Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 144806

Jippu kertoo ensimmäistä kertaa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään – “Julkisuudessa on helpompaa olla alkoholisti kuin mielenterveysongelmainen”

$
0
0

Joka toinen ihminen kärsii elämänsä aikana mielenterveyden häiriöstä. 33-vuotiaalle muusikko Jipulle, eli Meri-Tuuli Elorinteelle, mielenterveyden järkkyminen maksoi uran poptähtenä.

Hän kertoi perjantain Sannikka&Ukkolan lähetyksessä ensimmäistä kertaa sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

– Tähän sairauteen liittyy valtava häpeä. Julkisuudessa minulle on ollut paljon helpompaa olla alkoholisti kuin mielenterveysongelmainen.

Jippu on karsinut elämästään ne asiat, jotka ruokkivat sairautta. Samalla sai mennä myös muusikon ura ja sen tuoma julkisuus.

– Annoin aikoinaan moniakin haastatteluja epävakaassa mielentilassa, vaikka silloin en sitä ymmärtänyt. Ihmiset ajatteli, että mitä toi sekoilee, Jippu muistelee aikaansa julkisuudessa.

Nyt Turussa seurakuntatyötä tekevä Jippu tahtoo olla mieleltään särkyneiden puolella ja osoittaa, että mielenterveysongelmista voi toipua.

– Haluan osoittaa, että me selvitään. Meidän ei tarvitse enää hävetä.

Käsittämättömän iso häpeä

Myös lähetykseen osallistuneet mentalisti Pete Poskiparta sekä toimittaja Jenny Lehtinen ovat kertoneet julkisuudessa mielenterveysongelmistaan.

Helppoa kertominen ei ole. Syömishäiriön ja masennuksen kanssa kamppaillut Lehtinen muistelee, kuinka eräs ystävä opiskeluaikoina kysyi, mikä Lehtistä vaivasi.

Lehtinen valehteli, että hänellä on syöpä.

– Se häpeä on niin käsittämättömän iso.

Poskiparta puolestaan kertoo syöneensä masennuslääkkeitä toistakymmentä vuotta. Välillä lääkitys on yritetty lopettaa, mutta oireet ovat palanneet.

– Olen hyväksynyt tämän. On olemassa sukuja, joilla on huonot polvet ja sitten sukuja, joilla ei välittäjäaineet aivoissa liiku, Poskiparta toteaa.

Hoidon kysyntä kasvaa, mutta resursseja on vähennetty

Suomen mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeckin mukaan Suomessa tarjotaan aivan liian vähän hoitoa mielenterveysongelmista kärsiville.

– Vaikka palveluiden kysyntä kasvaa, yhä pienempi osuus kuntien terveydenhuollon menoista menee mielenterveyspalveluihin.

Mielenterveyspalveluiden osuus Suomen terveydenhuollon menoista on 4,3 prosenttia.

Muokattu pe 12.10 kello 22.50: Lisätty sitaatti Jipun antamista haastatteluista.

Katso koko haastattelu Areenasta

LUE LISÄÄ:
Jippu sekoili uransa pilalle, mutta löysi tasapainon kirkkotyöstä


Viewing all articles
Browse latest Browse all 144806

Trending Articles