Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 144098

Amos Rex teki 2,5 miljoonan euron tappion avajaisnäyttelyn suursuosiosta huolimatta – silti juuri se on suuri ilon aihe

$
0
0

Helsingin Lasipalatsissa sijaitsevan Amos Rex -taidemuseon neljä kuukautta kestänyt avajaisnäyttely sulki ovensa loppiaisena sunnuntai-iltana.

Näyttely, joka esitteli tokiolaisen teamLab-taiteiljaryhmän teoksia – "immersiivisiä digitaalisia installaatioita" – oli ennennäkemätön menestys. Jonot näyttelyyn kiemurtelivat pitkin Lasipalatsin sivustoja, ja jonotusajat venyivät jopa nelituntisiksi. Eikä ihme, sillä kaikkiaan näyttelyssä kävi noin 270 000 vierailijaa.

Jonot ovat sekä ilahduttaneet että kauhistuttaneet Amos Rexin museojohtajaa Kai Kartiota.

– Ennen kaikkea periaatteellinen merkitys on kaikista tärkein. On niin kerta kaikkiaan hieno tunne, että se, mitä teemme, on näin merkityksellistä, Kartio sanoo.

– Mutta on sillä myöskin taloudellinen merkitys: tulemme tekemään huomattavasti pienemmän tappion kuin olemme budjetoineet.

Avajaisnäyttelyn väenpaljoudesta huolimatta Amos Rex teki Kartion mukaan viime vuonna noin 2,5 miljoonan euron tappiot. Se on kuitenkin reilut puoli miljoonaa vähemmän kuin odotettiin.

– Taidemuseon pyörittäminen on siinä mielessä erikoista liiketoimintaa, että sitä on hyvin hyvin vaikeaa, käytännössä mahdotonta tehdä niin, että tulos olisi plusmerkkinen, Kartio toteaa.

Syy tappiollisuuteen on yksinkertainen: kiinteät kulut, eli kiinteistö ja henkilöstö. Niitä ei kateta pääsylipputuloilla, vaikka väkeä olisi kuin meren mutaa. Alle 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi, ja osalla on suosituksi tullut museokortti.

– Puolet maksavista asiakkaista tulee museokortilla – joka on hieno juttu – mutta korvaus museokortilla ei ole lähelläkään täyttä pääsymaksua.

Kartio kertoo, että pääsylipputuloilla on kaikesta huolimatta valtava vaikutus, joka näkyy juuri odotetun tappion selkeänä pienenemisenä.

Työn tärkein merkitys on Kartion mukaan kuitenkin tyystin muualla kuin lipputuloissa.

– On valtavan hieno tunne, että olemme voineet tuoda tällaisen kokemuksen ihmisille. Että sillä, mitä teemme, on näin paljon merkitystä kävijöillemme. Sitähän varten me olemme olemassa, se on se meidän tarkoitus.

Korjattu 6.1. klo 19.32: Jutussa ja otsikossa luki alun perin, että avajaisnäyttely olisi tehnyt 2,5 miljoonan euron tappion. Museo tarkensi myöhemmin, että kyse on museon koko viime vuoden tuloksesta.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 144098

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>