimattomat.

Tarttumalla tilaisuuksiin ja kartuttamalla osaamista vaurauskin karttui. Kirjantekijät perehtyivät muun muassa perukirjoihin.

– Kolmannen polven Jaakko Ala-Könnin tila oli jo seutukunnan vaurain tila vuonna 1830. Sen sanottiin olevan jopa kaksi kertaa vauraampi kuin seuraava. Se on paljon, sillä täällä oli silloin herraskartanoita ja erittäin vakavarainen pappila, Koskenkorva sanoo.

Könnit loivat mainetta ennen kelloja mm. kärryjen tekijänä. Työstä, jonka osaamista ei ollut siihen aikaan paljon, sai hyvän korvauksen. Kärryistä osaaminen kehittyi kohti könniläistä kalenterikelloa.

– Käden taitoa, ajatuksen selkeyttä ja mielikuvituksen korkeaa lentoa on pitänyt olla, jotta vasarasta on kehittynyt sorvi, jolla on sitten tehty rattahia kelloon.

Tehokkain tapa käyttää ja säilyttää

Myös viinasta tuli yksi Könnin vaurauden tukijalka. Koskenkorva tietää kertoa, että tuohon aikaan rahan sijaan maksuvälineenä käytettiin usein viljaa.

Viljalla asiakkaat maksoivat Könneillekin, joten piti keksiä mitä sillä tehtäisiin.

– Se oli tehokkainta käyttää viinan, joka oli helppo säilyttää ja myydä kievareihin ja trahteereihin.

Tuohon aikaan viinan keittäminen oli laillista, joskin hyvin säänneltyä. Könnit pyrkivät hyötymään muun muassa sallitusta viinanpolttoajasta maksimaalisesti.

– Kun viinankeitto jonain vuonna oli sallittua kolme kuukautta, löysimme palkkakuitin, jonka mukaan palkkaa maksettiin viinankeittäjälle koko tältä ajalta. Koko ajan keitettiin, kun lupa oli, Koskenkorva sanoo.

Kellot kuvin ja tekstein

Jonsei Piru niin Könni -kirja esittelee Könnien kellotuotannon kuvin ja tekstein. Mukana on myös musiikkiosuus, jossa esitellään Könneistä kertovia sävelmiä.

Martti Koskenkorva toivoo, että kirja kuluisi sekä suvun jäsenten että muiden kiinnostuneiden käsissä. Kiinnostusta hän toivoo myös vasta-avattuun Könnimuseoon Koskenkorvan tuvassa. Museossa voi tutustua sekä suvun historiaan että muun muassa Yli-Könnin seitsenviisariseen kalenterikelloon.

Toki kuuluisia Könnin kalenterikelloja on muuallakin kuin Koskenkorvan tuvassa. Yksi on Kellomuseossa Espoossa ja yksi Seinäjoella Törnävän kartanolla.

– Kansallismuseon kello on purettu varastoon, mikä on aikamoinen häpeä, Koskenkorva tokaisee.

Yksi Könnin vanhoista tornikelloista, aivan ensimmäinen, puolestaan on televisiossa tämän tästä.

– Lähes aina, kun puhutaan taloudesta, uutiskuvassa on valtioneuvoston linna, jonka kolmiofasadissa on vuonna 1822 tilaustyönä tehty könninkello.

Lue seuraavaksi:

Tuore sukututkimus paljastaa: Könnin sukuun livahti sinne kuulumattomia

Könniläisen salavipua säädetään karkauspäivänä – "Suurin vaara on, ettei kuupa putua"

Könniläinen kalenterikello raksuttaa tarkasti kuun kierronkin

Tiina Kuusisto päästää koirat ulos autosta ja suuntaa metsään. Kaikki on hyvin, kun hän saa olla koiriensa kanssa.

Lietolainen Kuusisto on aina viihtynyt paremmin eläinten kuin ihmisten kanssa.

– Eikä ole kyllä viimeisten kuukausien aikana mielipide muuttunut mihinkään, hän sanoo.

Yle julkaisi helmikuussa laajan jutun suojelukoirien väkivaltaisesta koulutuksesta. Siinä paljastettiin Oikeutta eläimille -järjestön välittämiä videoita, joissa koiria potkitaan, lyödään ja niille annetaan sähköiskuja.

Tiina Kuusisto aloitti järjestön laajan suojelukoirakampanjan. Hän oli yrittänyt puuttua väkivaltaiseen toimintaan jo aiemmin ottamalla yhteyttä valvontaeläinlääkäriin, eläinsuojeluvalvojaan ja Saksanpaimenkoiraliittoon.

Oli vuosi 2018, eikä mikään keino tuottanut tulosta. Saksanpaimenkoiraliiton vastaus oli viimeinen niitti. Sen mukaan liiton alaisissa tapahtumissa ei kohdeltu koiria väkivaltaisesti, eikä liitto voinut puuttua yksittäisten ihmisten tekemisiin.

Ensin Kuusistosta tuntui toivottomalta, mutta hän päättikin toimia. Hän halusi tehdä jotain konkreettista ja kertoa epäkohdista julkisesti.

Samalla hän teki valinnan kertoa asioista omalla nimellään ja kasvoillaan.

Helpotuksesta yöllisiin häirikköpuheluihin

Kun suojelukoirien koulutuksesta kertova juttu julkaistiin, Tiina Kuusisto oli helpottunut. Hän oli vihdoin saanut julki asiat, joista oli tiennyt jo pitkään.

– Oli ollut todella kurjaa elää sen tiedon kanssa. Kun asia sai arvoisensa huomion, pystyin vihdoin ajattelemaan, että ehkä asiat nyt muuttuvat.

Kuusisto sai valtavasti tukea ja positiivista palautetta. Oli kuitenkin toinenkin puoli. Monet suuttuivat ja loukkaantuivat.

Belgialainen sähköpantakauppias organisoi maalittamiskampanjan. Hän laittoi Kuusiston yhteystiedot jakoon ja kehotti ihmisiä lähettämään "kivoja viestejä". Maalittajat väittivät, että Kuusisto haluaisi kieltää koko suojelukoiraharrastuksen ja myös muut käyttökoirat.

Näin asia ei ollut. Kuusisto halusi puuttua vain väkivaltaan. Väärän tiedon jakaminen oli kuitenkin tehokasta. Alkoivat yölliset häirikköpuhelut ja viestitulva.

– Puhelin soi taukoamatta. Sieltä tuli uhkailua, että "etsin sinut mistä tahansa käsiini, jos laji kielletään". Oli tytöttelyä, ala-arvoisia seksistisiä kommentteja ja kehuiksi naamioituja uhkauksia.

Yhden yön aikana Kuusiston Facebook-profiilin kaikkien julkaisujen jokaiseen kommenttiin oli kirjoiteltu viestejä.

Valtaosa negatiivisesta palautteesta pysyi onneksi sosiaalisessa mediassa. Osa viesteistä olisi täyttänyt kunnianloukkauksen tunnusmerkit, mutta Kuusisto ei halunnut käyttää energiaansa rikosilmoitusten tekemiseen. Hän koki, ettei se veisi asiaa eteenpäin ja valtaosa väkivallalla uhkailevista pysytteli anonyymina.

Negatiivinen kommentointi tai sen runsaus ei tullut yllätyksenä. Jo muutama vuosi sitten Kuusisto jakoi koiraharrastajien keskusteluryhmään sähköpannan käyttöä käsittelevän viestin ja joutui negatiivisen ryöpyn kohteeksi.

Silloin se yllätti.

Samalla tuli tutuksi sosiaalinen eristäminen. Jos Kuusisto oli esimerkiksi ollut treenaamassa jonkun porukan kanssa, kaikki muut osallistujat tägättiin sosiaalisessa mediassa jaettuihin kuviin, mutta häntä ei. Asiat naamioitiin vitseiksi, mutta todellisuus oli toinen.

– Se on hiljentämistä ja merkityksellistä puuttujalle, vaikkei sitä usein mielletä isoksi asiaksi. Jos asialle olisi herkkä, voisi se vaikuttaa haluun tuoda epäkohtia julki. Itse koin oleellisemmaksi toimia omien eettisten ja moraalisten arvojeni mukaan.

Näin jälkikäteen Kuusisto on pohtinut paljon, miksi pidetään normaalina, että epäkohtien paljastaja joutuu kokemaan uhkailuja ja vastaanottamaan häirikköviestejä.

Videolla hän kertoo, miltä se tuntuu.

Hiljaista hyväksyntää

Kun asiat tuotiin julki, Kuusisto sai lukuisia yhteydenottoja ihmisiltä, jotka kertoivat törmänneensä suojelukoirien huonoon kohteluun.

Monet muutkin ovat asioista tienneet, mutta eivät ole uskaltaneet tai halunneet tehdä asialle mitään. Kuusiston mielestä se on surullista.

– Harrastuksesta pitäisi olla hyötyä koiran hyvinvoinnille. Joillekin ihmisille harrastus on kuitenkin sosiaalisesti niin tärkeä, että hyväksytään väkivaltaa, jotta oma laji säilyisi. Se on tosi kurjaa.

Osa väkivaltaista kohtelua todistaneista on päättänyt, että ei ole mukana toiminnassa, mutta varsinainen asiaan puuttuminen on jäänyt tekemättä. Syitä on monia: pelko Kuusistonkin kokemasta sosiaalisesta eristämisestä on yksi – toinen on se, ettei uskalleta myöntää omia virheitä.

– Luulen, että monesta ensimmäiset kerrat tuntuvat tosi pahalta. Asiaan on vaikeaa puuttua enää sen jälkeen, kun on itsekin syyllistynyt väkivaltaan.

Asialle on termikin: hiljainen hyväksyntä. Puuttumatta jättäminen ei ole passiivista toimintaa, se on aktiivinen teko.

Kuusisto toivoo, että ihmiset eivät antaisi itselleen lupaa olla puuttumatta. Hän muistuttaa, että omiin tekoihin kohdistuva kritiikki on usein pientä verrattuna siihen, mitä koirat kokevat.

Kevään mittaan esiintuloja on ollutkin: esimerkiksi Suomen Eläinsuojeluyhdistys julkaisi huhtikuussa suojelukoiraharrastajan anonyymin kirjeen, jossa kerrottiin omakohtaisia kokemuksia väkivallan käytöstä suojelukoirien koulutuksessa.

Tiina Kuusiston mielestä vastaavia tarvitaan etenkin silloin, kun ne tulevat lajin sisältä. Se murtaa vahvaa vaikenemisen kulttuuria.

– Jos ihminen kertoo tarinansa, hän on jo muuttanut omaa toimintaansa. Hän ei kohtele enää niin omaa koiraansa. Sellaista ihmistä on turha ampua.

Puuttumisen tapoja on monia ja jokainen voi valita niistä itselleen sopivan. Aina ei vaadita itsensä uhraamista, monissa tapauksissa esimerkiksi viranomaisille ilmoittaminen riittää.

Sitten on tapauksia, joissa normaalit keinot eivät riitä. Syvälle ja laajalle juurtuneiden toimintatapojen kitkeminen voi vaatia suunnitelmallisuutta – kuten suojelukoirien kohdalla.

– On kamalaa, että se pitää tehdä näin rajusti ja rumasti. Se on kuitenkin ainoa keino, jolla voi saada muutoksen.

Jokainen voi tehdä jotakin, muistuttaa Tiina Kuusisto videolla.

Puuttumisen ei kuuluisi tarvita rohkeutta

On kulunut noin kolme kuukautta siitä, kun keskustelu suojelukoirien koulutuksen epäkohdista ryöpsähti valloilleen.

Suojeluharrastus keskeytettiin hetkeksi, ja jatkossa lajia voi harrastaa vain, kun on suorittanut eettisen verkkokoulutuksen ja allekirjoittanut eettisen sitoumuksen. Siirtymäaikaa on elokuun loppuun asti. Lounais-Suomen poliisi myös tutkii yhdeksän ihmisen osuutta suojelukoirien väkivaltaisessa koulutuksessa.

Tiina Kuusisto tietää, että lyhyessä ajassa on saatu jo paljon aikaan: asia on ihmisten tiedossa ja liitoilla on paine muuttaa toimintaansa.

Hän ei kuitenkaan ole varma, riittääkö se vielä. Ratkaisut näyttävät paperilla hyviltä, mutta konkretia jää pieneksi.

Esimerkiksi palveluskoiraliitolla on selvä kanta, että sähköpannan käyttö on kielletty. Liiton olisi mahdollista jakaa sanktioita yksittäisille, videoilla näkyville ihmisille. Sitä kautta voisi näyttää, mitä sääntöjen rikkomisesta seuraa.

– Nyt valitettavasti tuntuu, että halu on heikko. On surullista, että edes tämä ei riittänyt. Työmme ei tietenkään lopu ennen kuin väkivalta on poistettu kentiltä.

Tiina Kuusisto seisoo kevään ensimmäisenä hellepäivänä hiekkakuopalla ja katsoo, kun hänen koiransa viilentyvät vedessä.

Häntä on kiitelty rohkeudesta – hän uskalsi puuttua ja tuoda asian julki.

– Jotenkin ehkä harmittaakin, miten yleisin kommentti oli, että kiitos rohkeudestasi. Ei sen pitäisi olla niin. Ymmärrän, että se on, mutta ei pitäisi olla.

Kuusisto sanoo, että häneltä olisi vaatinut paljon enemmän olla hiljaa kaiken sen jälkeen, mitä hän oli nähnyt ja kuullut.

Tekisitkö kaiken uudestaan? Uhkailuista, yöllisistä puheluista ja muusta negatiivisesta palautteesta huolimatta.

– Tekisin kyllä. Ei ole edes vaikea kysymys.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 23. toukokuuta kello 23.

Lue myös:

Suojelukoirien koulutuksessa käytetään väkivaltaisia keinoja: salaa kuvatuilla videoilla koirille annetaan sähköiskuja, potkitaan ja lyödään

Tämän vuoden Euroviisujen kärkikahinoihin on ollut tunkua. Pitkin kevättä suosikki on vaihtunut tiuhaan ja varsinaisten lavaesitysten myötä pakka on mennyt monta kertaa uusiksi.

Voittajaa on ollut vaikea veikata, sillä kisassa on tällä kertaa monta tasokasta kappaletta. Niiden laittamista paremmuusjärjestykseen vaikeuttaa se, että tyylilajeina on kaikkea mahdollista popista ja rockista teknoon.

Yksi voittajasuosikeista on Italian Måneskin-yhtye kappaleella Zitti e buoni. Glam rockia esittävää bändiä sekä Suomen Blind Channelia on rinnastettu toisiinsa koko kisan ajan. Monet ovat arvelleet, että rockbändit syövät toistensa ääniä.

Molemmat yhtyeet ovat kuitenkin sanoneet, että ne eivät kilpaile toisiaan vastaan.

– Ei meitä voi verrata toisiimme. Olemme hyvin erilaisia. Mutta teidän poikanne ovat aika hyviä. Olemme iloisia, että mukana on myös toinen rockbändi, sanoo Måneskinin laulaja Damiano David Ylelle Rotterdamissa.

Ranskankieliset kappaleet vahvoilla

Vahva ennakkosuosikki Euroviisujen voittajaksi on Ranskan Barbara Pravi kappaleella Voilá. Laulaja tulkitsee chanson-tyylisen laulun vahvasti ja häntä on verrattu Édith Piafiin.

– Olen ylpeä siitä, että kappaleeni on kokonaan ranskaksi. Vaikka ihmiset eivät ymmärrä ranskaa, he ymmärtävät kappaleeni sisällön ja sen rakkauden, minkä olen siihen laittanut, Pravi sanoo.

Toinen viisuvoitosta kisaava ranskankielinen kappale on Sveitsin Gjon's Tears -nimisen artistin Tout l'univers. Viisulavalla hän tulkitsee kappaleensa huikealla falsettiäänellään.

Laulajan mukaan kappale kertoo siitä, kuinka selvitä elämää järisyttävistä tapahtumista kuten kuolemasta ja erosta.

– Toivon, että ihmiset ymmärtävät kappaleessa olevan toivon, vaikka he eivät ymmärtäisi ranskan kieltä. Haluan koskettaa ihmisiä kielestä huolimatta. Koin, että voin tulkita tuntojani paremmin ranskaksi.

Viisuasiantuntija: Suomi kymmenen parhaan joukossa

Maailman suosituimman euroviisusivuston Wiwibloggsin vetäjä William Lee Adams sanoo, että illan finaalista tulee todella jännittävä, sillä tällä kertaa ei ole yhtä ainoaa voittajasuosikkia.

– Tämä on paljon mielenkiintoisempaa, koska tilanne voi kääntyä suuntaan tai toiseen. Uskon silti, että Ranska voittaa. Tuomarit varmasti arvostavat kappaletta.

– Toisaalta Italia saattaa yllättää. Ihmiset kaipaavat rock-konsertteja ja heidän esityksensä aikana voi kuvitella olevansa vaikka Wembleyn areenalla Lontoossa.

Lee Adams on hehkuttanut Suomen Blind Channelia ja yhtyeen energiaa koko kevään ajan. Hän oli myös mukana UMK:n ulkomaisessa asiantuntijaraadissa valitsemassa Dark Side -kappaleen Suomen viisuedustajaksi.

Hän povaa Blind Channelille erinomaista sijoitusta illan finaalissa.

– Uskon, että he sijoittuvat kymmenen kärkeen. En usko, että he voittavat, koska kappale voi olla joillekin liian hyökkäävä. Ja koska myös Italialla on rock-kappale, äänet voivat jakautua.

Lee Adams muistuttaa, että yhtye on jo palkintonsa näistä kisoista saanut.

– Finland-huudot semifinaalissa oli jo todellinen palkinto. Se oli merkki siitä, että ihmiset todella pitävät heistä. En ole koskaan aikaisemmin kuullut, että tulosten julkistuksen aikaan olisi huudettu jonkun maan nimeä. Suomen pitäisi olla siitä ylpeä.

Suomi näyttävästi esillä viisufinaalissa

Suomen näkyvyys Euroviisuissa ei jää pelkästään Blind Channeliin. Finaalin väliaikanumerossa nähdään potpuri, jossa aikaisemmat viisuvoittajat esittävät voittokappaleitaan ja mukana on myös Suomen Lordi.

Etukäteen Rotterdamissa nauhoitetuissa esityksissä pääsevät esiin etenkin Hollannin aikaisemmat viisuvoittajat. Potpurin päättää Lordi, jonka viisuvoitosta on kulunut jo 15 vuotta. Bändi esittää Hard rock hallelujah -kappaleen korkean rakennuksen katolla tulisuihkujen keskellä.

Viisulavalla kuullaan myös suomalaisosaamista, sillä Liettuan The Roop -yhtyeen Discoteque-kappaletta on tehty Helsingissä. Biisin viimeistelystä ovat vastanneet Kalle Lindroth ja Ilkka Wirtanen.

The Roopin piti edustaa Liettuaa jo viime vuonna Euroviisuissa, mutta kisat peruttiin. He kuitenkin päättivät hakea mukaan uudelleen. Yhtye solmi levytyssopimuksen Suomen Warner Musicin kanssa ja päätyi yhteistyöhön suomalaismuusikoiden kanssa.

– Heidän ansiostaan olemme täällä. Emme ajatelleet tätä kappaletta viisubiisiksi, mutta he tekivät loppusilauksen ja tiivistivät sen kolmeen minuuttiin, bändi kertoo.

Yle lähettää Euroviisujen finaalin TV1:ssä, Areenassa ja Radio Suomessa klo 22 alkaen.

Lue myös:

Blind Channelille povataan Euroviisuissa sijoitusta kymmenen kärjessä: "Olemme nälkäisiä kuin hyeenat"

Euroviisufanit toivovat suomalaisilta uskoa ja keveyttä finaaliin: Suomalaiset lähtevät Euroviisuihin kuin talvisotaan, ja unohtavat, että menestystäkin on tullut

Blind Channelille Euroviisujen finaalipaikkaa tärkeämpää oli yleisön kova kannustus: "Silloin tajusimme, että teimme duunimme oikein."

Blind Channel nousee Euroviisuissa tänään 3 500-päisen yleisön eteen, eikä kenelläkään ole maskeja – “Nälkäisinä sinne lavalle mennään”

Toimittajalta: Pandemia muistuttaa itsestään ihan kaikessa keskellä Euroviisuja Rotterdamissa

Tampereen poliisi kertoo saaneesta iltapäivällä hätäkeskukselta tehtävän onnettomuudesta, jonka mukaan henkilö oli pudonnut alas sillalta Pyhäjärventielle lähellä Hervannan liittymää.

Tutkittaessa kyseistä onnettomuutta poliisi sai uuden ilmoituksen epäillystä hukkumisesta Tampereen Lukonlahdella, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Pyhäjärventieltä. Tapahtumapaikalla oli löytynyt pieni lapsi rantavedestä menehtyneenä.

Poliisin mukaan on syytä epäillä, että kyseiset tehtävät liittyvät samaan tapahtumaketjuun, ja että asiassa on syytä epäillä henkirikosta.

Sillalta pudonneen naispuolisen henkilön epäillään surmanneen lapsensa. Sillalta pudonnut nainen on hoidettavana vammojensa vuoksi sairaalassa.

Poliisi ei tiedota asiasta toistaiseksi enempää.

Helsingin Kalliossa Karhupuiston laidalla on kahvila, jonka aamiaiseen kuuluu täytetty avokado.

Minka Kuustosen pitää tehdä valinta: jätetäänkö tilaamatta, jätetäänkö syömättä, vai tehdäänkö tällä kertaa kompromissi?

Supersuositun hedelmän viljely vaatii valtavia määriä vettä, ja sitä viljellään alueilla, joista vedestä on pulaa. Avokadon kasvatuksen takia on kaadettu paljon metsiä ja perinteiset viljelykasvit ovat joutuneet tekemään sille tilaa.

Ja sen lisäksi tämäkin avokadoyksilö on kuljetettu maapallon toiselta puolelta Suomeen.

Näistä kysymyksistä tuli olennaisia noin seitsemän vuotta sitten, kun Kuustonen teki taustatyötä Tellus-televisiosarjan Eevin roolia varten. Ylellä esitetty Tellus kertoi pienestä ekoaktivistien organisaatiosta.

Se rooli muutti Kuustosen elämän.

– Otin silloin selvää ilmastonmuutoksesta. Sen jälkeen en voinut enää palata entiseen. Tajusin, että haluan muuttaa elämäni ja käyttää kaikki mahdollisuudet näistä asioista puhumiseen.

Kuustonen upottaa lopulta lusikkansa hedelmään, koska ei jaksa olla koko ajan täysin ehdoton. On hän sitäkin yrittänyt.

Nykyisin Kuustonen uskoo ennen kaikkea arkisten valintojen merkitykseen: kierrättämiseen, kuluttamisen minimointiin, lähellä tuotattuun kasvisruokaan ja julkiseen liikenteeseen. Pakollisten työmatkalentojen hiilijalanjäljen Kuustonen kompensoi.

– Kävin läpi sen elämänvaiheen, että lähes lopetin elämisen. Pelkäsin tekeväni ympäristön kannalta vääriä valintoja. Sitten aloin ottaa kevyemmin. Nämä jutut voivat tuntua joskus pikku näpertämiseltä, mutta Suomen kulutusperäisistä päästöistä kotitalouksien osuus on lähes 70 prosenttia. Kaikki voivat tehdä sille asialle jotain.

Kun Kuustonen sai lapsen kolme vuotta sitten, hän sitoutui uudelleen voimakkaasti ilmastonmuutoksen estämiseen.

– Heräsin siihen, että elämän on oltava kestävää maapallolla myös hänen tulevaisuudessaan. Kaikkien meidän lasten tulevaisuudessa.

Taiteilijuus velvoittaa

Minka Kuustonen on ilmastonmuutoksen vastaista työtä tekevän Myrskyvaroitus-yhdistyksen aktiivi ja hallituksen jäsen. Yhdistyksen tavoitteena on lisätä tietoisuutta ympäristön tilasta ja kannustaa jokaista toimimaan ilmastomyönteisesti omassa elämässään.

Välineenä tähän on muun muassa ilmastolupaus-kampanja, johon osallistuvat sitoutuvat puolittamaan henkilökohtaisen hiilijalanjälkensä kymmenen vuoden kuluessa.

– Jokainen ihminen, joka on selvillä todellisuudesta tietää, että voidaan puhua ilmastohätätilasta. Siltä ei voi kukaan enää ummistaa silmiään.

Kuustoselle on aina ollut selvää, että taiteilijuus velvoittaa tärkeiden asioiden puolesta puhumiseen.

Siihen velvoittaa hänen mielestään myös ihmisyys.

Eettisen vastuun periaate on kodin peruja. Hänen isänsä, muusikko Mikko Kuustonen on koko uransa ajan osallistunut kehitysyhteistyöhön ja puolustanut näkyvästi ihmisoikeuksia.

– Iskä teki kehitysyhteistyöreissuja ja -dokumentteja koko meidän lapsuutemme ajan. Olen kasvanut siihen, että nämä asiat kuuluvat elämään, taiteilijuuteen ja ihmisenä olemiseen.

Ekoaktivisti Eevin rooli oli käänteentekevä, mutta myös kuluvana keväänä Kuustosen työ on myllertänyt hänen sisäistä maailmaansa.

Hän esittää Yle Radio Suomen heinäkuussa lähetettävässä kuunnelmasarjassa takavuosien viihdetähteä, Armi Aavikkoa.

Kuustosen on vaikea puhua siitä itkemättä.

Armi meni tunteisiin

Armi Aavikko oli vain 18-vuotias vuonna 1977, kun hänet valittiin Miss Suomeksi. Se oli suuri juttu siihen aikaan, kun televisiokanavia oli vain kaksi ja koko kansan superjulkkiksia vain kourallinen.

Tuore Miss Suomi pestattiin Danny-show’hun laulamaan. Ilkka Lipsasen eli Dannyn show oli suuresta maailmasta mallia saanut spektaakkeli, joka yhdisti poppiin ja iskelmään teatterin ja kabareen keinoja. Mukana kiertueilla oli milloin käärmeitä, milloin ilma-akrobaatteja ja aina pyrotekniikkaa.

Kaksikko esitti rakastavaisia ja heidän duetoistaan tuli jättimäisiä hittejä: Tahdon olla sulle hellä, Kaiken sulle antaisin, Me vain.

Pari työskenteli yhdessä lähes 20 vuotta ja heidän vaiheitaan seurattiin tiiviisti viihdejulkisuudessa.

Armin Aavikon ja Dannyn fiktiivinen rakkaustarina muuttui kulissien takana todeksi, mutta Aavikko ei koskaan voinut rakentaa pesään miehen kanssa, jolla oli jo perhe. Danny pysyi naimisissa vaimonsa Liisa Lipsasen kanssa yli 30 vuotta kunnes heidän kaikki lapsensa olivat aikuisia.

Onneton rakkaus oli yksi Aavikon elämän suurista tragedioista. Hän toivoi aina omaa perhettä ja lapsia.

Toinen Aavikon suuri haava oli hänen siskonsa itsemurha 1990-luvulla.

– Armin sisko oli hänelle todella tärkeä. Haastatteluissa usein kysytään, onko outoa, kun minusta ja siskostani Iinasta puhutaan aina yhdessä. Olisi outoa, jos meistä ei puhuttaisi yhdessä. Jos Iinasta ei kysytä, otan hänet itse puheeksi.

Haastattelu pitää keskeyttää hetkeksi, koska Kuustosta itkettää. Perhekeskeiselle ihmiselle aiheuttaa myötäkipua se, että lapsirakas Aavikko ei koskaan saanut kipeästi kaipaamiaan perhettä ja lapsia.

Kuustoselle erityisesti ajatus sisaren menettämisestä on tuskallinen.

Kuustosen näyttelijäsiskokset ovat tavattoman läheisiä, oikeastaan erottamattomia. He asuvat samassa kerrostalossa, ovat tekemisissä päivittäin ja ovat toistensa parhaat ystävät.

Siskonsa kuoleman jälkeen aiemmin iloisena ja valoisana henkilönä tunnettu Aavikko alkoi vähitellen kärsiä mielenterveysongelmista ja alkoholisoitui. Hän alkoi vetäytyä laivakeikoilla takahuoneisiin juomaan ja vietti vapaa-aikaansa lähiöbaarissa.

Lehtijutut muuttuivat ilkeiksi.

Aavikko oli vasta 43-vuotias kuollessaan keuhkokuumeeseen.

– Olen itse nyt 35-vuotias. Saman ikäinen kuin Armi oli silloin, kun hänen alamäkensä alkoi. Armin tarina meni voimakkaammin tunteisiin kuin mikään rooli koskaan. Nauhoitukset piti tämän tästä keskeyttää, koska alkoi itkettää niin paljon.

“Uskomalla hyvään saa elämästä enemmän irti”

Kuunnelmasarjassa Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa on 20 osaa. Se kertoo paitsi Aavikon tarinan, myös tarinan suomalaisesta musiikkibisneksestä.

Fiktiivisen kertomuksen lisäksi kuunnelmassa on dokumentaarisia osuuksia, joissa ääneen pääsevät sekä tutkijat että Aavikon aikalaiset ja läheiset.

– Kun kyse on oikeasti eläneestä ihmisestä, on totuuksia monia. Kuunnelmassa painotetaan sitä, että tämä on yksi tarina. Itselleni on kuitenkin tärkeää, että siinä on todella laaja näkökulmien joukko.

Vaikka tasa-arvon kanssa on edelleen töitä tehtävänä, oli maailma huomattavasti raadollisempi takavuosina.

– Kansa rakastui häneen heti, ja hän halusi intohimoisesti laulaa. Häntä kuitenkin myös vähäteltiin ja hänen laulutaitoaan arvosteltiin. Hän oli raakile, ja sanoi itse itseään palosireeniksi ja nauroi päälle. Silti hänellä oli sävelkorvaa. Ei voi vetää sellaisia keikkoja ja pysyä vireessä, jos ei ole tekniikkaa.

Kuustonen uskoo, että Aavikosta tuli niin rakastettu hahmo, koska hän oli lämmin, vaatimaton, aito ja vilpitön.

Luonnonlapsi.

– Oli helppo samaistua hänen haluunsa tehdä sitä, mitä rakastaa ja haluunsa tulla rakastetuksi.

Kuustosta ja Aavikkoa näyttää yhdistävän vielä yksi asia. He molemmat vaikuttavat tavattoman kilteiltä ja ystävällisiltä ihmisiltä.

– En halua päästää mustaa sisälleni. Haluan uskoa hyvään ja uskon, että kannattaa haluta toisille hyvää. Se on ehkä naiiviutta, mutta mielestäni se on valinta. Uskon, että kaikella on tarkoitus. Uskomalla hyvään saa elämästä enemmän irti.

Kiltteys on kotoa saatu perusarvo, sanoo Kuustonen.

– Sekä minä että Iina ollaan tosi pyyteettömiä ihmisiä. En muista meillä koskaan olleen keskinäistä kilpailua, vaan olemme halunneet toiselle hyvää enemmän kuin itselle. Meidät on pienestä pitäen kasvatettu kohtaamisen haluun, siihen, että haluaa oikeasti tietää mitä toiselle kuuluu. Kotona on opetettu, että ihmisten kanssa pitää keskustella, vaikka se voi joskus olla vaikeaa esimerkiksi erilaisten arvojen takia.

“Kaikki tarvitsevat viihdettä”

Minka Kuustonen on tehnyt suuria ja tärkeitä rooleja sekä Kansallisteatterin lavalla että televisiossa, ja nyt myös ensimmäisessä audiodraamassaan.

Elokuvissa Kuustosen osat ovat toisinaan olleet kepeitä, sellaisia kuin komedia Onnenonkijan (2016) opportunistinen vloggari tai Hevi reissun (2018) suloinen unelmatyttöystävä.

Kuustonen kuitenkin huomauttaa, ettei kepeys ole helppo laji. Sitä paitsi hänen mielestään viihde on tärkeää. Ihmisten täytyy saada välillä pistää aivonsa narikkaan.

Kuustonen pitää hienona asiana sitä, että näyttelijä voi tehdä Suomessa sekä vakavaa että hömppää leimautumatta vain yhden lajin edustajaksi.

– Olen aina kokenut sukeltavani siihen, mitä on tekeillä. En erottele sitä, onko jokin raskasta tai kevyttä. Rakastan niin komedian, draaman kuin viihteenkin tekemistä. Sekä tekijänä että katsojana.

Televisiodraamaa tehdään nyt Suomessa enemmän kuin koskaan ennen.

Kuustosen mielestä se voisi olla moninaisempaa, sellaista kuin elämä muutenkin. Hän toivoo draaman tekijöiden joukkoon esimerkiksi lisää ei-valkoisia sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia. Ei vain esiintymään, vaan kertomaan omat tarinansa.

Kuustonen toivoo itse pääsevänsä esittämään naishahmoja, jotka ovat monimutkaisia, ajattelevia ja tuntevia.

– Usein naisen toiminta on yhä riippuvaista miespuolisen roolihahmon toiminnasta. Naisten itsenäisyys on ollut tarinoissa pitkään jäljessä todellisuudesta. Onneksi tilanne on muuttumassa.

Parhaillaan Kuustonen nähdään C Moren televisiosarjassa Hotel Swan Helsinki. Hänen hahmonsa on tankotanssija.

– Oli aika intensiivistä, kun piti opetella ihan uusi laji kun kuvaukset oli jo käynnissä. Oli ihanaa saada opetella uusi laji, joka oli lähtökohtaisesti niin kaukana itsestäni.

Se, mistä Kuustonen luultavasti parhaiten tunnetaan, on kuitenkin televisioviihde.

Hän loi Putouksen kahdeksannelle kaudelle suositun Ratiomies-hahmon ja esiintyi sarjan Allstars-kaudella yhdessä siskonsa kanssa. Parhaillaan MTV:llä pyörii koko perheen viihdeohjelma Suurmestari, jossa Kuustonen on vakiovieras.

Suurmestarissa viisi kilpailijaa mittelee taitojaan omituisissa lajeissa, kuten iloisen hevosen piirtäminen väärinpäin, tai siinä, kuka kehittelee romuista parhaan ketjureaktion.

– Olen ihmisenä tosi tunnollinen. Suurmestarissa ei kuitenkaan voi ottaa itseään yhtään tosissaan. Pitää vain hypätä omana itsenään kyytiin ja nauraa itselleen ja kaikelle. Se on parasta.

Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa Yle Radio Suomessa 5.7. alkaen joka arkipäivä klo 17.30. Koko sarja Yle Areenassa 1.7.

Danny jättää kiertuelavat, mutta ei esiintymistä: "Jos hai lakkaa uimasta, se kuolee"

”Tee vauva, niin teet rahaa” – elokuva paljastaa, miten karusti naisbloggaajille lupaillaan mainetta ja mammonaa

Suomen Blind Channel hurmasi Euroopan

Blind Channel toi Suomelle historian toiseksi parhaan sijoituksen Euroviisuissa. Voitto meni italialaiselle Måneskinille, joka sekin esitti raskasta rockia. Yle seurasi viisuja hetki hetkeltä ja sai myös Blind Channeliltä tyytyväisyyttä huokuvan haastattelun.

Kuutta yhtiötä koskeva kartelliepäily on lisännyt isännöitsijöiden kilpailutuksia koko alalla

Isännöintialan kartelliepäily on lisännyt isännöitsijöiden kilpailutuksia ja johtanut myös joidenkin isännöintisopimusten välittömiin irtisanomisiin. Esimerkiksi isännöintialan markkinajohtaja Realian asiakkaista noin 50 on katkaissut isännöintisopimuksensa kartelliepäilyn paljastumisen jälkeen. Isännöintisopimuksista on kuitenkin kilpailutettu selvästi alle 10 prosenttia, arvioi Isännöintiliitto.

Näyttelijä Minka Kuustosen elämä muuttui ekoaktivistin roolin vuoksi – nyt häntä ravistelee rooli Armi Aavikkona

Kulttuurivieras Minka Kuustonen on oppinut lapsuudenkodissaan, että kiltti pitää olla. Kasvatuksen myötä hänelle on iskostunut myös ajatus siitä, että taiteilijuus ja ihmisyys velvoittavat vaikuttamaan. Kepeästä televisioviihteestä tutuksi tullut Kuustonen käyttää kaikki mahdolliset tilaisuudet ilmastohätätilasta muistuttamiseen.

Kiinan merieläinmarkkinat saivat venäläiset pyytämään valaita – eläinaktivisti pelkää valasvankiloiden paluuta

Vladivostokilainen aktivisti Nina Zyrjanova taistelee valaiden puolesta. Julkinen paine pakotti lopulta valasvankilan sulkemiseen Kaukoidässä, mutta merinisäkkäiden pyyntiä ei ole kielletty kokonaan Venäjällä.

Sää on hyvin vaihteleva tänään

Lapin hajanaiset lumi- ja räntäsateet siirtyvät vähitellen etelämmäksi. Tänään tulee räntä- ja vesisateita Pohjois-Pohjanmaalla. Etelän sisämaassa saadaan iltapäiväkuuroja ja mahdollisesti myös ukkosta. Idässä liikkuu sadealue pohjoiseen.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Oksat ja männynkävyt rasahtelevat kumisaappaiden alla. Sateen raikastamassa Espoon Olarin metsässä soi lintujen sinfonia samalla kun Uudenmaan Marttojen kotitalousneuvoja Katri Pellikka haravoi kangasta katseellaan.

– Sienisilmä harjaantuu, ja metsän herkut loistavat jo kaukaa niitä bongaileville. Kun puiden lehdet ovat paksulla hiirenkorvalla, on hyvä aika lähteä ensi kerran sieneen, Pellikka kertoo.

Suomen myrkyllisintä herkkua, korvasieniä, löytyy maamme metsissä huhtikuusta aina juhannukseen asti. Onton korvasienen poimuttunut lakki muistuttaa rakenteeltaan pikkuisia aivoja. Mieto maku sopii hyväksi kyytipojaksi vaikkapa hauelle tai parsalle näin kevään aikaan.

Martoissa sieniboomi on huomattu.

– Monet ovat korona-aikana uudistaneet luontosuhdettaan. On lähdetty sieneen tai keräämään villiyrttejä ja marjoja. Omakin some on täyttynyt korvasienisaaliista. Jotkut ovat vetrestäneet vanhoja taitojaan ja uusiakin sieniharrastajia on tullut, Pellikka sanoo.

Martoille sieniin liittyviä kysymyksiä tulee laidasta laitaan. Usein heitä lähestytään korvasienien esivalmisteluita ja myrkyllisyyttä koskevissa asioissa. Myös ruuanvalmistusohjeet kiinnostavat.

Salaiset apajat

Hiekkaperäinen maasto, mäntymetsä tai tuore kuusikko, Pelllikka luettelee, kysyttäessä parhaista korvasieniapajista.

– Käynnistääkseen sienien nousun maanalaisista rihmastoista, vaatii korvasieni usein mullistuksen, Pellikka paljastaa.

Tällainen mullistus voi vaikkapa olla metsän hakkuu. Puusavotasta jää jäljelle kariketta ja neulasia, joita sieni mielellään lahottaa.

– Sienirihmastoja kulkee jalkojemme alla pilvin pimein. Silloin tällöin jostain kohtalon oikusta sienirihmasto päättää tehtä itiöemän, jota me kutsumme herkulliseksi korvasieneksi, Pellikka tunnelmoi.

Monet salaavat huolellisesti parhaimmat sieniapajansa. Pellikan mukaan sienitietous on kulkenut sukupolvelta toiselle aikana ennen sienioppaita. Karjalaisten mukanaan kuljettama tieto on rantautunut Suomeen ja vakiintunut käytäntöön. Myös monet nykyään tunnetuista sieniruokaresepteistä tulevat itärajan takaa.

Pellikka muistuttaa myös verkostojen olevan tärkeitä.

– Kannattaa lyöttäytyä yhteen sellaisen henkilön kanssa, joka tietää paikat ja tuntee sienet.

Myös Martat järjestävät sieniretkiä.

Kahdesti keitetty

Suomen 500:ta syötävästä sienilajista korvasieni on esikäsittelemättömänä erittäin myrkyllinen. Sienen sisältämä gyromitriini solumyrkky on tappavan vaarallista.

– Raakana syöty korvasieni tietää sairaalareissua ja on etenkin lapsille erittäin vaarallinen, Pellikka teroittaa.

Sieni vaatiikin huolellisen esikäsittelyn ennen ruuaksi valmistamista.

Myrkyllinen gyromitriini haihtuu korvasienestä keittämisen aikana. Jos keittäminen ei onnistu ulkosalla, pitää sisällä huolehtia hyvästä ilmastoinnista. Myös keittovesi pitää hävittää asianmukaisella tavalla, eikä kattilassa kannata käyttää kantta, muutoin myrkky kerääntyy siihen.

Jokaista sienilitraa kohden tulee kuumentaa kolme litraa vettä. Korvasieniä pitää keittää viisi minuuttia ja huuhdella huolella keittämisen jälkeen. Keittoprosessi pitää tehdä kaksi kertaa, jotta kaikki myrkky saadaan turvallisesti poistettua.

Sienen voi säilöä pakastamalla, kuivattamalla tai perinteisemmillä menetelmillä, kuten suolaamalla tai säilömällä etikkaan.

Marjatta ja Matti Kangastuvan, 73, kotitalon pihamaa Nurmon Hyllykalliolla on laitettu niin sanotusti viimeisen päälle. He ovat olleet käytännössä koko pandemian ajan lähestulkoon kotona, joten aikaa puutarhan hoitoon on ollutkin runsaasti.

Kangastuvat kertovat, että eivät ole uskaltaneet tavata koronan aikana muita kuin muutamaa läheistä perheenjäsentä, ja heitäkin lähinnä vain ulkona maskien kanssa.

Tilanne surettaa ja edelleen pelottaakin, vaikka ensimmäiset rokoteannoksetkin on jo saatu.

– Tämän ikäiseen kun se korona isköö, se on puuturkki vierelle ja sitä rataa. Että siitä ei selviä millään, kun ei meinaa nuoremmatkaan selvitä, Matti Kangastupa heittää hieman virnistäen.

– Tuttavia emme ole uskaltaneet tavata ollenkaan, mutta ehkä pikkuhiljaa voisi vähän höllätä rajoituksia ja tavata vaikka ulkotiloissa, Marjatta Kangastupa miettii.

50 vuotta naimisissa ollut pariskunta on kuitenkin tyytyväinen siihen, että pandemia-aikaa on saanut elää yhdessä toisen kanssa.

– En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisi pitänyt olla ihan yksin. Ei uskalla ajatellakaan sitä, olisi ollut varmasti rankkaa. Onneksi on puhelimet, Marjatta miettii.

Osa voi elää eristyksissä edelleen

Eläkeliitto teki MTV Uutisten kanssa kyselyn jäsenilleen siitä, miten eläkeläiset ovat kokeneet korona-ajan. Kyselyyn vastasi yli 10 000 liiton jäsentä, ja toiminnanjohtaja Anssi Kemppi toteaakin ajan olleen osalle raskas.

– Yli 70-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat kansalaiset kehotettiin pääministeri Sanna Marinin toimesta vetäytymään sosiaaliseen eristykseen ”karanteenin kaltaisiin olosuhteisiin” maaliskuussa 2020. Tämä eristys on jatkunut yli 70-vuotiaiden kohdalla enemmän tai vähemmän näihin päiviin asti, Kemppi toteaa.

Kempin mukaan lähes joka toinen ikääntynyt kokee, että kokemus yksinäisyydestä on kasvanut koronan aikana paljon tai jonkin verran.

Lähes viidennes uskoo myös, että normaali arki palaa vasta joskus myöhemmin tai ei ollenkaan.

– Rokotusten eteneminen on tuonut valoa ja toivoa, mutta edelleen esimerkiksi Eläkeliiton yhdistystenkin toiminta on minimissä, Kemppi toteaa.

Hän uskoo, että osa ikäihmisistä voi vielä elää eristyksissä kotonaan sieltä juurikaan poistumatta.

– Toki näin totaalista eristäytymistä näkee käsittääkseni enää harvemmin. Oman arvioni mukaan juuri rokotteet ovat helpottaneet ikääntyneillä aavistuksen normaalimpaan arkeen palaamista.

Eläkeliitto toivookin, että rokotusten edistymisen myötä yhdistysten kulttuuri- ja liikuntatoiminta sekä muut kohtaamiset saataisiin jälleen täyteen vauhtiin.

– Kontakteista eristäytymiselläkin kun saattaa olla vakavia vaikutuksia ikääntyneiden hyvinvointiin, kuten kyselymmekin osoitti, Kemppi painottaa.

"Kenenkään ei tarvitse jäädä neljän seinän sisälle"

Tänä keväänä koronatilanne on muun muassa rokotusten takia monin paikoin helpompi kuin vuosi sitten.

Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla ei ikäihmisiin erikseen kohdistuneita rajoituksia ole juurikaan tarvittu, toteaa ylilääkäri Matti Rekiaro Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksiköstä.

– Tervettä harkintaa käyttäen voidaan ilman muuta avartaa tapaamisia, eikä kenenkään tarvitse jäädä neljän seinän sisälle.

Tapaamisissa pitää kuitenkin muistaa noudattaa edelleen suosituksia ja tavata esimerkiksi vain niitä ihmisiä, joiden kanssa on jo muutenkin tekemisissä. Uusia kontakteja ei suositella otettavaksi eli riskejä pitää edelleen minimoida.

– Lisäksi tapaaminen on turvallisempaa, jos kaikki ovat rokotettuja, Rekiaro muistuttaa.

Suositukset sekä rajoitukset vaihtelevat hyvin paljon alueittain. Esimerkiksi tähän saakka rauhallisena tartuntojen osalta pysynyt Keski-Pohjanmaa siirtyi viime sunnuntaina (16.5.) leviämisvaiheeseen ensimmäistä kertaa pandemian aikana.

Marjatta ja Matti Kangastupa näkevät jo valoa koronatilanteessa, mutta eivät ole varmoja, uskaltavatko he löysätä kaikista omistakaan rajoituksista vielä senkään jälkeen, kun toiset tehosteannokset on saatu.

– Emme ole ihan varmoja, voiko siihen luottaa, että on turvallista sen jälkeenkään. Emme oikein luota vielä rokotteen tehoon, ja pelottaa, että se [korona] vielä jostakin tarttuu, he pohtivat.

Eniten odotetaan sitä, että vieraita pääsisi kotiin sisällekin

THL:n ohjeistus on, että lähikontakteissa on hyvä noudattaa edelleen pidättyvää linjaa yksilöllistä harkintaa käyttäen, ottaen huomioon henkilön kokonaistilanne ja yksilölliset riskitekijät.

Iäkkään ihmisen kohdalla ylilääkäri Matti Rekiaro kehoittaa punnitsemaan tämän kokonaisvointia.

– Jos vointi on heikentynyt merkittävästi vuoden aikana, on tärkeää kohentaa kuntoa ulkoilemalla mahdollisuuksien mukaan.

Eläkeliiton kyselyyn vastanneista valtaosa odottaa sitä, että voi tavata tuttavia ja perheenjäseniä kotioloissa. Tätä odottavat myös Marjatta ja Matti Kangastupa.

– Sitä vain odotan, että saa kutsua vieraita ihan sisälle asti, Marjatta toteaa.

Autoja aikanaan ammatikseenkin laittaneella ja nyt samaa harrastavalla Matti Kangastuvalla on toinenkin toive.

– Että pääsisi taas käymään vaikkapa varaosaliikkeissä ihan muuten vain kiertelemässä ja katselemassa. Aina ei tarvitsisi mitään ostakaan, mutta pääsisi pois kotoa silloin kun tulee tylsää, hän virnuilee ja vilkaisee vaimoaan.

Lue myös: Korona sulki kotiin monia vanhuksia, joiden kunnosta ei tiedä kukaan – lääkäri: Aiemmin vireä vanhus tuijottaa nyt vastaanotolla seinää

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta maanantaihin 24.5. kello 23 saakka.

– Joskus mietin, missä vittumaisessa lotossa olen oikein voittanut, 21-vuotias Vilma Parkkonen sanoo ja alkaa luetella.

Parkkonen on parantunut leukemiasta kolme kertaa. Hän on maannut koomassa teho-osastolla, saanut verenmyrkytyksiä ja syönyt maailman voimakkaimpia kipulääkkeitä kolme vuotta.

– Millä todennäköisyydellä saan vielä rokotteesta aivoveritulpan? Parkkonen kysyy.

Parkkonen sai maaliskuussa Astra Zeneca -koronarokotteen. Viikon päästä alkoi “helvetillinen päänsärky”, kuten Parkkonen itse kuvaa.

Hän yritti sinnitellä kotona, kunnes kipu pakotti lähtemään päivystykseen. Päivystyksessä Parkkosta ohjattiin yhä uudelleen menemään terveyskeskukseen.

– Lopulta sanoin, että minulla on juuri ollut syöpä, olen ykköstyypin diabeetikko ja puoli vuotta sitten olin teholla. Sitten he uskoivat. Joskus on pakko vetää syöpäkortti esiin, Parkkonen sanoo ja nauraa.

Parkkonen pääsi päivystyksestä osastolle. Pääkipujen syyksi todettiin aivoveritulppa, ja sen aiheuttajaksi koronarokote Astra Zeneca.

Astra Zeneca -rokotteesta seurannut aivoveritulppa on todennäköisyydeltään äärimmäisen harvinainen. Nyt Suomessakin tutkitaan yhteyksiä aivoinfarktien ja rokotteen välillä. Tapauksia on löytynyt muutamia.

Myös Parkkonen osallistuu tutkimuksiin.

– Ottaisin silti rokotteen uudelleen, enkä halua lietsoa hysteriaa. Näin huonoilla keuhkoilla korona olisi kohtalokas, ja itse rokote on todella hyvä asia, Parkkonen toteaa.

Uusiutuva leukemia

Vuonna 2016 Vilma Parkkonen alkoi saada kohtauksia. Hän pyörtyili, menetti aika ajoin näön ja kuulon. Verenpurkaumat täplittivät kehoa.

Lopulta sairaalan päivystyksessä lääkäri kysyi 16-vuotiaalta tytöltä, oliko hän kuullut verisairaudesta nimeltä leukemia.

Lue lisää: 18-vuotiaalle Vilmalle ei löytynyt kantasolurekisteristä sopivaa luovuttajaa – Vielä muutama vuosi sitten se olisi voinut koitua kohtaloksi

Leukemia uusi kaksi kertaa. Viimeinen toivo oli kantasolusiirto, mutta sopivaa luovuttajaa ei tahtonut löytyä Parkkosen harvinaisen kudostyypin vuoksi.

Kantasolurekisteriä seulottiin, mutta maailman miljoonien vapaaehtoisten luovuttajien joukosta ei löytynyt yhtäkään sopivaa ehdokasta.

Parkkosen onneksi uusien hoitomuotojen ansiosta kantasolusiirtoja voidaan tehdä myös vanhemmilta, vaikka yhteensopivuus ei olisikaan sataprosenttinen.

Vilma Parkkosen pelasti lopulta oma isä.

Kantasolusiirto onnistui. Parkkonen on ollut vapaa syövästä nyt kolme vuotta.

– Leukemiasta selvisin hengissä, mutta paljon muuta jäi etenkin sytostaattihoitojen takia, Parkkonen toteaa.

Sytostaatit aiheuttivat polviin luunekroosin eli kuolion. Niiden vuoksi Parkkonen kärsii kivuista, joita lääkkeet vain vaimentavat.

Pitkän aikaa hän haaveili leikkauksesta, joka parantaisi jalat, kävelyn ja kivun.

– Kun lääkäri sitten kertoi, ettei mikään leikkaus paranna jalkojani lopullisesti, kävin aika syvällä. On vaikea ajatella, etten ehkä koskaan ole kivuton.

Sytostaattien vuoksi Parkkosesta tuli hedelmätön.

Solunsalpaajat myös muuttivat platinablondin hiustenvärin punertavaksi.

– Mutta nyt on sentään tukka ja olen elossa! Parkkonen huudahtaa.

Ei lääkettä kipuihin

16–17-vuotiaana Parkkonen makasi sairaalassa yksin kahden vuoden ajan. Rankat hoidot repivät kehoa rikki. Samalla kun sytostaatit tuhosivat syöpää, ne tuhosivat myös Parkkosen omia soluja.

Toisin kuin muissa syövissä, leukemia on ihmisen veressä eli kaikkialla kehossa.

– Syöpäkasvain saattaa sattua vain yhteen kohtaan, mutta leukemia vihloo koko kroppaa, Parkkonen kertoo.

Lääkärin mukaan vain halusin kipulääkkeitä, hoitajat nimittelivät narkkariksi. Vilma Parkkonen

Silmät täyttyvät kyynelistä, kunnes pisarat tippuvat lemmikkikanin otsalle.

Parkkonen itkee vuosien kyyneleitä, pelkoa ja ainoaa katkeraa tunnetta, jota hän kantaa muistoissaan.

– En koskaan unohda, etteivät he uskoneet minua, hän saa sanotuksi.

Ensimmäisen syöpävuoden ajan Parkkonen itki ja huusi kipujaan joka yö. Hän pyysi ja rukoili lääkitystä, mutta lääkäri ei uskonut kipuihin.

– Soitin öisin isälle ja äidille, että auttakaa minua. Lääkärin mukaan halusin vain kipulääkkeitä, ja muutamat hoitajat nimittelivät jopa narkkariksi.

Parkkonen pyysi, että lääkäri kuvaisi jalat ja tutkisi, sattuuko häntä oikeasti.

– Lääkäri totesi, että tämä ei ole mikään Linnanmäki, ei täällä voi valita, mitä tahansa vain haluaa, Parkkonen kuiskaa.

Yhdellä röntgenkerralla lääkärit huomasivat jalkojen ja rustojen sairauden.

Vihdoin myös kipuja alettiin hoitaa.

Parkkonen pelkää edelleen, etteivät läheiset tai ystävät usko hänen kipuunsa tai muistamisongelmiinsa.

– Sen takia en jätä yhtäkään tapaamista väliin, jos vain suinkin muistan asian. En halua, että he luulevat, etten välitä.

Vaaleatukkaisesta nuoresta naisesta ei huomaisi, että häntä vaivaa mikään. Vakain käsin Parkkonen täyttelee dosettiin kymmeniä lääkkeitä.

Enää kalju ei paljasta vieraille syöpää, eivätkä sairaudet loista ulospäin.

Pahimmille hetkille hänelle on kuitenkin määrätty fentanyylia, morfiinia kymmeniä kertoja vahvempaa opioidia. Vahvat kipulääkkeet myös pyyhkivät edellispäivän tapahtumat mielestä.

Kivun ja lääkkeiden kanssa oppii elämään, kuin näyttelemään tervettä.

– En ole ollut kivuton neljään vuoteen, paitsi kun olen ollut koomassa tai tajuton.

Nyt Parkkonen kuuluu Helsingin yliopistollisen sairaalan Syöpäkeskuksen nuorten aikuisten asiakasraatiin.

– Tuntuu hyvältä, että voin auttaa muita kokemusteni avulla.

Epätoivon hetkellä

Parkkoselta kysytään usein, miten hän jaksaa suhtautua kaikkeen niin myönteisesti. Yksi syy on se, ettei syöpää vastaan voi taistella, on vain luotettava ammattilaisten tietoon ja taitoon.

– Puhe taistelusta ja syövän voittamisesta raivostuttavat minua edelleen. Minulla oli hyvä tuuri, kaikilla ei ole.

Parkkonen muistaa yhä epätoivon ja öiset pelot yksin sairaalassa, joista ei ole uskaltanut kertoa edes vanhemmilleen.

Yhtenä iltana keskellä leukemiahoitoja Parkkonen istui sairaalahuoneensa nojatuolissa ja tuijotti ikkunasta pimeään iltaan. Hän lauloi rippikoululauluja.

– Silloin rukoilin, että jos siellä on ketään, auttakaa minua, en halua kuolla. Itkin ja rukoilin, vaikka en edes usko Jumalaan.

Parkkonen tahtoi, että pikkusiskot muistaisivat hänet Vilmana, sellaisena kuin aina kotona ollessa.

– En tahtonut, että he näkevät miltä näytän kun ihan oikeasti taistelen hengestäni, Parkkonen sanoo.

Kauanko hyvä tuuri voi jatkua? Millä todennäköisyydellä selviän kaikesta? Vilma Parkkonen

Keskellä pahinta kriisiä mieli myös suojeli häntä. Hän keskittyi läheisiinsä ja sulki itsensä ja omat tunteensa pois.

Tunteet ovat vasta nyt alkaneet hiljalleen tulla esiin.

– Vähitellen alan ymmärtää, miten lähellä kuolema oli. Hoidot ovat niin rankkoja, etten olisi pystynyt käsittelemään henkistä kriisiä samaan aikaan, Parkkonen miettii.

Lukio jäi kesken muun muuassa kipulääkkeiden ja muistiongelmien takia. Parkkonen on sairauseläkkeellä.

Nyt hän on alkanut uskaltaa jälleen haaveilla. Unelmien työ olisi neuvolan terveydenhoitajan paikka perheiden ja lasten apuna.

Silti neljän vuoden loputtomalta tuntuva sairastamiskierre jäytää takaraivossa.

– Aina on tullut jotakin lisää. Aina olen selvinnyt. Kauanko se hyvä tuuri voi jatkua? Millä todennäköisyydellä selviän kaikesta, Parkkonen sanoo ja pyyhkii kyyneleitä.

Oman kodin onni

Vilma Parkkosen yksiössä on vaaleanpunaista ja pinkkiä. Terapiapuput Tiuhti ja Viuhti loikkivat vuorotellen pitkin lattiaa.

Parkkonen tuntuu leijuvan vaaleanpunaisessa unelmassaan ja kyyneleet nousevat silmiin, kun hän miettii asunnon merkitystä.

– Enää minun ei tarvitse pyytää hoitajia lämmittämään ruokaa, saan tehdä sen itse. Tällaiset pienet asiat tekevät minut todella onnellisiksi, Parkkonen sanoo.

Hän on asunut omillaan nyt puolitoista vuotta, vaikka ajatuskin yksinasumisesta tuntui aluksi täysin mahdottomalta.

Parkkonen pystyy kävelemään alle kilometrin matkan päivässä. Kotona isoimmissa askareissa auttaa oma avustaja.

Parkkonen sipaisee vaalennetetut hiussuortuvat poskeltaan. Usean vuoden kaljuuden jälkeen hiukset kasvoilla tuntuvat oudoilta.

Vaaleanpunainen kalenteri on täynnä. Jokainen muistettava asia on kirjoitettu sen sivuille.

Parkkosen päiviä täyttävät muun muassa aivoveritulppatutkimuksen magneettikuvaukset, jalkojen röntgenit ja lääkärikäynnit.

– Sitten tulen kotiin ja katson dokumentteja tietokoneelta pupujen kanssa tai ystävä tulee kylään. Mutta se on enemmän kuin mitä olisin uskaltanut edes toivoa.

Vilma Parkkonen katsoo pupujaan ja silmiin nousee hymy. Katse kiertää pitkin asuntoa ja pysähtyy valokuviin rakkaista.

– Minulla on oma kotini, perhe ja ystävät, olen elossa. Nyt alkaa taas itkettää, mutta ilosta!

Katso Vilman videohaastattelu tästä.

Katso Vilma Parkkosesta kertova Perjantai-dokkari: Kuka pelastaisi henkeni?

Katso kaikki Perjantai-dokkarit tästä.

Lue lisää:

Tutkijat selvittävät millaisia vaikutuksia koronarokotteiden yhdistämisellä on, kun monet maat ovat rajoittaneet Astra Zenecalla rokottamista

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n valvojilla ei enää ole pääsyä valvontakamerakuviin Iranin ydinlaitoksista, Iranin parlamentin puhemies Mohammad Bagher Qalibaf ilmoitti valtiontelevisiossa sunnuntaina.

Päätös merkitsee, että neuvottelut Iranin ydinsopimuksen jatkosta näyttävät yhä vaikeammilta. Iran rikastaa ja varastoi jo nyt enemmän uraania kuin vuoden 2015 ydinsopimus sallii.

Qalibafin mukaan Iranin ja IAEA:n kolmen kuukauden mittainen sopimus ydinlaitosten tarkkailusta päättyi lauantaina, ja sen myötä valvojat eivät pääse käsiksi ydinlaitoksissa olevien kameroiden tallentamaan materiaaliin. Hän ei sanonut, tuhottaisiinko kuvat.

Qalibafin mukaan ajatollah Ali Khamenei tukee päätöstä. Hänellä on viimeinen sana kaikissa Iranin valtiollisissa asioissa.

IAEA:n johtajan Rafael Grossin on määrä pitää tiedotustilaisuus sunnuntaina. IAEA:n mukaan Grossi neuvottelee Iranin kanssa väliaikaisen tarkkailusopimuksen jatkamisesta.

Kolmen kuukauden sopimukseen päädyttiin hätäratkaisuna

Grossi on aiemmin kuvannut väliaikaista tarkkailusopimusta keinoksi "pelastaa tilanne".

Iranin parlamentti sääti viime joulukuussa lain, jonka mukaan osa ydinlaitosten tarkastuksista keskeytetään, jolleivät ydinsopimuksen eurooppalaiset osapuolet luovu helmikuuhun mennessä Iranin öljy- ja pankkialaa koskevista pakotteistaan.

Tämän jälkeen Grossi ja IAEA saivat neuvoteltua Iranin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Iran kuitenkin säilyttää ydinlaitoksissa olevien valvontakameroiden tallentaman kuvamateriaalin kolmen kuukauden ajan.

Grossi sanoi tuolloin, että tarkkailumahdollisuudet heikkenevät, mutta sopimus mahdollistaa sen, että tarkkailua voidaan jatkaa ja täydellisempään tilannekuvaan voidaan myöhemmin palata.

Väliaikaisen sopimuksen jatko olisi tärkeä neuvottelujen kannalta

Iran alkoi hiljalleen rikkoa ydinohjelmaansa rajoittavaa, monenkeskisesti neuvoteltua sopimusta sen jälkeen, kun Yhdysvaltain silloinen presidentti Donald Trump veti Yhdysvallat ydinsopimuksesta vuonna 2018 ja palautti Irania koskevia pakotteita.

The Guardian -lehden mukaan Yhdysvaltain ja Iranin neuvottelijat olivat tähdänneet siihen, että uusi neuvottelukierros Yhdysvaltojen paluusta ydinsopimukseen käynnistyisi Wienissä ensi viikolla.

Eurooppalaisdiplomaatit ovat lehden mukaan varoittaneet vakavasta kriisistä, jos Iran ei suostu jatkamaan väliaikaista tarkkailusopimusta.

Jos Iran hävittää kuvamateriaalin ydinlaitoksista, valvojat eivät voi tietää, mitä ydinlaitoksissa on tapahtunut sitten helmikuun. Se tarkoittaisi ydinsopimuksen viimeisten rippeiden romahtamista ja todennäköisesti suistaisi ensi viikon neuvottelut raiteiltaan, The Guardian kirjoittaa.

Lisää aiheesta:

Iran uhmaa jälleen ydinsopimusta – kertoi aloittaneensa sopimuksen kieltämän korkean rikastusasteen uraanin säännöllisen tuotannon

Iran uhkaa kiihdyttää rajusti uraanin rikastamista ydinlaitoshyökkäyksen jälkeen

– Minä ja linnunpöntöt ovat kaksi eri asiaa: minä olen pelkästään posteljooni. Nämä pöntöt eivät tule minusta, vaan minun kauttani.

Haudankaivaja Marko Ruuskanen on tehnyt linnunpönttöjä kymmenen vuotta ja Talvisalon hautausmaalla on yli 80 taidelinnunpönttöä.

Niitä on ilmestynyt viime syksystä lähtien myös ympäri Savonlinnaa. Osa reilusta neljästäkymmenestä kaupunkipöntöstä on näköispönttöjä.

Ruuskanen on tehnyt linnunpöntöiksi useita pienoismalleja esimerkiksi Olavinlinnan, Lippakioskin ja Kalliolinnan lettukahvilan.

Näköispöntöt ovat saaneet paljon huomiota sosiaalisessa mediassa. Ne ovat innostaneet Savonlinnan seudun opasyhdistyksenkin suunnittelemaan linnunpönttökierroksia.

Opastettuja kierroksia on luvassa jo tälle kesälle, ja Ruuskasesta ne ovat mukava ajatus.

– Saatan lähteä ensimmäiselle kierrokselle mukaan katsomaan minkälaista touhua se on.

Tilauspöntöillä ei ansaintatarkoitusta

Yhden metallikoristeisen linnunpöntön tekeminen vie viitisentoista tuntia. Ruuskanen tekee myös tilauspönttöjä, mutta ei ansaintatarkoituksessa.

– En tee näitä pönttöjä raha mielessä. Taidetta ja kulttuuria ei voi mitenkään mitata rahassa.

Ruuskanen antaa linnunpönttöjen tilaajille kaksi tilinumeroa: joko kukkakauppaan tai Savonlinnan Kulttuurikellarin tukemiseksi.

– Ostan kukkakaupan rahoilla kukkia ja annan ne muille. Tilaajat voivat maksaa pöntöistä mitä haluavat sydämellään maksaa.

Idea taidelinnunpöntöistä syntyi Ruuskasen tehdessä tavallista linnunpönttöä, johon häntä kannustettiin taiteilemaan vähän kaarevampaa kattoa.

– Päätin laittaa oikein kunnolla kaarevuutta ja aloin miettiä, että voisihan siihen linnunpöntön ympärille laittaa koristeitakin. Siitä se lähti ja räjähti käsiin ihan kunnolla, hän sanoo.

Ruuskanen tekee yksilöllisiä linnunpönttöjä, joiden työläin vaihe on suunnittelu. Joskus joutuu pinnistelemäänkin ahaa-elämyksen saadakseen.

– Se on sellaista taiteilijan tuskaa. Tyhjästä on hyvä nyhjäistä.

Myös Olavinlinna löytyy linnunpönttönä

Olavinlinna-pönttö on Ruuskasen tekemistä linnunpöntöistä suurikokoisin ja isotöisin. Sen tekeminen vei viitisenkymmentä tuntia.

– Se oli myös hankala laittaa paikoilleen. Tikapuiden kanssa sen itse ripustin: ihan hullun hommaahan se oli, mutta sainpa kuitenkin laitettua.

Ruuskanen kuvailee taidelinnunpönttöjen kiinnittämistä vaaralliseksi puuhaksi. Niitä kannattaa ripustaa varovasti paikalleen ja miettiä etukäteen, ettei syntyisi vaaratilanteita.

– Ne painavat aika paljon. Maalaisjärkeä pitää käyttää, eikä kannata hätiköidä.

Ruuskanen haaveili yhdeksän vuotta Olavinlinna-pöntön tekemisestä.

– Viime syksynä sain vapaat kädet laittaa linnunpönttöjä mihin tahansa kaupungin puistoon. Silloin tuli Olavinlinna mieleen ja sen tein.

Olavinlinna-pönttö on rakennettu kolmelle eri linnulle. Vasemmalla puolella on kolo sinitiaiselle, keskellä talitiaiselle ja oikeanpuolimmaisesta reiästä mahtuu varpunen pesimään pönttöön.

– Saman lajin yksilöt eivät voi pesiä niin lähekkäin, muuten tulee reviiririitaa. Eri lintulajit pystyvät olemaan vierekkäin.

Linnunpöntön suuaukon koko määrää mille linnulle pönttö on suunniteltu: esimerkiksi sinitiaiselle 28 mm ja talitiaiselle 32 mm. Leppälintu, vaikka onkin pieni lintu, vaatii 70-millisen reiän.

Ruuskanen loihtii taidelinnunpönttöjä Talvisalon hautausmaan verstaalla syksyllä ja talvella. Tahti on kiihtynyt hurjaksi.

– Edellisellä kaudella sain tehtyä viisikymmentä pönttöä valmiiksi. Tällä kaudella tein 66 linnunpönttöä.

Ruuskanen sanoo heräävänsä talvella kolmelta ja nikkaroivansa linnunpönttöjä verstaalla aamuyöllä ennen haudankaivuutöiden alkua. Hän sanoo olevansa luovimmillaan silloin kun muut nukkuvat.

– Se on sitä taiteilijan elämää. Aamuyöstä tunnen olevani yksin maailmassa, ja työt sujuvat paremmin silloin.

Maalatut ja nimikoidut kottikärryt ihastuttavat

Marko Ruuskasen taiteellisuus ei rajoitu pelkästään linnunpönttöihin, vaan hän maalaa joka kevät tuleville kesäntyöntekijöille kottikärryt.

Ruuskanen kyselee etukäteen kesätyöntekijöiden lempivärejä ja personoi heidän kärrynsä sen mukaisesti. Yksilöllisiä kottikärryjä koristaa myös nimikointi. Perinne on jatkunut pitempään kuin linnunpönttöjen tekeminen.

Savonlinnalainen Henna Rasimus on toista kesää töissä Talvisalon hautausmaalla. Hän sai viimevuotiset kottikärrynsä ehostettuna ja uuden värisenä.

– Se oli ehkä ainut asia, jota jännitin tänne tullessa, että odottaako ne samat vanhat kottikärryt. Omaan kottikärryyn tottui viime kesänä, eikä siitä oikein haluaisi luopua.

Rasimuksen kottikärryt on maalattu uudestaan. Hän sanoo olevansa onnellinen, että sai kärryihin lisää vaaleanpunaista.

Myös savonlinnalaislähtöiselle Liina Lohikoskelle Talvisalon hautausmaa on tuttu työpaikka viime kesältä. Omat nimikkokottikärryt piristävät päivää työn touhussa.

– Minulla oli tämä sama kärry jo viime kesänä. Siitä on tullut tuttu ja tärkeä.

Talvisalon hautausmaalla on 16 maalattua kottikärryä.

– Ainakin kaikilla toukokuussa kesätyönsä aloittavilla ja hautausmaalla pidemmän aikaa työskentelevillä on maalatut kottikärryt, Lohikoski sanoo.

Marko Ruuskanen ei kärryistään sen kummempaa palautetta kaipaa.

– Hymy riittää, en minä muuta tarvitse.

Voit keskustella aiheesta maanantaihin klo 23.00 saakka.

Maailmassa on kuusi kertaa niin paljon villilintuja kuin ihmisiä, kaikkiaan noin 50 miljardia, kertoo Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä julkaistu australialainen tutkimus. Runsaan 11 000 tunnetun lintulajin yksilöjen määrästä ei ole aiemmin ollut näin tarkkaa kokonaisarviota.

Yksitellen jokaista tirppaa ja tinttiä ei nytkään sentään laskettu, vaan luku syntyi algoritmilla. Se pohjautuu havaintoihin, joita linnuista kiinnostuneet ihmiset ovat raportoineet eBird-tietokantaan, sekä tieteellisiin tutkimuksiin yksittäisten lajien kannoista.

Tukena olivat myös Partners in Flight ja BirdLife International -järjestöjen sekä British Trust for Ornithology -säätiön kirjaamat lintuharrastajien havainnot.

New South Walesin yliopiston tutkijoiden laatimassa algoritmissa huomioitiin määrällisten havaintojen ohella myös sellaisia seikkoja kuten lintujen koko, parveilu ja se, elääkö niitä isojen kaupunkien liepeillä.

Laskennassa oli mukana 92 prosenttia tunnetuista lintulajeista. Laskemattomien kahdeksan prosentin populaatiot ovat niin pieniä, ettei niistä ollut saatavilla dataa. Loppuluvun kannalta niiden merkitys arviotiin hyvin vähäiseksi.

Tutkijoiden miljardikerhoksi nimeämään joukkoon pääsi neljä lajia:

• varpunen 1,6 miljardia
• kottarainen 1,3 miljardia
• rengasnokkalokki 1,2 miljardia
• haarapääsky 1,1 miljardia

– Vain muutaman lajin suuri ylivalta kokonaisluvussa oli yllätys. Mikä niissä mahtaa olla evoluution kannalta sellaista, että ne ovat niin tavattoman menestyviä? pohtii tutkimusartikkelin pääkirjoittaja tutkijatohtori Corey Callaghan.

12 prosentilla arvioiduista lajeista globaali populaatio on korkeintaan viisituhatta yksilöä, useilla vain satoja tai pahimmillaan kymmeniä.

Syy voi olla luonnollinen, esimerkiksi yhdelle saarelle tai yhden vuoren huipulle rajoittunut luontainen elinalue. Näille lajeille ympäristöjä muuttava ja biodiversiteettiä heikentävä ihmistoiminta on erityisen suuri uhka.

Tutkijoiden käytössä olivat satojentuhansien ihmisten lintuhavainnot, jotka he olivat raportoineet yhdysvaltalaisen Cornellin yliopiston eBase-tietokantaan vuosina 2010–2019.

Ekologian apulaisprofessori Will Cornwell kehuu eBasea ja muita vastaavia datapankkeja mullistaviksi tiedonlähteiksi makroekologian tutkimuksessa. Vielä vuosikymmen sitten ei ollut tarjolla mitään vastaavaa, Cornwell sanoo.

Suuret aineistot mahdollistavat makroekologiassa muuttujien vaikutuksen analysoinnin ja mallintamisen laajemmin ja syvemmin kuin perinteisessä kokeellisessa ekologiassa.

Pulmiakin kansalaishavainnoissa toki on, tutkijaryhmä myöntää. Ihmiset raportoivat ehkä helpommin harvoin näkemistään lajeista kuin tuiki tutuista siivekkäistä. Toisaalta osa lajeista on niin harvinaisia, ettei niistä kerry havaintoja lainkaan.

– Globaalissa arviossa on väistämättä pientä epävarmuutta. Meidän lukumme ovat joiltakin alueilta karkeita mutta silti parasta mahdollista tietoa, jota monista lajeista on saatavissa, sanoo evoluutiobiologian professori Shinichi Nakagawa.

Cornwellin mukaan algoritmia parannetaan sitä mukaa, kun lintulajien tutkimukset tuottavat lisää tietoa eri puolilta maailmaa. Tutkimus aiotaan myös toistaa 5–10 vuoden päästä kehityssuunnan arvioimiseksi, hän kertoo.

Menetelmää voidaan soveltaa myös muihin eläimiin kuin lintuihin, sanoo puolestaan Callaghan. Tieto lajien todellisista yksilömääristä on suojelun ratkaiseva ensiaskel, hän korostaa.

Lintujen tarkkailu ja havainnoista raportoiminen on monen harrastus myös Suomessa. BirdLife Suomen jokavuotiseen pihabongaukseen osallistui helmikuussa yli 23 000 ihmistä kaikkialta Suomesta.

16 bongausvuoden perusteella voidaan sanoa muun muassa, että hömötiaisten määrä on vähentynyt runsaan kolmanneksen. Laji on määritelty uhanalaiseksi. Myös pikkutikkoja havaittiin viime kerralla ennätyksellisen vähän.

Sen sijaan käpytikkoja ei ollut nähty yhtä paljon koskaan ennen, ja pikkuvarpusten määrä oli kolminkertaistunut pihabongausten alkuvuosista.

Maailman miljardikerhoon kuuluva varpunen on Suomessa yhä harvinaisempi näky. Laji on tuoreimmassa arviossa täällä jo erittäin uhanalainen.

Varpunen on peltolintu. Niiden alamäki on yleiseurooppalainen ilmiö. Ne vähenivät EU:ssa tämän vuosituhannen kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä 17 prosenttia. Metsälintujen määrä sen sijaan kasvoi seitsemän prosenttia.

Yhteensä EU:n lintujen määrässä päädyttiin viisi prosenttia miinukselle.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN arvioi, että sadan vuoden päästä 14 prosenttia lintulajeista on nykymenolla kuollut sukupuuttoon. Monilla on armonaikaa enää muutamien sukupolvien ajan.

Maailmanlaajuisesti lajien kirjo on suurin tropiikissa, ja siellä on myös suurin sukupuuttouhka, koska monet lajit elävät vain yhden valtion alueella ja sielläkin usein vain pienellä alueella.

Esimerkiksi Indonesiassa on kotoperäisiä lajeja lähes yhtä paljon kuin Euroopassa lajeja ylipäätään, yli 500. Niin pohjoisessa kuin Suomessa kotoperäisiä lajeja ei ole lainkaan.

Lähimmäksi pääsee selkälokki: sen nimirodun maailmankannasta kolmannes pesii Suomessa. Kanta on kuitenkin huvennut ja hupenee edelleen. Selkälokki on luokilteltu erittäin uhanalaiseksi.

Lintujen tulevaisuus ei kuitenkaan ole pelkkää pessimismiä. Suojelutoimet voivat olla työläitä mutta ne kannattavat.

YK:n Rion julistuksesta, lupauksesta sitoutua kestävään kehitykseen, tulee ensi vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Niiden aikana on pelastettu sukupuutolta ainakin 21 lintulajia, kertoo Conservation Letters -lehdessä julkaistu kansainvälinen tutkimus.

Kymmenelle lintulajille Rion julistuksen jälkeiset vuosikymmenet ovat olleet viimeiset, mutta tutkijat sanovat, että ilman suojelutoimia sukupuuttovauhti olisi ollut jopa yli nelinkertainen.

Tutkimuksessa todettiin tehokkaimmiksi toimiksi tulokaslajien leviämisen hillitseminen ja suojelualueiden vartiointi. Lintukantoja on elvytetty onnistuneesti myös lisääntymisohjelmilla.

Sellaisen ansiosta alagoasinhokko, brasilialainen kanalintu, joka katosi luonnosta neljä vuosikymmentä sitten, on saamassa poikkeuksellisen mahdollisuuden palata häkistä luontoon.

Kun sokeriruokoviljelmä oli valtaamassa hokkojen viimeisenkin kotimetsän, lajin kohtalosta huolestunut liikemies Pedro Nardelli etsi viisi yksilöä, vei ne suojaan ja käynnisti haastavan lisääntymisohjelman.

Jälkeläisiä on nyt lähes sata. Kolme paria vapautettiin viime syksynä Atlantin rantametsään. Jos satelliittiseuranta osoittaa hokkojen osaavan hankkia ruokaa, välttää pedot ja pesiä onnistuneesti, suunnitelmissa on kolmen muun parin vapauttaminen piakkoin.

Alagoasinhokkojen tarina on vielä hieman katkolla, mutta amerikantiirojen toipuminen on jo luotettava ilouutinen. Laji otettiin alkuvuonna pois uhanalaisten listalta.

Ihmisten innostus hattujen sulkakoristeisiin ja jokien patoaminen olivat tehdä historiaa tiirojen suvun pienimmästä jäsenestä. 1980-luvulla Pohjois-Amerikan jokivarsilla oli enää muutama kymmenen pesimäaluetta ja niillä alle kaksituhatta amerikanpikkutiiraa.

Nyt alueita on yli 480 ja yksilöitä yli 18 000. Lajin vointia seurataan edelleen tarkasti. Jos kaikki on kunnossa vielä viiden vuoden päästä, amerikanpikkutiiran voidaan vahvistaa palanneen sukupuuton partaalta hyvävoimaisten lintulajien joukkoon.

Lue myös:
Mr Bluen liikkeet paljastavat, miten äärimmäisen uhanalaiset linnut elävät – kiljuhanhia on enää alle sata, mutta tilanne on muuttumassa

Ylen Oppiminen:
Kurki, kotka sai kottarainen? Testaa, tunnistatko 30 yleistä lintulajia

Euroviisuissa hienosti kuudenneksi sijoittunut Blind Channel -yhtye palasi Rotterdamista koti-Suomeen sunnuntaina.

Viisuedustajamme pitivät Helsinki-Vantaan lentoasemalla saavuttuaan tiedotustilaisuuden. Sen voi katsoa tässä artikkelissa.

Blind Channelin laulajat Niko Vilhelm ja Joel Hokka kertovat, että finaalin jälkeinen yö meni juhlatunnelmissa.

– En ole nukkunut tuntiakaan. Lentokoneessa kävin jossain unenkaltaisessa tilassa. Tosi surrealistinen fiilis. Myönnän, että juhlin tosi kovaa viime yönä, Hokka sanoo.

– Viisut loppuivat, menimme hotellille ja nyt olemme tässä haastattelussa, Vilhelm kuvailee finaalin jälkeistä hektistä aikaa.

Ennen eilistä esitystä yhtyeellä oli itsevarma olo.

– Emme olisi voineet olla valmiimpia. Ehkä se ensimmäinen esitys (torstaina) jännitti, mutta Blind Channel ei mene minnekään lavalle tärisemään, Vilhelm kommentoi

Yhtye näkee oman menestyksensä ja Italian rockyhtye Måneskinin voiton viittaavan siihen, että rockmusiikissa on alkamassa uusi aikakausi.

– Voidaan puhua vähän samanlaisesta ilmiöstä kuin 2000-luvun alussa, kun tuli paljon suomalaisia isoja metalli- ja rockbändejä. Selkeästi näkee, että yleisö janoaa tuollaista tietynlaista kapinaa, Hokka miettii.

Blind Channel halusi myös lähettää terveisensä Suomen hallitukselle siitä, että massatapahtumia voi järjestää turvallisesti nykyisessä koronatilanteessa.

– Näimme käytännössä, että se on mahdollista. Tapahtuma-ala ei vaadi, että poistetaan koronarajoitukset, vaan pistetään tämä toimimaan niiden rajoitusten kanssa, Hokka ja Vilhelm sanovat.

Kovat katsojaluvut

Viimeöiset Euroviisut keräsi Suomessa kovat katsojaluvut. Finnpanelin mittauksen perusteella tv-lähetyksellä oli katsojia keskimäärin liki 1,4 miljoonaa. Lähes nelituntinen suora ohjelma lähetettiin Hollannin Rotterdamista.

Kaikkiaan ohjelma tavoitti 44 prosenttia suomalaisista, eli reilusti yli 2,3 miljoonaa ihmistä.

Lue lisää:

Blind Channel Euroviisujen finaalin jälkeen: "Tärkeintä oli, että rockbändi voitti ja me saimme hyvän sijoituksen"

Italia ja rock Euroviisujen voittoon! Blind Channel pani Rotterdamin toistamiseen sekaisin ja tuli upeasti kuudenneksi

Yhtäkkiä merellä ei näe eteen eikä taakse.

Tasaisen harmauden rikkoo vain autolautan räikeänkeltainen ulkokuori. Sade ropisee kannelle, ja mainingit keinuttavat kulkua.

Sumun seassa kaukaisuudessa välähtää punainen valo. Minuutit kuluvat. Tuulimyllyn siivet valon ympärillä erottuvat yhä tarkemmin ja ovat lopulta niin suuret, että merkinkin näkee lukea.

Aamun kolmas lauttavuoro on perillä Hailuodon saarella hieman ennen kahdeksaa. Saarelle ajaa parikymmentä autoa.

Kuka matkalla minnekin.

Edessä lupaava tulevaisuus

Hailuodossa käy viima, merellä kun ollaan.

Saarta on kutsuttu muun muassa pieneksi ja syrjäiseksi, mutta tosiasiassa sillä on kyllä kokoa: sen läpi kulkeva tie on noin 30 kilometriä suuntaansa.

Mantereelle Oulun ja Oulunsalon puolelle on seitsemisen kilometriä, eli Perämeren pauhua saa kuunnella rauhassa.

Lauttasataman kupeessa olevalla pysäköintialueella yksinäinen matkailuauto on parkissa verhot ikkunoiden eteen vedettyinä.

Toukokuisena arkiaamuna sitä ei välttämättä uskoisi, mutta Hailuoto kiinnostaa matkailijoita enenevässä määrin: viime kesä rikkoi yrittäjien mukaan ennätyksiä, samoin kevät.

Kun kymmenen kilometrin mittainen jäätie mantereelta saareen helmikuussa avattiin, ryntäys oli niin suuri, etteivät paikalliset muistaneet nähneensä vastaavaa ainakaan kymmeneen vuoteen.

Syy tai seuraus on, että Hailuodosta on kirjoitettu julkisuudessa varsin paljon: milloin käsityöhitiksi nousseesta tikkuröijystä eli saarella syntyneestä kalastajaneuleesta, milloin kulttisuosion saavuttaneesta Bättre Folk -kulttuurifestivaalista, milloin mielenterveyssyistä johtuneiden sairauspoissaolojen radikaalista vähentämisestä, minkä ansiosta Ylen A-studio nimitti Hailuotoa jopa onnellisten saareksi.

Se kaikki hymyilyttää Hailuotoon neljä vuotta sitten Hämeestä muuttanutta kunnanjohtajaa.

Saarella menee hyvin. Vielä parempaa on luvassa.

Herra Hailuoto

Aki Heiskanen lienee kunnanjohtajana yhtä poikkeuksellinen kuin johtamansa saari esimerkiksi juuri sairauspoissaolotilastoissa: hän on taustaltaan sairaanhoitaja. Lisäksi hän on ollut esillä perinneneuleharrastuksensa takia.

Nyt Heiskanen kävelee hiekkarannalla kauttaaltaan kunnostetun torppansa edustalla ja puhuu siitä, millaista saaristolaiselämä on muualta tulleen silmin ollut.

Ensinnäkin: maisema elää vuodenaikojen mukaan. Kun meri jäätyy, tuntuu kuin maailma pysähtyisi.

– Ennen sellaista ei ajatellut.

Toisaalta: saari on saari. Vaikka lautta liikennöi aamusta iltaan, on naapurikaupunki Oulun palvelujen pariin päästäkseen nähtävä vaivaa.

Aluksi kunnanjohtajalle saattoi käydä niin, että hän lähti illalla Ouluun elokuviin ja vasta näytöksen jälkeen havahtui siihen, ettei ehtisi enää kotiin.

Hailuoto on noin 1 000 asukkaan kunta. Heiskasen puheissa toistuu sana yhteisöllisyys. Sillä hän selittää myös mainetta onnellisten saaresta.

– Yhteisö on koko kunta. Siihen kuuluvat kuntalaiset, yritykset ja järjestöt. Pyrimme täällä tekemään yhteistyötä kaikkien kanssa.

Juuri nyt saarella vallitsee Heiskasen mukaan hyvä tekemisen meininki.

Ihmiset ovat innostuneita. Se tuottaa tulosta ja heijastuu ulospäin.

Muun muassa näistä syistä hän povaa Hailuotoon vilkasta matkailukesää. Samaan uskovat alueen yrittäjät.

Karu mutta niin kaunis

Toisaalla saarella paikallisia yrittäjiä edustavan Visit Hailuodon puheenjohtaja Marjo Lehtola kipuaa kuvaajan pyynnöstä halkopinon päälle seisomaan.

Näky on kuin popduo Maustetyttöjen kuvastosta. Hilseilevä lautaverhoilu, perisuomalainen peräkärry ja säihkyvän kultainen vyönsolki Lehtolan takissa tuovat kuvaan kontrastia ja rosoa.

Sellainen Hailuoto on hänen mielestään muutenkin. Karu ja toisaalta täynnä vastakohtia.

– Ilmakin muuttuu täällä hetkessä. Yhtäkkiä voi tulla myrsky, ja se on yhtä kaunis kuin sininen taivas ja pilvetön sää.

Lehtola on asunut Hailuodossa kolme vuotta. Paikka on kuitenkin entuudestaan tuttu: hän on kotoisin Oulusta ja mökkeillyt saarella koko ikänsä.

Jossain vaiheessa haave saareen muuttamisesta vahvistui ja Lehtola päätti toteuttaa sen.

– Täällä oli niin hyvä olla ja hengittää.

Luokanopettajaopinnot Rovaniemellä ovat tauolla, ja Lehtola elättää itsensä valmistamalla koruja Nunnukka Design -yrityksessään.

Siinä sivussa hän edistää alueen yrittäjien asioita Visit Hailuodon kautta.

Lehtola kokee, että Hailuoto on kehittynyt valtavasti viime vuosina. Se näkyy esimerkiksi uusina palveluina, joita saarelle on syntynyt.

Alkavasta matkailusesongista hän ennakoi poikkeuksellisen vilkasta – jos ei kaikkien aikojen vilkkainta, ainakin viime vuosien.

– Kaikki merkit viittaavat siihen. Hailuoto on äärettömän vetovoimainen paikka.

Mutta ovatko povatut ruuhkat yksistään hyvä asia? Hailuoto on ollut korona-Suomen kummajainen: kunnan mukaan siellä ei ole todettu pandemian aikana yhtään koronavirustartuntaa.

Haluavatko asukkaat saarelleen matkailijoita?

Lehtola toteaa, että osa on puolesta ja osa vastaan. Ilman koronaakin huolta saattavat herättää saaren hauras luonto ja sen roskaaminen.

On vain yritettävä toimia mahdollisimman vastuullisesti, Lehtola sanoo. Koronarokotetuissa Hailuodon osuus on Pohjois-Pohjanmaan suurimpia, sillä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut useampi kuin joka toinen kuntalainen.

Ei pelkkää uskoa

Onko suurille odotuksille vilkkaasta matkailukesästä katetta?

Voi olla, vastaa matkailun kestävyyteen perehtynyt tutkijatohtori Outi Kulusjärvi Oulun yliopistosta.

Euroopan tasolla kesämatkailu oli pitkään täysin auki: sopu koronatodistuksesta syntyi vasta lomien kynnyksellä torstaina. Mahdollista silti on, että moni suuntaa lomallaan tänäkin kesänä kotimaan kohteeseen.

Hailuoto voi todella olla yksi matkailukesän voittajista. Kulusjärvi toteaa, että ulkomaisten matkailijoiden osuus ei ole ollut saarella alun perinkään suuri eikä siksi ole lovea, jota koronatilanteessa pitäisi paikata.

– Itse ajattelisin, että Hailuotoon voi suuntautua paikallisesta näkökulmasta merkittäviä määriä matkailijoita.

Kotimaanmatkailun suosioon uskoo myös Lapin yliopiston matkailututkimuksen apulaisprofessori Outi Rantala.

Sen eteen on tehty vuoden aikana paljon töitä. Matkatoimistot myyvät pakettimatkoja kotimaahan, ja joukkoliikenteeseen on tuotu lippuja, joilla voi matkustaa tietyn ajan sisällä rajattomasti.

Myös moni paikallisyrittäjä on kehittänyt uutta.

– Kaikki tämä tuottaa tänä kesänä tulosta, Rantala uskoo.

Kotimaanmatkailussa yhdistyvät lisäksi tämän hetken vahvat trendit ja arvot: Rantalan mukaan kotimaassa matkailtaessa on helppo huomioida esimerkiksi hyvinvointi, luonto ja vastuullisuus.

Lomareissu Suomessa voi tuntua monesta myös turvallisemmalta kuin ulkomaille lähtö.

Saari uudisti kasvonsa

Rohkeudesta hailuotolaisten yrittäjien menestys ei ole kiinni.

Kivenheiton päässä kirkonkylältä, keskellä peltomaisemaa on paikka, joka on niin kitsch, että jos sanakirjassa olisi kuvaesimerkki, tässä olisi varteenotettava ehdokas.

Kirvesmiehenä työskentelevä Jukka Lampinen ja sairaanhoitaja Anu Krekilä avasivat marraskuussa takapihansa vanhaan navettaan yrityksen, joka on yhtä aikaa disko, baari, musiikkiravintola sekä tilaussauna.

Ulos on valmistumassa katettu terassi, ja tapahtumiakin on tarkoitus järjestää.

– Tämä on ollut meidän haaveemme. Koko homma lähti vain ihan täysin lapasesta, Lampinen selittää.

Haastatteluhetkellä taustalla soi Daruden ikivihreä Sandstorm. Diskopallo välkehtii katossa, ja tanssilattialla leijailee savukoneen kiehkuroita.

Pariskunta ei ole menopaikkaa juuri mainostanut, mutta kävijöitä on siitä huolimatta riittänyt tasaiseen tahtiin.

Odotukset tulevalle kesälle ovat maltilliset: kunhan asiakkaita olisi sen verran, että ehtisi kerryttää jonkin verran kokemusta ravintolan pyörittämisestä oman leipätyön ohella.

Kyse on kuitenkin ennen kaikkea harrastuksesta.

– Naapurit ovat voineet pitää vähän hulluina, mutta ihan sama, Krekilä sanoo ja nauraa.

Kirkonkylällä omaa unelmaansa toteuttaa kahvilayrittäjä Ville Kansanniva.

Hän avasi kahvilansa helmikuussa, viikko jäätien tuoman ennätysryntäyksen jälkeen.

Kansanniva on työskennellyt aiemmin kokkina risteilyaluksilla, esimerkiksi Karibialla. Hailuotoon hän päätyi huomattuaan tyhjän liiketilan. Hän ajatteli, että jos ei itse perusta sinne kahvilaa, joku toinen kyllä perustaa.

Yrittäjäksi ryhtyminen keskellä historiallista koronapandemiaa ei ole pelottanut.

– Korona ei jatku loputtomiin, hän perustelee.

Merillekään kokki ei ole kaivannut. Saaressa on hyvä olla.

– Tämä meni niin kuin piti.

Jotain Hailuodon kehityksestä kertoo se, että saaren kolmanneksi suurin työnantaja on Suomen ensimmäiseksi luomupanimoksi itseään kutsuva Hailuodon Panimo.

Pienpanimoissa ja luomuoluissa jos missä on hipsterimäinen klangi.

Panimon tuotteita on myyty kaupoissa neljä vuotta. Vakituisia työntekijöitä on kuusi ja tuntityöläisiä muutama, mutta syrjäisellä saarella se oikeuttaa isoon titteliin.

Toimitusjohtaja ja yksi panimon perustajista Kimmo Kaukonen sanoo, että Hailuoto on itsessään brändi ja siitä on ollut yritykselle etua.

Sijainti ei ole haitannut toimintaa, vaan päinvastoin: saarella on vahva omavaraisuuden perinne, ja apu löytyy pulmaan kuin pulmaan.

Helsingistä kymmenen vuotta sitten muuttaneelle Kaukoselle Hailuoto on edelleen inspiroiva paikka.

– Täällä on itsestä kiinni, miten haluaa elää. Kaikki on mahdollista.

Vain linnut laulavat

Hailuodon länsikärjessä Marjaniemessä tunnelma on lähes aavemainen.

Sumu verhoaa valkean, 150-vuotiaan majakan sisäänsä. Aallonmurtajan luona valtavat, keväällä kymmenen metrin korkuiset jääröykkiöt sulavat ja humahtavat mereen pala palalta.

Toukokuisena arkipäivänä saaren päätepistettä on ihmettelemässä kourallinen matkailijoita.

Lokkien kiljuntaa kuuntelee myös helsinkiläinen Leena Louhivuori.

Hän on Hailuodossa kolmatta kertaa. Ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten, toisen kerran jouluna ja nyt taas. Neljäs reissu on jo suunnitteilla.

Jokin saarelle vetää. Ehkä pelkästään se, että saari on saari.

– Kävelen täällä ja kuuntelen lintuja. Mitkään palvelut eivät ole vielä auki, mutta en minä niitä niin tarvitsekaan.

Jos jokin Hailuodossa herättää mielipiteitä, se on saaren ja mantereen välille suunniteltu kiinteä, pengertiestä ja kahdesta sillasta muodostuva yhteys.

Siltayhteyttä on puuhattu vuosikymmeniä. Kunnanjohtaja Aki Heiskasen mukaan hallinto-oikeudessa on käsittelemättä jättihankkeesta jätetty valitus. Päätöksen oli määrä tulla kevään aikana, mutta nyt arvio on, että se menee syksyyn.

Mikäli hallinto-oikeus näyttää vihreää valoa, on Väylävirastolla valmius edetä asiassa hyvinkin nopeasti.

Myös Leena Louhivuori on kuullut hankkeesta. Hän ymmärtää, että sillä on hyvät puolensa. Mutta: saari ei ole entisensä, jos sinne ajetaan siltaa ja pengertietä pitkin tuosta vain.

– Kaikki muuttuisi. Tämä ei olisi enää tällainen.

Tänä iltana paluumatka taitetaan kuitenkin lossikyydillä.

Lokit lentävät lautan perässä, mutta luovuttavat pian ja jäävät merelle.

Takana vilkkuu punainen valo.

Lue ja katso seuraavaksi:

Veden saartamat: Hailuoto

Elävä arkisto: Hailuoto – kylä meren takana

Jalmari Lankinen (1894–1970) jäi suurelle yleisölle tuntemattomaksi, vaikka suunnitteli uransa aikana lähes 200 toteutunutta rakennusta.

– Se johtui varmasti suurimmaksi osaksi siitä, että monet hänen työnsä jäivät luovutetulle alueelle. Hänen luonteensa on ollut myös sellainen, ettei hän ole pitänyt itsestään melua, kertoo projektitutkija Anne Tahvanainen Lappeenrannan museoista.

1920-luvun alussa Suomessa elettiin ankaria aikoja. Itsenäistyminen, sisällissota ja ensimmäinen maailmansota olivat jättäneet jälkensä ja Suomen talous oli taantumassa.

Jalmari Lankinen suoritti arkkitehtitutkinnon Helsingissä, jossa hän opiskeli yhdessä Alvar Aallon kanssa. Ennen Helsinkiin muuttoa Lankinen oli käynyt koulunsa Viipurissa, ja sinne tuore arkkitehti myös palasi.

1920-luvun lopulla Jalmari Lankinen oli perustanut oman arkkitehtitoimiston, ja hänen suunnittelupöytänsä kautta kulki valtava määrä rakennusten pohjapiirrustuksia.

Näyttely kertoo arkkitehdin elämästä

Suomen taloustilanteen vahvistuessa Viipuri kasvoi ja kehittyi huimaa vauhtia. Lankinen oli yksi eniten Viipuriin rakennuksia suunnitelleista arkkitehdeista ja hänen näkemyksensä muokkasivat koko kaupungin ilmettä.

Lankinen oli arkkitehtina monipuolinen. Hän suunnitteli useita kouluja, säästöpankkeja, kunnantaloja sekä sairaaloita. Lisäksi hän oli innokas valokuvaaja.

Lue lisää: Ainutlaatuiset värivalokuvat Viipurista tulivat julkisuuteen – museo tuo 1 000 historiallista kuvaa kaikkien katsottavaksi

Kaksikymmentäluvulla kivitalojen vähäeleiset rapatut ja symmetriseksi suunnitellut julkisivut olivat klassismin ihanteiden mukaisia. Kolmekymmentäluvulla tyyli alkoi mukailla funktionalismia.

Etelä-Karjalan museon Jalmari Lankinen – Viipurin arkkitehti, Kannaksen valokuvaaja on avoinna lokakuun 10. päivään asti.

Hannu Määttänen on Salossa asuva eläkeläinen. Viimeiset 15 vuotta hän on johtanut Kanneljärvi-säätiötä, joka edustaa entisiä kanneljärveläisiä ja heidän jälkeläisiään.

Kanneljärvi sijaitsee noin 60 kilometrin päässä Viipurista, ja vuodesta 1946 sen nimi on ollut Pobeda, eli Voitto.

– Isäni on kotoisin Kanneljärveltä. Säätiömme tehtävä on yhdistää kanneljärveläisten jälkeläisiä. Järjestämme tapaamisia, julkaisemme omaa lehteä, ja pari kertaa vuodessa teemme kotiseutumatkoja.

Matkoillaan Määttänen on kiinnittänyt huomiota kylän laidalla sijaitsevaan valtavaan haisevaan peltoon. Ruskea liete osoittautui kananlannaksi, jota oli tuotu pellolle vuosikymmenien ajan lähellä sijaitsevalta Udarnik-nimiseltä siipikarjatilalta.

– Lantaa on siellä metrien paksuudelta, ja se tappaa kaiken. Kanalalta on ajettu traktoreilla koko ajan lisää lantaa, ja se valuu sieltä pellolta ojiin ja vesistöihin, ja sitten pieninä puroina Suomenlahteen, Määttänen kertoo.

Määttästä näky kauhistuttaa. Koko kylä haisee ja on jätevesien vallassa.

Voikin sanoa, että Pobedassa eläminen on terveysriski.

Nadežda Oporova muutti kuusi vuotta sitten kahden lapsensa kanssa Pietarista Pobedaan. Hän halusi asua Karjalankannaksella lähempänä luontoa. Pian kuitenkin paljastui, että kilometrin päässä hänen nykyisestä kodistaan sijaitsee Udarnik-suurkanala.

– Kasvot punoittavat allergisten reaktioiden takia, ja täällä on vaikea hengittää. Kärpäsiä on aivan valtavasti. Oven pielessä on kymmenen kärpästarraa, ja kun ovi avataan, niin parissa minuutissa ne ovat täynnä. Hanavedessä on ollut ulostetta. En ole käyttänyt vesijohtovettä juomiseen tai ruoanlaittoon sen jälkeen, vaan tuon veden joko lähteestä tai ostan kaupasta.

Suurkanala oli toiminnassa jo neuvostoaikoina. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kanala siirtyi yksityisiin käsiin. Nadežda kertoo, että kylän ja yrityksen vedenpuhdistamo on neuvostoaikainen, eikä se ole ollut toiminnassa enää pitkään aikaan. Samalla lannan peittämä alue on laajentunut kahdeksan hehtaarin suuruiseksi. Eläinlannan tekee vaaralliseksi se, että siinä on runsaasti fosforia ja typpeä.

Remontin piti alkaa jo vuonna 2018

Pobedan kylä ja suurkanalan alue ovat Itämeren suojelukomission Helcomin mukaan yksi Itämeren suurimpia saastuttajia. Suomenlahteen vuotaa vuosittain yli 4000 tonnia fosforia, joista yli 3000 tonnia tulee Venäjältä.

Itämerta sanotaan yhdeksi maailman saastuneimmista meristä. Se on matala, vähäsuolainen ja syrjäinen sisämeri, jonka rannoilla asuu paljon ihmisiä. Siksi siihen päätyvät saasteet pysyvät siellä pitkään.

– Itämeren tilanne on erittäin heikko, sanoo mikrobiologi Olga Matantseva Venäjän tiedeakatemian sytologian instituutista. Sinilevät käyttävät ravintonaan fosforia ja typpeä, ja ne kukkivat kesäisin hyvin laajoilla alueilla. Ne käyttävät kaiken meren pintavesissä olevan hapen.

Näin ollen happi ei pääse kulkeutumaan meren pohjaan, minkä seurauksena syntyy kuolleita alueita, ja happea tarvitsevat organismit häviävät. Itämeren kuollut alue on maailman suurin ja käsittää yli 200 000 neliökilometriä, siis vähän yli puolet Suomen pinta-alasta.

Lisäksi monet sinilevät pystyvät tuottamaan myrkkyä, mikä tekee niistä haitallisia ihmisten terveydelle.

Udarnik-kanalan aiheuttamista ongelmista ollaan tietoisia myös John Nurmisen säätiössä, joka tekee töitä Itämeren ravinnepäästöjen vähentämiseksi.

Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja Marjukka Porvari sanoo, että Pietaria ympäröivien suurkanaloiden ja -sikaloiden päästöt ovat merkittäviä verrattuna muihin päästölähteisiin.

– Itämereen päätyvä fosforikuorma on tällä hetkellä kokonaisuudessaan hieman alle 30 000 tonnia vuodessa. Udarnikin fosforikuorma on maksimissaan noin 20 tonnia, mikä teoriassa vastaa Helsingin Viikinmäen puhdistamon jätevesipäästöjen fosforikuormaa kokonaisuudessaan.

John Nurmisen säätiö sai vuonna 2017 päätökseen hankkeen, jossa kanalalle rakennettiin fosforia ja kiintoainesta poistava lanta-altaiden suodatusjärjestelmä. Järjestelmä oli kuitenkin vain ensiapua: lannan sisältämät ylimääräiset ravinteet jäävät alueelle edelleen. Lisäksi Udarnik ajautui hankkeen jälkeen konkurssiin, mutta lanta ja siihen liittyvät ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään.

– Tavallaan ne ongelmat vain pahenevat nyt, kun kukaan ei huolehdi lanta-altaista, Porvari sanoo.

Leningradin alueen hallitus on luvannut vuodesta 2018 alkaen suorittaa kylän ja suurkanalan yhteisen vedenpuhdistamon peruskorjauksen. Töiden piti alkaa vuoden 2019 syksyllä.

Sitten niiden aloitusta suunniteltiin marraskuulle 2020.

Nyt töiden aloituspäivämäärää ei enää ilmoiteta.

"Leningradin alueen Viipurin piirin Pobeda-asutuskeskuksen jätevesipuhdistamo tullaan peruskorjaamaan. Toukokuussa Lenoblvodokanal (vesihuoltopalvelu) toimittaa Leningradin alueen asunto- ja kunnallistalouskomitealle asiakirjat rakennus- ja asennustöihin tarvittavan rahoituksen myöntämiseksi alueen budjetista", sanotaan Leningradin alueen hallintoviranomaisten kirjallisessa vastauksessa Ylen kysymykseen peruskorjauksen ajankohdasta.

Leningradin alueen viranomaisten mukaan Udarnik on lopettanut toimintansa vuonna 2019. Yrityksen nettisivut on suljettu, eikä puhelimiin vastata.

Nadežda Oporovan mukaan kanala kuitenkin on jatkanut toimintaansa, vaikkakin pienimuotoisemmin.

–He hankkivat pimeää työvoimaa. Ja kanojen kasvatus jatkuu, he toimittavat niitä asiakkailleen.

Jätevesistä ei seuraa rangaistusta

Pietarilainen ympäristöaktivisti Sergei Gribalev käy toistuvasti Pobedassa mittaamassa haitallisten aineiden määrää maaperässä ja vesistössä. Hänellä on tätä varten käytössään pakettiautoon rakennettu laboratorio. Gribalevin mukaan määrät kasvavat vuosi vuodelta.

– Pobedassa otamme näytteitä ojista, joista ja järvistä. Viimeisimmässä mittauksessa typen määrä oli 15-kertainen normaaliin verrattuna. Fosforia oli kuusikertainen ja nitriittejä seitsenkertainen määrä. Epäpuhtaudet kulkeutuvat Pobedasta pieniä jokia pitkin aina Suomenlahteen saakka. Juuri tästä syystä Suomenlahti rehevöityy niin voimakkaasti. Tällä tavalla menetämme tämän kansainvälisestikin tärkeän luonnonhelmemme.

Venäjän ympäristölainsäädäntö ei kitke rikkomuksia tarpeeksi tehokkaasti. Gribalevin mukaan suuryrityksiltä veloitetaan niistä korkeintaan pieni symbolinen sakko tai ne voidaan tuomita muodollisiin ehdollisiin rangaistuksiin.

– Ympäristölainsäädäntöä rikkovan yrityksen on helppo tehdä valekonkurssi, siirtää varat toisille organisaatioille ja vaihtaa samalla nimeä. Mutta näiden nimien takana on ihmisiä, jotka kuuluvat alueviranomaisten lähipiiriin.

Udarnik ei ole yksittäistapaus. Leningradin alueella sijaitsee yli sata suurta siipikarjatilaa ja karjanhoitokompleksia. Suurimmassa osassa niistä jätevesitilanne on kriittinen.

Suomen ympäristökeskuksen tutkija Seppo Knuuttila tutkii Itämeren tilaa ja on tutkimuksiaan varten ottanut muutamia kertoja fosfori- ja typpinäytteitä Leningradin alueen vesistöistä, muun muassa Pobedassa.

Vuonna 2012 hänet pidätettiin, kun hän otti näytteitä Lugajoen eli Laukaanjoen läheisyydessä. Knuuttila oli matkalla tapaamaan toista tutkijaryhmää, kun ohi ajaneesta autosta nousi siviilipukuinen venäläismies. Mies kysyi Knuuttilalta, oliko tämä kalastamassa, johon Knuuttila vastasi ottavansa vesinäytteitä. Knuuttila jatkoi matkaansa, ja vastaan tuli toinen auto. Autossa oli kolme virkapukuista vartijaa, jotka osoittivat hänelle auton takaovea ja käskivät istumaan takapenkille. Knuuttila oli pidätettynä noin vuorokauden.

Samalla alueella sijaitsee EuroChem-yhtiön tehdas, jota syytettiin Lugajoen mittavista fosforipäästöistä. Yhtiön johto väitti, että Knuuttila liikkui luvattomasti tehtaan alueella. Hänen mukaansa väite oli perätön.

Pelastussuunnitelma

Helcomin mukaan lannanhoitoon liittyvät ongelmat Leningradin alueella ovat tyypillisiä koko alalle.

– Leningradin alue on Venäjän johtava kananmunien tuottaja, ja toisin kuin eläintuotantotilat, siipikarjatiloilla on vain harvoin omia rehuntuotantopeltoja, joille lantaa voisi levittää. Tämä johtaa lannanhoitoon liittyviin ongelmiin, sillä syntynyttä lantaa ei voida levittää maataloustuotantoa varten, kertoo Dominik Littfass, Helcomin viestintäsihteeri.

Helcom on yhdeksän Itämeren rantavaltion perustama järjestö, jonka tehtävä on suojella Itämerta ja vähentää päästöjä. Sen päämaja sijaitsee Helsingissä. Viime vuoden joulukuussa voittoa tavoittelemattomien järjestöjen liittoutuma Clean Baltic ja WWF julkaisivat kuitenkin päätöslauselman, jonka mukaan Helcomin viime vuosikymmenen suunnitelma ei ole toteutunut.

– Vuonna 2007 sovituista tavoitteista on nyt toteutettu yhteisten tavoitteiden osalta 71 prosenttia, mutta kansallisista toimista vain 29 prosenttia. Monet maat eivät ole saavuttaneet tavoitteitaan ravinnepäästöjen vähentämiseksi, kertoo Vanessa Ryan, joka vastaa WWF Suomen mertensuojeluohjelmasta.

Helcomin suunnitelma seuraavalle vuosikymmenelle on määrä tehdä lokakuussa 2021. Päätöslauselman laatineet järjestöt vaativat kuitenkin, että uudessa suunnitelmassa otettaisiin käyttöön vapaaehtoisten toimien lisäksi myös pakollisia toimia, kuten rajoituksia fosforin ja typen käytölle ja karjan tiheydelle.

Merta ei voida puhdistaa siinä jo olevista myrkyistä, voidaan vain vähentää jätevesipäästöjä. Tästä huolimatta mereen päätyy vieläkin tuhansia tonneja uutta fosfori- ja typpikuormaa.

Tekijät:
Galyna Sergeeva
Mikko Forsström
Airik Hopiakangas

Alkuperäisen venäjänkielisen jutun on kääntänyt suomeksi Heli Jormanainen.

Samaan aikaan kun Slovenia valmistautuu alla kahden kuukauden päästä ottamaan vastaan EU:n kiertävän puheenjohtajuuden, maan konservatiivinen pääministeri Janez Janša, 62, on jälleen kerran vaikeuksissa niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Janšaa uhkaa nimittäin neljän keskustavasemmistolaisen puolueen ajama virkasyyte, jonka käsittelyn aloittamisesta on määrä äänestää parlamentissa alkavalla viikolla. Perusteena on muun muassa se, että Janšan piittaamattomuus on johtanut täydelliseen epäonnistumiseen koronaviruspandemian hoidossa.

Janšan hallituskoalitiolla ei ole enemmistöä parlamentissa, joten päätös suuntaan tai toiseen syntynee sen mukaan, miten kourallinen riippumattomia kansanedustajia äänestää.

Oppositio on myös edellisissä äänestyksissä ollut niin hajanainen, ettei se esimerkiksi helmikuussa saanut läpi ajamaansa hallituksen epäluottamuslausetta.

Jos virkarikossyyte menee läpi, maassa järjestettäneen ennenaikaiset parlamenttivaalit. Vaikka Janša selviäisi äänestyksestä, eivät pääministerin ongelmat ole ohi, sillä lisää on luvassa.

"Emme ole EU:lle mitään velkaa"

Janšan reaktio paineen alla on ollut samanlainen kuin monella muullakin oikeistopopulistisella johtajalla. Pääministerin mukaan käynnissä on median ajojahti häntä ja hallitusta vastaan.

Janša onkin avoimesti hyökännyt julkisuudessa toimittajien kimppuun muun muassa haukkumalla kriittisiä juttuja tehneitä toimittajia valehtelijoiksi. Hallituksen mukaan slovenialaismedia on vasemmiston hallussa ja haluaa tahallaan mustamaalata maata hallitsevaa oikeistopopulistista SDS-puoluetta.

Janša on myös leikannut maan uutistoimiston STA:n rahoitusta ja kutsunut sitä kansalliseksi häpeäpilkuksi. Balkan News -verkkosivuston mukaan uutistoimiston johtaja Bojan Veselinovic joutui Janšan raivon kohteeksi Twitterissä, missä Janša vihjaili Veselinovicin sotkeutuneen edeltäjänsä kuolemaan ja kauhisteli tämän törkeän suurta palkkaa.

Europarlamentaarikoista koottu työryhmä yritti maaliskuussa keskustella Janšan kanssa maan median vainoamisesta, mutta kokous päättyi lyhyeen, koska työryhmä ei suostunut katselemaan Janšan koostamaa videota. Pääministeri syytti välittömästi ryhmää sensuurista suosikkimediassaan Twitterissä.

– Emme ole EU:lle mitään velkaa. Te olette vain ylipalkattuja EU-byrokraatteja, Janša raivosi.

Komiteaan kuuluneen saksalaisen europarlamentaarikon Katarina Barleyn mukaan moinen käytös osoittaa täydellistä piittaamattomuutta Euroopan parlamenttia ja sen työtä kohtaan.

– Tämä ei todellakaan näytä hyvältä, koska puheenjohtajamaan tehtävänä on perinteisesti ollut yhdistää, ei kylvää hajaannusta, Barley sanoi.

Taidenäyttelyssä esillä vääriä teoksia

Slovenia ei tunnu olevan EU:n kanssa samoilla linjoilla enää oikein mistään. Hallitus on muun muassa kieltäytynyt lähettämästä EU-parlamenttiin Slovenian taidetta esittelevää näyttelyä puheenjohtajakauden kunniaksi, koska riippumattomat tahot ovat valinneet näyttelyyn teoksia konsultoimatta maan hallintoa.

Slovenian hallitus ei ole yksilöinyt tarkemmin, mistä taideteoksista on kyse, mutta maan median mukaan Janša kumppaneineen olisi suivaantunut muun muassa hallitusta arvostelleen Arjan Preglin teosten ottamisesta mukaan näyttelyyn.

Riippumattoman Necenzurirano-uutissivuston mukaan Janša olisi niin ikään huhtikuussa lähettänyt Euroopan komissiolle viestin, jossa ehdotettiin Balkanin alueen rajojen järjestelyä uudelleen, jotta serbien, albaanien ja kroaattien ratkaisemattomat kansalliset kysymykset saataisiin järjestykseen.

Tieto ehdotuksesta järkytti muun muassa maan presidenttiä Borut Pahoria, joka hylkäsi idean suoralta kädeltä ja totesi, että tällaisia muutoksia ei voi saavuttaa rauhanomaisin keinoin.

Janša itse on kiistänyt lähettäneensä komissiolle mitään ehdotuksia.

Patrian lahjusjupakka vanheni

Janša nousi uudelleen pääministeriksi viime vuoden maaliskuussa. Hän on toiminut pääministerinä kahdesti aiemmin, vuosina 2012–2013 ja 2004–2008.

Janša muistetaan Suomessa siitä, että hänet tuomittiin vuonna 2013 vankeuteen lahjuslupauksen hyväksymisestä Slovenian ja puolustustarvikeyhtiö Patrian aiemmin tekemässä panssariajoneuvokaupassa. Sittemmin tuomio kumottiin ja palautettiin uuteen käsittelyyn alempaan oikeusasteeseen. Se totesi asian vanhentuneeksi, ja Janša vapautui syytteistä.

Goman kaupunki Kongon demokraattisessa tasavallassa vaikuttaa suureksi osaksi säästyneen tuhoilta sen jälkeen, kun aktiivinen tulivuori Nyiragongo purkaantui.

Hallitus käynnisti purkauksen johdosta evakuoinnin Gomassa. Jo ennen virallista evakuointipäätöstä tuhannet ihmiset pakenivat kaupungista.

Tulivuoresta virrannut laava pysähtyi kaupungin laitamille. Sotilasviranomaisten mukaan kaupunki säästyi, mutta viisi ihmistä kuoli onnettomuuksissa evakuointien aikana.

Laavaa levisi muun muassa maan itäosassa sijaitsevan kaupungin lentokentälle. Laava myös tuhosi edetessään rakennuksia, kertoo AFP:n kirjeenvaihtaja.

Viranomaiset sanoivat tilanteen olevan hallinnassa siitä huolimatta, että purkauksen yhteydessä tapahtui myymälävarkauksia sekä pakoyrityksiä kaupungin vankilasta.

Ihmiset alkavat palata koteihinsa

AFP:n kirjeenvaihtaja raportoi aikaisin sunnuntaiaamuna paikallista aikaa paikan päältä, että laavan virtaaminen vuoresta näytti tauonneen.

– Ihmiset alkavat palata koteihinsa. Tilanne näyttää toistaiseksi rauhoittuneen, eräs paikallinen sanoi.

Viranomaisten mukaan noin 7 000 ihmistä pakeni yön aikana naapurimaa Ruandan puolelle, mutta paenneet olivat alkaneet palata aikaisin sunnuntaina.

– Ihmiset miettivät, onko tulivuori lopettanut, vai jatkaako se, palaako laava takaisin, sanoi eräs paikallinen.

– Emme ole vakuuttuneita, että purkaus on ohi vain päivässä. Me odotamme, kommentoi toinen.

Aiemmin paikallinen asukas Carine Mbala kertoi AFP:lle puhelimitse, että taivas oli värjäytynyt punaiseksi, ja kaupungin ilmassa oli rikin tuoksua purkauksen vuoksi.

Viimeksi yli 3 000 metriä korkea Nyiragongo purkaantui tammikuussa 2002, jolloin 250 ihmistä sai surmansa. Vuonna 1977 tulivuoren purkauksessa kuoli yli 600 ihmistä.

Lue lisää:

Nyiragongon tulivuori purkautuu Kongon demokraattisessa tasavallassa

Euroviisujen toteuttaminen keskellä koronakriisiä oli riski. Pandemia ei ole hellittämässä vielä hetkeen, joten tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa keräävän suurtapahtuman järjestäminen tuntui absurdilta.

Laulukilpailun järjestävä Euroopan yleisradioliitto EBU ja isäntämaa Hollanti halusivat kuitenkin näyttää, että iso yleisötapahtuma voidaan järjestää koronaturvallisesti. Se vaati erittäin suurta rahallista panostusta, sillä tuhansien ihmisten jatkuva testaaminen ei ole halpaa. Sen takia viisut eivät sovi esimerkiksi koko tapahtuma-alan avaamiselle ainakaan suurempien yleisötapahtumien osalta.

Mutta Euroviisut oli päänavaus. Kilpailu järjestettiin onnistuneesti ja se kertoi ihmisille, että kaikki on jälleen mahdollista jossain vaiheessa. Meillä on toivoa.

Euroviisut palasi tänä vuonna juurilleen. Laulukilpailu perustettiin aikanaan yhdistämään toisen maailmansodan runtelemaa Eurooppaa. Nyt taistelu näkymätöntä vihollista vastaan omissa poteroissa on kestänyt yli vuoden, ja se on perunut kaiken yhteisen kivan viime vuoden Euroviisuja myöten.

Koronarokotusten edistyminen on jo tuonut valoa tunnelin päähän, mutta Euroviisut loi entistä enemmän uskoa siihen, että selviämme tästä yhdessä. Virusta vastaan voidaan taistella laulun voimalla.

Monet tv-katsojat hämmästelivät tiistain ensimmäistä semifinaalia seuratessaan, että onko katsomossa aivan oikeaa yleisöä. Hehän istuvat siellä vierekkäin ilman turvavälejä ja maskeja. Ja heillä on vieläpä hauskaa musiikin parissa. Ihmiset lauloivat, tanssivat ja halailivat toisiaan kuten ennen vanhaan.

Euroviisujen lopputulos kertoo siitä, että ihmisillä on valtava kaipuu livemusiikin pariin. Laulukilpailun voitti glam rockia soittava italialainen Måneskin-yhtye, jonka esitys oli kuin rock-keikalta. Toinen rockbändi eli Suomen Blind Channel sijoittui kuudenneksi niin ikään keikkamaisella esityksellään.

Voisi kuvitella myös yleisöä kuuntelemassa toiseksi tulleen Barbara Pravin chanson-konserttia tai ihmisiä bilettämässä viidenneksi tulleen Ukrainan Go_A-bändin etnoteknon tahtiin.

Kontrastina tähän on se, että lähinnä ruotsalaisen poppikoineiston tuottamat viisukappaleet tarkasti harkittuine koreografioineen eivät pärjänneet kisassa. Musiikkinsa itse tehneet artistit olivat siis myös tämän kerran voittajia.

Suomen Blind Channelin sijoittuminen Euroviisuissa kuudenneksi on loistava saavutus. Bändi osoitti, että kovassa kilpailussa voi pärjätä, kun seisoo vankasti oman näkemyksensä takana.

Yhtye sai kuulla Rotterdamissa viisupuritanisteilta, etteivät keskisormet ja karjuminen kuulu Euroviisuihin. Bändi ei saanut esityksessä keskaria näyttää, mutta teki sen epäilijöille menestymällä kisassa.

Kotimaansa edustamisen lisäksi Blind Channel näki laulukilpailun mahdollisuutena edistää kansainvälistä uraansa. Yhtye otti Rotterdamissa irti kaiken mahdollisen medianäkyvyyden punaisia keskisormia ja käteen piirrettyjä Join-kirjoituksia hyödyntäen.

Markkinointikikkailuista huolimatta yhtye otti viisukokemuksen nöyrästi oppimisen kannalta. Kansainvälistä menestystä janoava bändi sai kertarokotuksen viihdemaailmasta, josta on varmasti apua tulevaisuudessa.

Onnistuneet Euroviisut osoittivat kuinka suuri voima musiikilla on. Toivottavasti me kaikki saamme nauttia siitä mahdollisimman pian livenä ja ennen kaikkea yhdessä.