Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 143928

Päänsärkyä, väsymystä, kovaäänistä kuorsausta – yhä useammat kärsivät uniapneasta

$
0
0

Vantaalainen Kristina Walden tunsi kummallisia oireita 10 vuotta sitten. Päänsärky ja väsymys vaivasivat ja olo oli muutenkin huono. Työterveyslääkäri keksi lähettää Waldenin unikokeeseen ja hän sai diagnoosiksi lievän uniapnean. Hän joutuu käyttämään öisin CPAP- eli ylipainehengityslaitetta uniapnean hoitoon. Tottuminen laitteeseen vei kolme kuukautta.

– Ensimmäiset yöt olivat aikamoista tuskaa ja ihmettelyä. Kun löysin oikeanlaisen maskin, helpotti todella paljon, Kristina Walden kertoi Radio Suomen Päivä -ohjelmassa.

Uniapneassa hengitysteiden ahtaus voi aiheuttaa yöllä hengitysvaikeuksia tai jopa hengityskatkoksia. Uniapneadiagnoosin voi saada, jos hengityskatkoksia on enemmän kuin viisi kertaa tunnissa.

Sekä Helsingin että Turun yliopistosairaaloissa on havaittu, että hoitoihin lähetettyjen määrä on kasvanut rajusti tänä vuonna. Keuhkosairauksien erikoislääkäri Ulla Anttalainen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta sanoo, että kasvua on huimasti. Hänen mukaansa sairaalassa mietitään, miten potilaat saadaan hoidettua hoitotakuun puitteissa.

– Syyskuun loppuun menessä kasvua on tullut yli 50 prosenttia. Arvio on, että lähetettyjä potilaita on tänä vuonna 50 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Vaikka kasvua on näin paljon, Anttalaisen mukaan lähetteet ovat olleet aiheellisia, eli uniapneatauti on todettu. Uniapnea on kansantauti ja tiedetään, ettei kaikkia potilaita ole vielä löydetty. Anttalainen uskoo, että lähetteiden määrän kasvu johtuu siitä, että tiedotusvälineissä on puhuttu asiasta paljon.

Varsinkin keski-ikäiset miehet ovat havahtuneet uniapneaan. Monet lääkärit arvelevat, että taustalla on uniapneaa sairastaneen laulaja Olli Lindholmin kuolema ja asian saama julkisuus.

Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin uniapneapoliklinikalla potilaiden määrä on kasvanut huomattavasti.

Ylipaino lisää uniapnean riskiä

Kaksi kolmasosaa uniapneapotilaista on ylipainoisia. Keski-iässä uniapnea on yleisempää kuin nuorilla. Naisilla hormonit suojaavat uniapnealta ennen vaihdevuosi-ikää. Sen jälkeen uniapnea lisääntyy myös naisilla ja erikoislääkäri Anttalaisen mukaan naisilla on silloin uniapneaa lähes yhtä paljon kuin miehillä.

– Tupakointi, alkoholin käyttö, vahvat kipuläkkeet, unilääkkeet ja psyykelääkkeet lisäävät myös hengityskatkosten mahdollisuutta, toteaa Anttalainen.

HUS:in uniapneaklinikan ylilääkäri sanoo, että diagnoosien määrää lisää myös se, että tutkimuslaitteet ovat entistä herkempiä ja että uniapnean määritelmää on muutettu. Uniapnea saattaa kuitenkin olla huomattavasti yleisempää kuin tähän asti on tiedetty, sanoo HUS:in uniapneaklinikan osastonylilääkäri Abdel Bachour.

– Jos puhutaan pelkästään unitutkimuksen tuloksista, nyt arvioidaan, että 300 000 potilaalla on uniapnea. Mutta totuus saattaa olla kolme tai neljä kertaa enemmän.

Belgiassa tehdyn tutkimuksen mukaan uniapneaoireita on lähes puolella väestöstä. Riskiä lisää korkea verenpaine. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että uniapneaoireita saattaa olla arvioitua useammalla suomalaisellakin.

Hoitoa vai ei?

Unitutkija, professori Markku Partinen on sitä mieltä, että uniapneaa hieman ylidiagnosoidaan. Hän sanoo, että lievä uniapnea ei aina vaadi hoitoa.

– Jos henkilöllä esiintyy yli viisi hengityskatkosta tunnissa, ei tarkoita, että ihminen on sairas. Täysin terveelläkin voi olla yli viisi hengityskatkosta tunnissa.

Markku Partinen kertoo tutkineensa terveitä urheilijoita, joista yli 10 prosentilla oli yli viisi hengityskatkosta. Partisen mukaan lääkäriin kannattaa hakeutua, jos on uniapneasairaus eli uniapnea aiheuttaa päivällä oireita, huonontaa toimintakykyä tai nostaa verenpainetta.

– Jos nukkuu hyvin, ei väsytä päivällä, ei ole ylipainoa eikä sydän- ja verisuonisairauksia, so what, jos siellä on muutama uniapnea.

Lue lisää:

Voisiko hammaslääkäri tunnistaa lapsen uniapnean? Riihimäellä tutkitaan, onko sairaudella yhteys purentahäiriöihin

Väsyttääkö? 9 kohdan unitesti antaa vinkkejä parempaan uneen

Uniapnea-lähetteiden hurja kasvu jatkuu: "Vastaavaa ei ole koettu koskaan"

Uniapnea on riski liikenteessä – yhä useamman kuskin kyky pysyä hereillä testataan


Viewing all articles
Browse latest Browse all 143928

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>