Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 144010 articles
Browse latest View live

Raideammattilaiset tukilakkoon Postin työehtomuutosten vuoksi: ''Postin toiminta on käsittämätöntä tässä maailmassa''

$
0
0

Kaakon satamien raideammattilaiset järjestävät tukilakon Kotkan ja Haminan satamissa Postin työntekijöiden työehtomuutosten vuoksi.

Kaakon satamat JHL ry käynnistää työvuoron mittaisen työtaistelun keskiviikkona aamukuudelta, ja se jatkuu iltapäiväkahteen saakka.

Tukilakon aikana tavarajunien vaunuja lasteineen ei kuljeteta asiakkaille purettaviksi, eikä tyhjiä vaunuja haeta pois.

– Se aiheuttaa ruuhkaa, kun sitä sumaa aletaan sitten purkaa. Kyllä se tietysti loppuviikosta näkyy, kun ollaan yhden työvuoron verran jäljessä, toteaa Kaakon Satamat JHL ry:n puheenjohtaja Mika Kurttila.

Posti aikoo muuttaa noin seitsemänsadan paketti- ja verkkokauppaliiketoiminnassa työskentelevän ihmisen työehtoja. Muutosten seurauksena työntekijöiden palkat alentuvat rajusti.

– Valtionyhtiö Postin toiminta on käsittämätöntä tässä maailmassa. Mielestäni Posti ulkoistaa palkanmaksun veronmaksajille ajamalla valmiiksi pienituloiset ihmiset tuloloukkuun todella roimalla palkanalennuksella, sanoo Mika Kurttila.

Postin käsittelyn ja lajittelun työntekijät ovat parhaillaan kolmen päivän lakossa.

– Tiedossa on, että Posti murtaa lakkoa kovin toimenpitein vuokratyövoimalla ja tarjoamalla jopa jonkinlaisia bonuksia siitä hyvästä, että lakkoa mennään murtamaan. Se oli viimeinen niitti, jonka vuoksi katsoimme tukilakon tarpeelliseksi, sanoo Kurttila.


Iran myönsi raketin räjähdyksen avaruuskeskuksessa

$
0
0

Iran on myöntänyt, että sen raketti räjähti Imam Khomeinin avaruuskeskuksessa viime torstaina.

Hallituksen edustaja Ali Rabiei kertoi asiasta Iranin valtiontelevisiossa. Hän sanoi, että räjähdys ei aiheuttanut kuolonuhreja eivätkä viranomaiset löytäneet mitään merkkejä sabotaasista.

– Tämä oli tekninen kysymys ja tekninen virhe. Asiantuntijamme sanovat niin yksimielisesti, Ali Rabiei sanoi.

Avaruuskeskus sijaitsee 240 kilometriä pääkaupungista Teheranista kaakkoon.

Iran on suunnitellut kolmatta yritystä satelliitin kuljettamiseksi avaruuteen. Ali Rabiei korosti, että satelliitti ei tuhoutunut räjähdyksessä.

– Räjähdys tapahtui laukaisualustalla eikä satelliittia vielä ollut siirretty laukaisualustalle.

Aiemmat yritykset tammikuussa ja helmikuussa epäonnistuivat, mikä on herättänyt myös epäilyksiä sabotaasista.

Iranin avaruusohjelma huolettaa erityisesti Israelia ja Yhdysvaltoja, jotka epäilevät Iranin tavoittelevan ydinasetta.

Trump julkaisi satelliittikuvan Twitterissä

Perjantaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tviittasi asiasta ja julkaisi satelliittikuvan, jossa näkyy räjähdyksen aiheuttamia tuhoja.

Trump kirjoitti, että Yhdysvalloilla ei ollut mitenkään sekaantunut katastrofaaliseen onnettomuuteen, joka tapahtui Safir SLV -raketin viimeisten laukaisuvalmistelujen aikana Semnanin ykköslaukaisupaikalla.

Iran ei tuossa vaiheessa ollut virallisesti kertonut räjähdyksestä eikä siten ollut syyttänyt Yhdysvaltoja tapahtuneesta.

– Toivotan Iranille kaikkea hyvää ja onnea sen selvittämisessä mitä tapahtui laukaisupaikka yhdellä, Trump toivotti.

Trumpin tviittaama kuva on todennäköisesti Yhdysvaltain vakoilusatelliitista. Myös kaupallisten satelliittien julkisissa kuvissa on ollut nähtävissä laukaisualustalta nousevaa tummaa savua.

Trumpin julkaisema kuva on niitä tarkempi ja siinä on nähtävissä räjähdyksen tuhoja ja vaurioituneita ajoneuvoja.

Iranin hallituksen edustaja ihmetteli Trumpin tviittiä.

– Emme ymmärrä, miksi Yhdysvaltain presidentti tviittaa ja julkaisee satelliittikuvia innostuneena. Se ei ole ymmärrettävää, Ali Rabiei kommentoi.

– Ehkä heillä on puute Iraniin liittyvistä aiheista, joten he nostavat tällaisia asioita.

Rakettien laukaisut huolettavat Yhdysvaltoja

Yhdysvallat seuraa tiiviisti Iranin avaruusohjelmaa, koska se epäilee Iranin edelleen tavoittelevan ydinasetta ja kehittävän siksi ballististen ohjusten kapasiteettia. Yhdysvaltain mukaan rakettien laukaisut ovat YK:n päätöslauselman vastaista toimintaa.

Yhdysvaltain ja Iranin välit ovat viime kuukausina entisestään kiristyneet, muun muassa Persianlahden tankkeriselkkausten takia.

Trump veti Yhdysvallat pois vuonna 2015 solmitusta sopimuksesta, jossa Iran suostui rajoittamaan yhdinohjelmaansa vastineena maahan kohdistuvien pakotteiden hellittämisestä.

Yhdysvaltain pakotteet ovat iskeneet pahoin Iranin talouteen, ja Iran on vaatinut sopimukseen kuuluvilta Euroopan mailta toimia tilanteen helpottamiseksi.

Aiheesta muualla:

The New York Times: In a Tweet Taunting Iran, Trump Releases an Image Thought to Be Classified 30.8.2019

The Guardian: Trump tweets photo of Iran rocket site and says US 'not involved' in failed launch 31.8.2019

Vakava veneonnettomuus Kaliforniassa – jopa kymmenien pelätään kuolleen

$
0
0

Kaliforniassa lukuisten ihmisten pelätään kuolleen tuhoisassa veneonnettomuudessa, kertoo CNN.

Yli 30 ihmistä on saattanut kuolla, kun vene syttyi palamaan Santa Cruzin saaren edustalla Kaliforniassa.

Veneestä pelastettiin viisi ihmistä. Tällä hetkellä ei ole tietoa 34 ihmisen kohtalosta.

Pelastustyöt ovat edelleen käynnissä.

CNN:n tietojen mukaan veneen kyydissä on ollut sukeltajia ja kyydissä ollut ainakin 39 ihmistä.

Kalifornian kartta, Santa Cruzin saari, Los Angeles
Leena Luotio / Yle

Rannikkovartioston edustaja Aaron Bemis kertoi CNN:lle, että pelastajat eivät ole päässeet nousemaan alukselle etsimään eloonjääneitä yhä uudestaan leimahtavien liekkien takia.

– Se on 75-jalkainen (noin 23-metrinen) kaupalliseen sukellukseen käytettävä alus, jossa tietojen mukaan on 39 ihmistä. Viisi miehistön jäsentä kykeni jättämään aluksen, koska he olivat pääkajuutassa. 34 matkustajaa oli kannen alla, Bemis kertoi CNN:lle aiemmin tänään.

Conception-niminen alus lähti Santa Barbarasta lauantaina ja sen oli määrä palata satamaan tänään maanantaina.

Santa Barbaran piirikunnan palokunnan edustaja Mike Eliason kertoi CNN:lle, että tapahtumapaikalla on hyvin sumuista.

– Toivomme yhä, että jotkut ovat voineet uida rantaan. Kun he laskivat ankkurin yön aikana, he olivat hyvin lähellä rantaa. Meidän on toivottava, mutta varaudumme pahimpaan skenaarioon, Eliason sanoi.

Kriisiviestinnän asiantuntijoilta Postin tiedottamiselle risuja ja ruusuja: "Laastari, ei tätä päivää", "Ei kivaa tapaa kertoa avioerosta"

$
0
0

Viime viikolla uutisoitu Postin työehtosopimuksen halpuuttaminen on nostanut yhtiön tikunnokkaan ja sen viestinnän arvosteltavaksi.

Posti ja logistiikka-alan unioni PAU tiedotti viime torstaina käynnistävänsä lakon Postin käsittely- ja lajittelutoiminnoissa sen jälkeen, kun Posti ilmoitti siirtävänsä pakettilajittelunsa halvemman työehtosopimuksen piiriin marraskuusta alkaen.

PAU:n mukaan työntekijöiden peruspalkka alenisi muutoksen myötä keskimäärin 30 prosenttia nykyisestä, joka tarkoittaa 2 200 euron kuukausipalkalla noin 600 euron pudotusta. Enimmillään palkka putoaisi jopa 50 prosenttia. Postin mukaan kiinteä tuntipalkka putoaisi noin 20–25 prosenttia.

Viikonloppuna uutisoitiin Postin johdon korkeista palkkioista. Taloussanomien laskelmien mukaan toimitusjohtaja Heikki Malisen palkka on noussut viimeisen neljän vuoden aikana peräti 65 prosenttia. Hänen kuukausikohtaiseksi ansiokseen muodostui palkka, palkkiot ja lomarahat laskien lähes 82 000 euroa. Omistusohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) totesi Demokraatille perjantaina, että Postin ylimmän johdon palkkioita tulisi mahdollisesti tarkastella.

Tänään maanantaina Posti rikkoi hiljaisuuden ja tiedotti toimitusjohtaja Malisen luopuvan kahden kuukauden palkastaan henkilökohtaisella päätöksellä. Postin hallituksen puheenjohtajan Markku Pohjolan mukaan "Tämä on hänen henkilökohtainen päätöksensä tässä hyvin vaikeassa muutostilanteessa ja yhtiön hallitus arvostaa tätä päätöstä".

Pohjola totesi tiedotteessa myös, että johdon palkkioista päättää yhtiön hallitus, ja että Posti noudattaa valtio-omisteisten yhtiöiden johdon palkitsemisohjetta, jonka mukaan Posti rinnastetaan pörssiyhtiöihin.

Yle soitti kahdelle kriisiviestinnän asiantuntijalle ja kysyi, kuinka Posti on viestinnässään onnistunut.

Epäoikeudenmukaista ja kansan oikeustajun vastaista

Johtajien kriisiviestinnästä Sori - Johtaja ja julkisuus kriisissä -teoksen kirjoittanut Ground Communications -viestintäyrityksen toimitusjohtaja Anna Sorainen on seurannut Postin viestintää hämmentyneenä.

– Jos miettii, mitä modernin viestinnän pitäisi tässä maailmassa olla, niin Postin viestintä ei ole sitä. Viestintä tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja oikeustajun vastaiselta, ja tämä on varmaan käytännössä suuren yleisön mielipide, Sorainen sanoo.

– Jokaisen organisaation pitäisi pystyä tänäpäivänä ennakoimaan omaa toimintaa. Puhun raivorehellisyydestä. Pitäisi pystyä analysoimaan tulevia päätöksiä ja arkea hyvin rehellisesti, niin että näkee kaikki mahdolliset kuprut, haasteet ja ongelmat. Nyt näyttää siltä, ettei näitä ole analysoitu etukäteen, vaan ikään kuin reagoidaan sitä mukaa, kun asioita tulee eteen.

Sorainen ei epäile, etteikö toimitusjohtaja Heikki Malisella olisi omasta mielestään hyvä tarkoitus, kun tämä tiedotti luopuvansa kahden kuukauden palkastaan. Ratkaisu näyttää Soraisen silmään kuitenkin laastarilta.

– Suuri yleisö ja sidosryhmät odottavat varmaan hieman erityyppistä lähestymistä. Ok, sinänsä palkan luovutus on eleenä se, mitä monissa kanavissa on vaadittu, mutta nyt pitäisi johdonmukaisesti miettiä viestintää ja mitä muutoksia se kaipaisi.

Sorainen ei ole havainnut Postin kriisiviestinnässä onnistumisen hetkiä.

– En ole sitä varmaan tarpeeksi penkonut löytääkseni. Tämä vaikeneva viestintä ei ole tätä päivää. Haluaisin myös omistajan äänen kuuluvan tässä tilanteessa.

"Posti ei voi tällä hetkellä onnistua"

Katleena Kortesuo
"Pirunmoinen tilanne. Miten ihmeessä Posti voisi ikinä viestiä sillä tavalla, että kaikki hurraisivat heidän päätöksilleen?" Kortesuo kysyy.Jarno Lindholm

Kriisiviestinnän kouluttaja, tietokirjailija Katleena Kortesuon mielestä Posti ei kuitenkaan voi tällä hetkellä onnistua viestinnällisesti.

– Ainoat vaihtoehdot ovat huono viestintä ja tosi huono viestintä, siis lopputuloksen kannalta, Kortesuo sanoo.

– Organisaatio on aiemmin elänyt synttäri- ja joulukorteista sekä laskuista. Nyt synttärionnittelut kerrotaan Facebookissa, kuulumiset Whatsappissa ja laskut lähetetään verkossa. Toiminta ei enää kannata, ja postia pitäisi jakaa jokaikinen päivä.

Kortesuon mielestä Posti on hyvin vaikeassa tilanteessa, kun sen oma ydintoiminta-alue kuihtuu. Kun pakettilähetysala kasvaa ja Posti haluaisi laajentaa sinne, ollaan ongelmissa. Kilpailijat tekevät kaiken halvemmalla.

– Pirunmoinen tilanne. Miten ihmeessä Posti voisi ikinä viestiä sillä tavalla, että kaikki hurraisivat heidän päätöksilleen? Kortesuo kysyy.

– Ei ole olemassa kivaa tapaa kertoa avioerosta.

Kortesuo näkee toimitusjohtajan palkasta luopumisen hienona eleenä ja tuen osoittamisena. Hän ei pidä mahdollisena, että Postin muuttuvasta työehtosopimuksesta voisi viestiä "kivan positiivisella tavalla".

– Posti on mielestäni viestinyt asian siten kuin he sen pystyvät. He ovat osoittaneet empatiaa ja kertoneet miksi päätös tehdään.

– Pahempaa olisi ollut, jos Posti ei olisi perustellut ratkaisua eikä osoittanut minkäänlaista myötätuntoa työntekijöilleen.

Kortesuon mukaan viestinnällinen taistelu muodostuu suuren yhtiön ja pienten työntekijöiden välillä automaattisesti Daavid vastaan Goljat -asetelmaksi. Suomalaiset tulkitsevat automaattisesti, että iso on paha, ja pieni on hyvä.

– Tästä asemasta iso yritys voi lähinnä hävitä vähän tai hävitä paljon, mutta se ei voi voittaa. Sellaista viestintätapaa ei ole, että kaikki olisivat yhtäkkiä Postin puolella. Ainoa vaihtoehto on olla johdonmukainen liiketoimintapäätöksessä ja tarvittaessa vastata omistajille ja hallitukselle, Kortesuo sanoo.

Lue lisää:

Postin toimitusjohtaja luopuu kahden kuukauden palkastaan

Pääluottamusmies tyrmistyi: Posti maksaa lakon aikana bonuksia esimiehille – Posti: "Postilla on käytössään Kiitos-palkkiot"

Ministeri Paatero Demokraatille: Postin ylimmän johdon palkkiot ehkä tarkasteluun – PAU:n Nieminen: Johto ei ole halunnut leikata omasta pussistaan

PAU käynnistää lakot Postissa – syynä palkan alentaminen ja työehtojen muuttaminen

Toinenkin Porvoossa ammutuista poliiseista päässyt kotiin sairaalasta

$
0
0

Toinenkin Porvoon ampumatapauksessa haavoittunut poliisi on päässyt pois sairaalasta, kertoo poliisi viestissään. Viesti julkaistiin viestipalvelu Twitterissä.

Poliisin mukaan molemmat ampumavälikohtauksessa mukana olleet poliisit voivat olosuhteisiin nähden hyvin ja keskittyvät nyt kuntoutumiseen.

Poliisi kertoo, että kumpikin haavoittuneista poliiseista on tehnyt sen päätöksen, etteivät he halua kertoa tapauksesta julkisuudessa.

Kahta poliisia ammuttiin hälytystehtävän yhteydessä pienteollisuusalueella Porvoossa toissaviikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Poliisipartio oli saanut tavanomaisen hälytystehtävän hieman puolenyön jälkeen.

Kun poliisit pääsivät paikalle, heitä vaadittiin luopumaan aseistaan ja tämän jälkeen heitä ammuttiin välittömästi. Molemmat poliisit loukkaantuivat tapahtuneessa.

Toinen poliisesta pääsi jo heti sunnuntaina pois sairaalasta.

Teosta epäillään kahta ruotsalaisveljestä.

Tahra tyynyliinassa voisi jo paljastaa Bodominjärven murhaajan kasvot silmien ja hiusten väriä myöten – esteenä on Suomen laki

$
0
0

Helluntaiaamuna vuonna 1960 espoolainen kirvesmies on menossa Bodominjärven rantaan. Tarkoituksena on käydä uimassa omien ja naapurin lasten kanssa. Reissu keskeytyy syystä, joka jää osaksi suomalaista rikoshistoriaa.

Kirvesmies huomaa reitin varrella lyyhistyneen teltan ja sen yhteydessä kasan ruumiita. Kolme nuorta on murhattu raa´asti. Yksi uhreista jää henkiin, mutta on loukkaantunut. Tapaus jää kansakunnan muistiin Bodominjärven kolmoismurhana, ikuisena mysteerinä pysyvänä veritekona.

Rikospaikkatutkinnan yhteydessä teltan viereltä löydetään tyynyliina, jossa on jälkiä telttaseurueen ulkopuolisesta henkilöstä. Tyynyliinassa on veritahroja, jotka eivät veriryhmätutkimusten mukaan ole peräisin kenestäkään neljästä telttailijasta. Todistuskappale jää vaille selitystä, sillä 1960-luvun rikostutkimus ei vielä tunne käsitettä dna.

Tyynyliina nousee tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi jälleen 2000-luvulla – vuosikymmenenä, jolloin dna-tutkimus ottaa ennennäkemättömän harppauksen eteenpäin. Selviää, että tyynyliinassa on siemennestetahroja. Niistä eristetään dna:ta, joka ei ole kummankaan telttaseurueeseen kuuluneen miehen. Dna:lle ei kuitenkaan löydy vastaavuutta poliisin omista rekistereistä.

Vuonna 2019, lähes 60 vuotta Bodominjärven veritöiden jälkeen, maailmankuulu dna-tutkija Jari Louhelainen haluaa löytää vastauksen.

Kaivauspaikka Bodominjärvellä.
Bodominjärven murhapaikka.Emmi Karvinen / Helsingin yliopisto

Kansainvälinen sensaatio

Viisi vuotta sitten Louhelainen, Liverpoolissa John Mooresin yliopistossa molekyylibiologina työskentelevä tutkija kohautti tiedemaailmaa uskomattomalla läpimurrolla. Suomalainen ilmoitti selvittäneensä pahamaineisen sarjamurhaajan, 1800-luvun lopun Itä-Lontoossa ainakin viisi naista silponeen Viiltäjä-Jackin todennäköisen henkilöllisyyden.

Brittiläinen liikemies Russell Edwards oli toimittanut Louhelaisen tutkittavaksi shaalin, jonka kerrotaan löytyneen murhaajan neljännen uhrin vierestä. Louhelainen löysi pitkien tutkimusten jälkeen shaalista sekä uhrin että aikanaan pääepäiltyihin kuuluneen puolalaissyntyisen Aaron Kosminskin dna:ta ja onnistui näin ollen yhdistämään molemmat samaan todistuskappaleeseen.

Viiltäjä-Jack-tutkimus herätti myös toivon monien muiden kuuluisien murhamysteerien selvittämiseen.

– Olen saanut yksityishenkilöiltä toiveita esimerkiksi Isojoella vuonna 1953 surmatun Kyllikki Saaren ja 60 vuoden takaisten Tulilahden henkirikosten tutkimisesta, kertoo Louhelainen.

Yhteen Suomessa selvittämättömään henkirikokseen hän päätti tarttua. Se on juuri Bodomin kolmoismurha, johon Louhelainen sai aineistoa nimenomaan yksityishenkilöltä.

Bodom erottuu monista muista, koska kaikista uhreista on olemassa dna-profiilit. Ne saatiin selville 2000-luvun alussa, kun kolmoismurha nousi uudelleen keskusrikospoliisin aktiiviseen tutkintaan.

Uhrit jopa kaivettiin ylös haudoistaan tarkempia tutkimuksia varten. Ja toisin kuin Kyllikki Saaren ja Tulilahden tapauksissa, Bodomista on olemassa muitakin näytteitä – kuten mahdollisen murhaajan dna:ta jo aiemmin mainitussa tyynyliinassa.

Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijat ovat järjestäneet kaivaukset Bodominjärven murhapaikalla.
Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijat järjestivät keväällä kaivaukset Bodominjärven murhapaikalla.Kristiina Lehto / Yle

Louhelaisella on käytössään KRP:n rikoslaboratorion tulokset, joista selviää tuntemattoman henkilön dna-profiili. Hänellä ei kuitenkaan ole hallussaan varsinaista todistuskappaletta eli tyynyliinaa.

– En voi puhua enempää aineiston sisällöstä, Louhelainen sanoo.

Jos epäillyn tekijän dna:ta ei löydy poliisin omasta tietokannasta, onko vain odotettava, että tekijä joutuu joskus tekemisiin poliisin kanssa, jolloin hyvällä onnella hänen dna:nsa jää poliisille? Tähän saakka näin on ollut.

Yhdysvalloissa poliisi on kuitenkin ottanut uudet keinot käyttöönsä.

Murhaajia etsitään sukututkimuksen avulla

Geneettisen sukututkimuksen suosio on lisääntynyt vuosi vuodelta. Ihmiset haluavat saada selville, mistä päin maailmaa sukunsa on peräisin tai sitten etsitään esimerkiksi biologisia vanhempia.

Mitä enemmän ihmisiä saadaan tietokantoihin, sitä tarkemmaksi nämä tiedot tulevat.

– Julkisessa levityksessä olevissa tietokannoissa on maailmanlaajuisesti arviolta 20-30 miljoonaa dna-näytettä. Suomesta lähetettyjen näytteiden määrä on ehkä joitain kymmeniä tuhansia, molekyylibiologi Jari Louhelainen arvioi.

Ei siis mikään ihme, että rikostutkijat ovat hieroneet käsiään yhteen siinä toivossa, että moinen dna-kirjasto avautuisi heidänkin käyttöönsä. Yhdysvalloissa näin on tapahtunutkin.

– Siellä tämä näyttää olevan nousussa. Olen ollut siitä hieman yllättynyt. Ajattelin, että tässä olisi ollut enemmän eettisiä ja lainsäädännöllisiä esteitä.

Golden State -tappajan tutkimus on tapauksena tunnetuin.

Jari Louhelainen.
Maailmankuulu dna-tutkija Jari Louhelainen haluaa ratkaista Bodominjärven murhaajan henkilöllisyyden.Reuters-TV

Tunnistamattomana pysynyt sarjamurhaaja teki ainakin 12 henkirikosta, yli 45 raiskausta ja satoja asuntomurtoja ympäri Kaliforniaa. Syyllistä etsittiin yli 40 vuotta.

Huhtikuussa 2018 Kalifornian poliisi viimein pidätti miehen, jota se uskoo tappajaksi. Entinen poliisi, nyt 73-vuotias Joseph DeAngelo, narautettiin nimenomaan sukututkimussivustoa apuna käyttäen, kun tekijän näytettä verrattiin julkiselta sukututkimuksessa käytettävältä verkkosivustolta löytyneisiin dna-profiileihin. Sattumalta DeAngelon kaukainen sukulainen oli ladannut dna-tietojaan eräällä sivustolle ja sukulaisuussuhde Golden State -tappajaan paljastui.

Jari Louhelaisen mukaan samalla metodilla on yritetty selvittää Yhdysvalloissa yli 50 muuta ratkaisematonta rikosta. Pidätyksiä on hänen mukaansa tehty parikymmentä. Hänen mukaansa sama voitaisiin tehdä myös Suomessa.

– Teknisesti siihen ei ole mitään estettä. Minulla ei tosin ole tiedossa yhtään tapausta, jossa tällaista keinoa olisi Suomessa käytetty, Louhelainen toteaa.

Suomessa esteeksi nouseekin lainsäädäntö.

"Olisi hyvä ottaa kantaa"

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen ei usko, että Suomen laki sallii sukututkimusta varten annettujen dna-tietojen käyttämistä rikostutkinnassa. Sylkinäytteiden ottamista, säilyttämistä ja tuhoamista säädellään tarkasti lailla.

– Ei voida ajatella, että ihmisten dna-tietoja käytettäisiin heidän tietämättään. Toisaalta olisi aika pulmallista ja hankalaa ilmoittaa kaikille tietokannoissa oleville, että heidän dna:taan halutaan käyttää rikostutkinnassa, pohtii Tolvanen.

Vaikka asiaan liittyvää lainsäädäntöä haluttaisiin joskus muuttaa, ei dna-vertailua sukututkimustietokantoihin tultaisi todennäköisesti tekemään lievien rikosten tutkinnassa.

– Se pitäisi rajata koskemaan nimenomaan hyvin vakavien rikosten, kuten henkirikosten tutkintaa, Tolvanen näkee.

Hän on jopa hieman ihmeissään, miksi aiheesta ei ole noussut enempää keskustelua, vaikka geneettisen sukututkimuksen suosio ei ole ainakaan vähenemään päin ja tietokannat kasvavat.

– Mielestäni oikeus- sekä sisäministeriön olisi hyvä ottaa asiaan kantaa. Suomessa tämä tuntuu olevan vielä aika avaamatonta aluetta.

Poliisimuseo Nils Gustafssonin kengät Bodominjärven murhat poliisi
Bodominjärven murhista ainoana hengissä selvinneen Nils Gustafssonin kengät poliisimuseossa.Jani Aarnio / Yle

Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva myöntää, ettei ole toistaiseksi kuullut asiasta käytävän keskustelua ministeriössä.

– Tämä on niin uusi asia, että sitä ei ole vielä ollut juuri puhetta. Pakkokeinolaissa tästä ei toistaiseksi ole säädetty, enkä ole asiaan törmännyt kuin julkisuudessa, Kanerva toteaa.

Lainsäädäntöneuvoksen mukaan geneettisten sukututkimustietojen käytön salliminen rikostutkinnassa olisi pitkällistä pohdintaa vaativa kokonaisuus.

– Se on aika moniulotteinen asia, johon liittyy myös tietosuojakysymyksiä. Laissa on määritelty tarkkaan, mitä tietoja saa käyttää mihinkin tarkoitukseen. Tällaiset asiat pitäisi pohtia uudelleen, Kanerva muotoilee.

Paljastuvatko Bodomin murhaajan kasvot?

Toistaiseksi Suomen poliisi ei siis saa hakea apua geneettisistä sukututkimustiedoista, ellei poliisin taltioimista dna-näytteistä löydy osumaa tuntemattomalle jäljelle. Louhelainen ei kuitenkaan ole poliisi vaan Iso-Britanniassa työskentelevä tutkija.

Aikooko hän verrata "Bodomin miehen" dna-profiilia geneettisiin sukututkimustietokantoihin?

– Sitä en voi vielä kommentoida, Louhelainen tyytyy toteamaan.

Tällä hetkellä Bodom-tutkimukset ovat odottavassa tilassa, sillä eteen on tullut hankaluuksia. Tyynyliina on keskusrikospoliisin hallussa, koska kyseessä on edelleen avoin murhatutkinta.

– En ole päässyt fyysiseen todistusaineistoon käsiksi. Tässä on olemassa toinenkin tie edetä, mutta sekin on vielä pahasti kesken.

Vuonna 2005, kun kolmoismurhasta käytiin oikeutta Espoon käräjäoikeudessa, syytetyn penkillä istui telttaseurueesta ainoana eloonjäänyt mies. Syyttäjät eivät pitäneet tyynyliinaa näyttönä ulkopuolisesta tekijästä, puolustuksen mukaan se nimenomaan oli todiste, joka osoittaa murhaajan olleen joku muu kuin syytetty.

Lopulta käräjäoikeus hylkäsi murhasyytteet ja katsoi seurueen neljännen jäsenen olleen todennäköisemmin yksi uhreista.

Matti Tolvanen rikos-ja prosessioikeuden professori Itä-Suomen yliopisto
Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kaipaa Suomeen keskustelua siitä, voitaisiinko geneettistä sukututkimusta hyödyntää vanhojen henkirikosten selvittämisessä.Berislav Jurišić / Yle

Jos Louhelainen pääsisi tutkimaan tyynyliinassa olevaa dna-jälkeä, hän voisi yrittää sen avulla mallintaa jopa jäljen jättäneen henkilön kasvot. Jos jälki kuuluisi syylliselle, voisimme siis jonain päivänä kenties nähdä, miltä Bodominjärven murhaaja näytti.

– Myös silmien ja hiusten väri on mahdollista saada selville dna-näytteestä. Kasvojen mallintamista dna:n avulla on tähän mennessä tehty ainakin Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Ruotsissa, Louhelainen sanoo.

Keskusrikospoliisi on viime vuosina avannut esimerkiksi Kyllikki Saaren henkirikoksen esitutkinta-aineiston, mutta Bodom-tutkinnassa kannet ovat vielä pysyneet kiinni.

Viiltäjä-Jackin kansiot yhä auki

Viiltäjä-Jackiin liittyvä tutkimus on saanut osakseen myös kritiikkiä, eivätkä kaikki usko murhamysteerin ratkenneen vieläkään. Vaikka täydellistä näyttöä yli 130 vuotta vanhan rikoksen tekijästä on enää mahdotonta saada, Louhelaisen mukaan tekijästä ollaan nyt niin varmoja kuin voidaan olla. Eikä Louhelainen suinkaan ole sulkenut Viiltäjä-Jack-kansiota vieläkään.

Tutkimusta jatketaan niin pitkälle kuin nykymenetelmin on mahdollista.

– Meillä on käytössämme tiettävästi viimeinen fyysinen todiste tapauksesta, joten siitä pitää yrittää saada kaikki irti. Tutkimus alkaa mennä tieteen kannalta äärirajoille, mutta aiomme viedä sen loppuun. Voi olla, että viimeiset yrityksemme epäonnistuvat. Katsotaan, tapahtuuko tässä jotain ennen joulua.

Voisiko sinunkin työnantajasi vaihtaa työehtosopimusta ja laskea palkkoja Postin tapaan? 8 kysymystä ja vastausta

$
0
0

Posti kertoi viime viikolla muuttavansa noin 700 paketti- ja verkkokauppatyöntekijän työehtoja. Posti perusteli muutosta muun muassa kilpailukyvyn parantamisella.

Posti ja logistiikka-alan unioni PAU julkaisi sivullaan lähes oitis laskelmat siitä, miten PAU:n viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen vaihtaminen Teollisuusliiton ja Medialiiton jakajia koskevaan työehtosopimukseen tulee palkkoihin vaikuttamaan.

PAU:n laskelmien mukaan palkat laskevat kymmeniä prosentteja ja muutkin työehdot heikkenevät merkittävästi.

PAU vastustaa Postin aikeita ja on käynnistänyt niitä vastaan lakkoja. Samalla Suomessa on vellonut suuri kohu Postin toimitusjohtajan suuresta palkasta.

Mutta olisiko sama mahdollista myös muissa yrityksissä? Kysyimme tätä SAK:n työehtoasiantuntijalta Ismo Kokolta ja EK:n lakiasiainjohtajalta Markus Äimälältä.

SAK edustaa työmarkkinoilla työntekijäpuolta ja EK puolestaan työnantajia.

Lue lisää: Postilakko alkoi ja laajeni, trukinkuljettajat mukaan

Lue lisää: Postin toimitusjohtaja luopuu kahden kuukauden palkastaan

1. Miten yleistä Postin kaltainen toiminta eli työehtojen heikentäminen eri alojen yrityksissä on?

– Se on entistä yleisempää. Tuntuu, että yritystasolla tällaisia mietintöjä on jopa kuukausittain. Yrityksissä siis pohditaan voimmeko vaihtaa työnantajaliiton jäsenyyden liitosta A liittoon B ja selvitä siten pienemmillä palkoilla ja halvemmilla työehdoilla, sanoo SAK:n työehtoasiantuntija Ismo Kokko.

SAK:n työehtoasiantuntija Ismo Kokko.
SAK:n työehtoasiantuntija Ismo Kokko.SAK

Kokon mukaan Posti kuitenkin poikkeaa muista yrityksistä siinä, että se on valtionyhtiö. Myös kohteena oleva työntekijämäärä sekä palkkaleikkausten koko ovat harvinaisen suuria.

– Työehtosopimuksen vaihtaminen ei ole yleistä, mutta se ei toisaalta ole myöskään erityisen poikkeuksellista, kirjoittaa lakiasiainjohtaja Markus Äimälä sähköpostivastauksessaan.

2. Miksi työehtosopimusta voi olla syytä vaihtaa?

– Toimialojen muuttuminen ja meneminen yhä enemmän päällekkäin ovat avanneet tähän mahdollisuuksia, Kokko sanoo.

– Sitä tapahtuu ennen kaikkea aloilla, joiden toimintaympäristö on muuttunut tai muuttumassa nopeaan tahtiin, Äimälä kirjoittaa.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Työelämä-vastuualueen lakiasiainjohtaja Markus Äimälä.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Työelämä-vastuualueen lakiasiainjohtaja Markus Äimälä. Marjo Koivumäki / EK

3. Miksi juuri nyt?

– Jos yritys vaihtaa työnantajaliittoa, niin se on silti sidoksissa vanhaan sopimukseen sopimuskauden loppuun asti. Ajatus työnantajaliiton ja sitä myöten myös työehtosopimuksen vaihtamisesta syntyy yrityksessä yleensä noin vuosi tai puoli vuotta ennen kuin vanhat sopimukset päättyvät, Kokko sanoo.

Samalla hän muistuttaa, että esimerkiksi Postin sopimus päättyy lokakuun lopussa.

4. Onko laillista toimia niin, että palkkani laskee jopa kolmanneksella?

– Ei työnantajaliiton vaihtaminen ole laitonta. Yrityksen toiminnan pitää vastata kyseisen liiton toimenkuvaa ja työtehtävien työehtosopimusta. Jos on epäselvyyksiä, niin ratkaisua kannattaa hakea työtuomioistuimesta, SAK:n Kokko sanoo.

– Työehtosopimus määräytyy sen mukaan, mihin työnantajaliittoon työnantaja kuuluu ja millaista toimintaa yritys harjoittaa. Jos nämä seikat muuttuvat eli esimerkiksi työnantajaliitto vaihtuu, myös työntekijöihin sovellettava työehtosopimus muuttuu ja palkka määräytyy uuden työehtosopimuksen mukaan. Työnantajaliitot ottavat kuitenkin jäsenikseen vain sellaisia yrityksiä, jotka harjoittavat kyseisen työnantajaliiton toimintapiiriin kuuluva toimintaa, EK:n Äimälä täsmentää.

5. Onko sopimusvaihdos siis mahdollista kaikilla aloilla ja kaikissa yrityksissä?

– Periaatteessa se on mahdollista ihan kaikilla aloilla. Aloilla, joissa työehtojen soveltamisalakirjaus on hyvin tarkka, se on tietenkin vaikeampaa, Kokko sanoo.

– Jotta työehtosopimuksen voisi vaihtaa, yrityksen työntekijöiden tekemän työn pitää sopia myös uuden työehtosopimuksen soveltamisalaan, kirjoittaa Äimälä.

6. Mitä keinoja työntekijöillä on, jos johdon suunnitelmat kavahduttavat?

– Ylipäätään kannattaa olla kiinnostunut siitä mitä yritysjohto puhuu ja lukea yrityksen tiedotteita. Aina kun yritysjohto alkaa puhua henkilöstökuluista tai ryhtyy hakemaan kustannusäästöjä niin silloin pitää kellojen soida, että kaikki on mahdollista, Kokko sanoo.

Kokko myös muistuttaa järjestäytymisen tärkeydestä ja siitä, että vaikuttaakseen työnantajaan työntekijöiden pitäisi muodostaa yhteinen näkemys siitä, mitä he haluavat tai vastustavat.

7. Mitä Postin tapaus opettaa?

– Digitaalinen maailma muuttaa työtä kuin työtä. Sitä on vaikea ennakoida, mutta siihen pitäisi pystyä. Meidän pitää SAK:ssa kiinnittää soveltamisalakirjauksiin enemmän huomiota ja pystyä ennakoimaan enemmän toimialamuutoksia, SAK:n Kokko sanoo.

8. Mitä työnantajan tulee ottaa huomiooon, jos aikoo vaihtaa työehtosopimusta toiseen liittoon tai muutoin muuttaa olemassaolevia sopimuksia toisenlaisiksi?

– Keskeistä on tietenkin selvittää, onko vaihtaminen ylipäänsä mahdollista eli soveltuuko mahdollinen toinen työnantajaliitto ja toinen työehtosopimus siihen työhön, jota yrityksessä tehdään. Lisäksi on syytä käydä läpi kaikki vanhan ja uuden työehtosopimuksen määräykset, jotta työnantaja saa tarkan kuvan työehtosopimusten välisistä eroista. Tulee myös miettiä, miten vaihdos käytännössä toteutetaan ja miten asia käsitellään henkilöstön kanssa, EK:n Äimälä kirjoittaa.

Pikkulampeen Kuopion keskustassa istutettiin vuosia sitten parikymmentä sampea – koekalastus paljasti, että ne viihtyvät siellä hyvin

$
0
0

Kuopion keskustan Valkeisenlammen koekalastukset tuottivat melkoisen yllätyksen viime keskiviikkona ja torstaina.

Koeverkoista löytyi muiden kalalajien lisäksi peräti 13 sampea.Sampi on tunnettu etenkin sen sisällä kasvavasta herkusta, sammen mädistä eli kaviaarista.

Valkeisenlampeen istutettiin vuosina 2012 ja 2014 yhteensä 20 sampea. Istutusten tavoitteena oli saada tietoa, miten pohjakalana tunnettu sampi sopeutuu lampioloihin.

Koekalastuksen perusteella näyttääkin siltä, että sammet ovat viihtyneet lammessa hyvin. Verkkoon tarttuneiden yksilöiden paino vaihteli neljän ja kahdeksan kilon välillä.

Sampien ryhmyiset luulevyt ja suippo kuono aiheuttivat ilmeisesti sen, että ne tarttuivat koeverkkoihin vähän liiankin hyvin. Sammet vapautettiin takaisin kasvamaan lukuun ottamatta yhtä, ilmeisesti jo ennestään pyrstöään loukkaantunutta yksilöä.

Sampia ei tavata normaalisti Suomen sisävesissä

Pääasiassa pohjaravintoa ja pikkukaloja syövä sampi ei ole Suomen vesien vakiasukas. Se on ollut rannikkovesissä satunnainen kävijä.

Sampia on vajaat kolmekymmentä eri lajia ja hyvissä olosuhteissa ne voivat kasvaa jopa 400-kiloiseksi. Kuopiossa on haaveiltu, että Valkeisenlammessa uiskentelisi joskus yli kymmenkiloinen yksilö.

Kuopion kaupunki seuraa säännöllisesti noin 50 lammen, pienen järven ja lahtialueen veden laatua. Osassa kohteista tehdään tarvittaessa koekalastuksia.

Valkeisenlammella verkkoon tarttui sampien lisäksi ahvenia, siikoja, särkiä, salakoita ja suutareita. Haukia ja ruutanoita ei tavoitettu, vaikka niitäkin pitäisi lammessa olla. Lampeen istutetaan säännöllisesti myös kirjolohia, mutta niitäkään ei verkkoihin tarttunut.

Lue lisää:

Esihistoriallisen näköinen otus onkin hyvä ruokakala


Väylä haluaa eroon kanavamuseoista – vaarana on, ettei ostajaa löydy: "Ei näin hienoa aluetta voi jättää happanemaan"

$
0
0

Kontiolahtelaiset kyläaktiivit Pentti Seutu ja Saara Paalanen tuijottavat tyyntä vedenpintaa.

Väylävirasto on irtisanonut elokuun lopussa neljän omistamansa kanavamuseon ylläpitosopimukset. Yksi näistä on Jakokosken kanavamuseo Kontiolahdella.

Uutinen oli kyläläisille kova isku, sillä ellei uutta omistajaa löydy, kanavamuseon toiminta loppuu. Samalla Jakokosken ja Mönnin kylät menettävät arvokkaimman kulttuurikohteensa.

– Museokanava on kanssakäymisen foorumi, yhteistyön paikka ja merkittävin tulonlähde, jonka ansiosta pystymme järjestämään kylätoimintaa, ikänsä Jakokosken kyläyhdistyksessä toiminut Pentti Seutu sanoo.

Neljä kanavamuseota kaupan

Jakokosken kanavamuseon lisäksi lakkauttaminen uhkaa Varistaipaleen kanavamuseota Heinävedellä, Taipaletta Varkaudessa ja Herraskoskea Virroilla.

Ainoastaan Saimaan kanavamuseo Lappeenrannassa jatkaa toimintaansa Väyläviraston omistuksessa.

Väylävirasto perustelee sopimusten irtisanomista sillä, ettei museotoiminta kuulu sen varsinaisiin tehtäviin. Väylä vastaa Suomen tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kunnossapidosta ja kehittämisestä.

Ylitarkastaja Jarmo Koistinen kertoo, että kanavamuseoiden tulevaisuudesta käydään vielä syksyn mittaan neuvotteluja kuntien ja paikallisten museoiden kanssa.

Varkauden kaupungin kanssa neuvottelut ovat jo käynnissä.

– Paras ratkaisu olisi, että löytäisimme kanavamuseoille ostajan, joka olisi halukas jatkamaan museon toimintaa. Mutta täytyy muistaa, että valtiolla on myyjänä tiettyjä rajoituksia. Emme esimerkiksi voi luovuttaa kiinteistöjä vastikkeetta, Koistinen kertoo.

Jakokosken kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Pentti Seutu ja Mönnin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Saara Paalanen seisovat ylikulkusillalla Jakokosken museokanavalla.
Pentti Seutu ja Saara Paalanen kertovat, että Jakokosken museokanavan ylläpito on hitsannut Jakokosken ja Mönnin kylän asukkaita yhteen. Kumpaakin harmittaa, jos historiallinen alue päästetään nyt rapistumaan.Pauliina Tolvanen / Yle

Museoilla mahdollisuuksia matkailukohteina

Jarmo Koistinen painottaa, ettei Väylävirastossa kyseenalaisteta kanavamuseoiden arvoa. Päinvastoin, historiallisissa kanava-alueissa on paljon mahdollisuuksia.

Esimerkiksi Taipaleen museokanava sijaitsee Varkaudessa vilkkaan valtatien vieressä, ja se on jo nykyisellään ollut monelle matkailijalle helppo tutustumiskohde.

Vastaavasti Varistaipale hyötyy muista Heinäveden matkailukohteista, kuten Lintulan luostarista. Virroilla Herraskosken kanavan välittömässä läheisyydessä on Virtain perinnekylä.

Sen sijaan Kontiolahden Jakokoskelle ei vahingossa eksy. Museokanava on Pielisjoen rannalla, monen mutkan takana.

– Jo sijaintinsa takia paikkaa on vaikea myydä. Lisäksi korjattavaa on paljon ja ostajaa sitovat Museoviraston suojeluvelvoitteet, Pentti Seutu miettii.

Tosin tänä kesänä vesiliikennettä on ollut aiempaa enemmän.

– Kun Pieliselle tuli veneiden tankkauspisteitä, liikenne joellakin vilkastui ja rantautujia on ollut enemmän, arvioi Mönnin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Saara Paalanen.

Höyryhinaaja Utra Jakokosken museokanavan alueella.
Jakokoskella kaupan on myös historiallisia aluksia: Väylän toiveissa on löytää uusi koti muun muassa vanhalle höyryhinaaja Utralle.Pauliina Tolvanen / Yle

Pentti Seutu ja Saara Paalanen ovat yhtä mieltä siitä, ettei kyläyhdistysten voimat yksin riitä kanavamuseon ostamiseen tai edes toiminnan kehittämiseen.

Tähänkin saakka ylläpidosta on vastannut virallisesti tieliikenteen alan erikoismuseo Mobilia. Käytännössä Mobilia ei kuitenkaan ole hoitanut kaikkea itse, vaan on ostanut työn yksityisiltä yrittäjiltä tai yhdistyksiltä, kuten juuri Jakokoski–Mönni-seuralta.

Jakokoskella yhdistysten päätehtävä on ollut esitellä museota tapahtumien, kuten Karelia-soudun ja Kontiolahden Kanavateatterin esitysten yhteydessä. Kontiolahden kunta on huolehtinut museokanavan piha-alueesta.

– Mutta kyllä minä uskon, että tähän joku ratkaisu löytyy. Ei näin hienoa aluetta yksinkertaisesti voi jättää happanemaan, Pentti Seutu toteaa.

Miten perustelette toimitusjohtajan jättipalkkaa? Yle esitti 14 kysymystä Postin hallituksen puheenjohtajalle

$
0
0

Posti on ilmoittanut siirtävänsä pakettilajittelunsa halvemman työehtosopimuksen piiriin marraskuusta alkaen. Samalla, kun työntekijöiden palkat alenevat, Postin toimitusjohtajan Heikki Malisen palkka ja palkitseminen ovat nousseet huimasti, vuosien 2016-2018 aikana yhteensä 48 prosenttia.

Malisen kuukausipalkka ilman palkkioita on 46 000 euroa. Viime vuonna hän sai palkkaa ja palkkioita yhteensä 987 764 euroa eli hänen kuukausiansionsa nousi noin 82 000 euroon.

Kohun jälkeen Malinen kertoi luopuvansa kahden kuukauden peruspalkastaan loppuvuoden aikana.

Postin hallituksen puheenjohtajan Markku Pohjolan mukaan "Tämä on hänen henkilökohtainen päätöksensä tässä hyvin vaikeassa muutostilanteessa ja yhtiön hallitus arvostaa tätä päätöstä".

Pohjola perustelee seuraavassa Ylen haastattelussa palkkojen epäsuhtaa.

Viikonloppuna on kohistu siitä, että Postissa leikataan palkkoja ja samalla toimitusjohtajan palkka nousee. Miten kommentoitte tilannetta?

– Tietysti ulkopuolisesta se saattaa näyttää tältä. Ja olemme tietoisia siitä, että tämä on henkilöstölle – jotka joutuvat tämän toimenpiteen kohteeksi – hankala tilanne. Nyt puhutaan siis 700 henkilöstä, jotka toimivat pakettiliiketoiminnassa.

Toimitusjohtaja Heikki Malisella palkka on noussut kymmeniä prosentteja muutamassa vuodessa. Miten perustelette hänen palkkaansa ja palkkioiden nousua?

– Postin tilanne on ollut erittäin vaikea. Posti on pystynyt selviytymään näistä voimakkaista peruspalvelutoiminnan laskuista, pystynyt suuntaamaan toimintaansa uusille toimialoille. Näin ollen tässä on tehty hyvää työtä omistajan näkökulmasta ja myös yhtiön kehityksen näkökulmast. Se on antanut perustan sille, että tavoitteet on saavutettu, ja näin ollen palkitseminen on ollut sen mukaista.

Tuntuuko tämä millään tavalla epäoikeudenmukaiselta, että johdossa palkka nousee ja työntekijöillä laskee?

– Ymmärrän hyvin, että tähän tulee tämän näköisiä kommentteja, jotka on tietysti hyvin perusteltuja tuntemusten puolesta. Mutta täytyy muistaa se, että tämä on ollut muutos, joka on ollut välttämätön, jotta pystymme säillyttämään työpaikat tällä toiminta-alueella.

Näettekä tässä oikeudenmukaisuusongelmaa?

– Ymmärrän, että joidenkin silmissä se on oikeudenmukaisuusongelma, mutta on myös tärkeää, että Posti on kilpailukykyinen ja pystyy tarjoamaan työtä tällä alueella myös jatkossa.

Eli miksi pakettijakelijoiden palkan täytyy laskea?

– Kysymys ei ole ensisijaisesti missään tapauksessa palkan laskusta, vaan tämän työehtosopimuksen joustavuudesta. Olemme sitten samalla viivalla kuin meidän kilpailijamme ja pystymme tarjoamaan samanlaista kilpailukykyistä palvelua.

Mikä on kaiken kaikkiaan Postin kilpailutilanne tällä hetkellä?

– Postin kilpailutilanne on hyvin kansainvälinen. Meillä on niin pakettiliiketoiminnassa kuin muissakin toiminnoissa kansainvälisiä kilpailijoita. Meillä on kaikilla alueilla runsaasti kotimaisia kilpailijoita ja vain hyvin pieni osa Postin toiminnasta on säädeltyä toimintaa. Kaikki muu on nykyisin voimakkaasti kilpailtua.

Miltä näyttää suunta? Onko Posti joutumassa entistä ahtaampaan nurkkaan?

– Posti ei ole tietysti helpossa tilanteessa, mutta meillä on kuitenkin kehitysnäkymiä, jotka antavat mahdollisuuden kehittää pakettiliiketoimintaa, logistiikkaa yleisesti ja logistiikkaan liittyviä erityisiä palveluita. Siellä on Postin tulevaisuuden pääasiallinen kasvu-ura.

Edellyttääkö pärjääminen sitä, että palkkakustannuksia lasketaan?

– Se edellyttää sitä, että meillä on saman tyyppiset ehdot kuin kilpailijoilla työehtosopimuksissa.

Posti maksaa nyt noin 30 miljoonaa euroa osinkoa valtiolle. Olisiko omistajan näissä oloissa hyvä syy tyytyä hieman pienempään osinkoon?

– Tämä kysymys kuuluu omistajalle itselleen eikä ole hallituksen tehtävä sitä arvioida.

Viime aikoina osinko on ollut jopa nousussa. Onko Postilla maksukykyä kasvattaa sitä edelleen?

– Meidän tehtävämme on toimia omistajan odotusten mukaisesti.

Puhuitte toimistusjohtaja Malisen kanssa jo viime viikolla tästä kuukausipalkan väliin jättämisestä tai muusta alentamistavasta. Miksi tätä ei tuotu aikaisemmin julkisuuteen, kun sen ympärille on kuitenkin noussut aikamoinen kohu?

– Olimme suunnitelleet tätä tuovamme esille (Maaseudun Tulevaisuuden) haastattelun yhteydessä, joka tapahtui nyt hieman jälkijättöisesti. Totesimme, että on parempi tehdä se huolellisesti, parempi panna tämä kokonaisuus siihen perspektiiviin, johon tämä kuuluu. Tätä kautta tulimme tänään ulos.

Tuntuuko, että tilanne on nyt ikään kuin kunnossa ja hoidettu vai miten tästä eteenpäin?

– Tilanne tuntuu sillä tavalla olevan kunnossa, että menemme näiden askelien mukaan eteenpäin. Tietysti meidän sympatiamme ovat sen puolella, että ymmärrämme, että henkilöstölle tämä on ollut hankala ratkaisu. Toivomme, että tältä osin löydetään oikea sävel tulevaisuuteen myös pakettiliiketoiminnan kehittämisessä.

Voivatko työntekijät odottaa, että palkan kilpailukykyä suhteessa muihin edelleen parannetaan tällä tavoin? Onko tämä nyt nähty vai vieläkö jatkoa seuraa?

– Tämä on ollut yksi selkeä ratkaisu.

Ja ei välttämättä jatku pidempään?

– En pysty kommentoimaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tämä ratkaisu on se, minkä olemme nyt tuoneet esille ja siihen tarttuneet.

Lue myös:

Postin toimitusjohtaja luopuu kahden kuukauden palkastaan

Pääluottamusmies tyrmistyi: Posti maksaa lakon aikana bonuksia esimiehille – Posti: "Postilla on käytössään Kiitos-palkkiot" Kriisiviestinnän asiantuntijoilta Postin tiedottamiselle risuja ja ruusuja: "Laastari, ei tätä päivää", "Ei kivaa tapaa kertoa avioerosta"

Voisiko sinunkin työnantajasi vaihtaa työehtosopimusta ja laskea palkkoja Postin tapaan? 8 kysymystä ja vastausta

Pikavippifirmoista jo 12 ilmoittanut, ettei enää myönnä uusia lainoja – syynä kulutusluottojen korkokaton madaltaminen 20 prosenttiin

$
0
0

Pikalainoja ja kulutusluottoja tarjoavista yrityksistä yli kymmenen on ilmoittanut lopettavansa uusien lainojen myöntämisen syyskuun alkuun mennessä. Silloin tuli voimaan muutos pikalainoja ja kulutusluottoja koskevaan lainsäädäntöön.

Uusi laki säätää näiden lainojen koron ylärajan 20 prosenttiin, kun aiemmin vuosittainen korkokatto oli 50 prosenttia. Lakimuutos myös rajaa lainan kulut enintään 150 euroon vuodessa.

Osa luotonantajista poistumassa markkinoilta

Lakimuutoksen seurauksena luottoa tarjoavista yrityksistä jo 12 on ilmoittanut, ettei enää myönnä uusia lainoja. Asiasta kertoi Ylelle taloudellisten tuotteiden hintavertailusivusto Financer.comin markkinointipäällikkö Tuukka Uimonen.

Yritykset ovat Financer.comin mukaan Euro 24, Luottoraha, Aasa, Yleislaina, Lainasto, Nordcredit, Viikinkilaina, Everyday, Ainalaina, Surimo, Fixura ja Get Capital.

Uimonen kertoo, että heidän suoraan yrityksiltä keräämiensä tietojen mukaan osa näistä yrityksistä on lopettamassa kokonaan toimintansa, ja osa jatkaa ennen syyskuun alkua otettujen lainojen takaisinmaksun hoitamista. Lakimuutos ei koske näitä vanhoja lainoja.

– Arviomme mukaan useampi muukin lainapalvelu on poistumassa markkinoilta syksyn aikana, Uimonen sanoo.

Monet alan yritykset katsovat, ettei niillä ole enää toimintamahdollisuuksia, kun ne eivät saa periä mielestään kunnon korkoa.

Tärkeä syy lainsäädännön tiukentamiseen oli halu vähentää pikalainoista ja muista kulutusluotoista aiheutuvia velkaongelmia.

Lue lisää:

Pikavippimarkkinat muuttuvat nyt, ja tässä ovat seuraukset: lainansaanti vaikeutuu, maksuhäiriöt lisääntyvät – monen velkakierre voi myös katketa

Asenteet muuttuvat yli tuhannen makkaran maassa – Saksan johtava lihanjalostaja valmistaa nyt currywurstia vain kasvisversiona

$
0
0

Saksan-tuntijat sen tietävät: currywurst on eräänlainen saksalaisten kansalliseväs, jota tarjoillaan niin jalkapallo-otteluissa, Oktoberfesteillä kuin häissäkin.

Pikaruokasuosikki täytti elokuussa 70 vuotta.

Uudella vuosikymmenellä nostalginen makkaraherkku aloittaa ikään kuin uudelta aukeamalta. Saksan tunnetuimpiin lihanjalostajiin kuuluva Rügenwalder Mühle poisti suositun currywurstin valikoimistaan syyskuun alussa ja panostaa nyt kasvisvaihtoehtoihin.

Omistaja Godo Röben perustelee päätöstä makkaratehtailijalle epätavalliseen tyyliin. Hänen mukaansa lihateollisuus on epäonnistunut eläinten hyvinvoinnin ja ilmaston suojelemisen suhteen.

– On aika vähentää lihansyöntiä 50 prosentilla, Röben painottaa Saksan uutistoimisto dpa:lle sanomalehti Süddeutsche Zeitungin mukaan.

Kasvisbuumi iskee myös makkaramaahan

Kiinnostus lihankorvikkeita kohtaan kasvaa maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa suuren suosion saavuttanut lihattomia pihvejä valmistava Beyond Meat listautui toukokuussa pörssiin.

Perinteinen saksalainen ruokakulttuuri nojaa vahvasti makkaroihin, leikkeisiin ja potkiin. Joidenkin arvioiden mukaan erilaisia makkarasortteja on Saksassa jopa 1 500.

Mainoskyltissä myytiin 'Currywurstia ranskalaisten kera' joulumarkkinoilla Saksassa.
Bochumin joulumarkkinoilla myytiin 'Currywurstia ranskalaisten kera' vuonna 2018. Eibner / AOP

Tämä kesä on kuitenkin näyttänyt, että kasvis- ja vegaanisille vaihtoehdoille on tilaa saksalaisissa ruokapöydissä. Lihaa korvaavien tuotteiden buumista kirjoitti muun muassa sanomalehti Süddeutsche Zeitung elokuussa.

Purematta saksalaiset eivät kasvismakkaroita niele. Jo muutama vuosi sitten metakka syntyi siitä, voiko kasvismakkaraa ylipäätään kutsua makkaraksi. Myös kasvisvaihtoehtojen ravintoarvot ovat nousseet esille keskusteluissa.

Röben kertoo dpa:lle, että kun Rügenwalder Mühle viisi vuotta sitten ryhtyi laajentamaan repertuaariaan kasvisvaihtoehtoihin, vastarinta oli melkoinen. Kasvissyöjät nähtiin liha- ja makkarabisneksen ykkösvihollisina.

Makkaratehtailija Röbenin mukaan myös makkaratehtailijan on seurattava aikaansa: maapallon väkiluku jatkaa kasvuaan, eikä valtavia päästöjä aiheuttava lihan tehotuotanto sen vuoksi tule vähentymään ilman ponnisteluja. Huolensa aiheesta ovat ilmaisseet muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO ja kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC.

– Kun ymmärtää sen, on pakko miettiä uusia liiketoimintatapoja, Röben alleviivaa dpa:lle.

Kasvismarkkinoille pääsy ei ollut helppoa, mutta Rügenwalder Mühlen päätös kannatti. Nyt yli kolmannes lihanjalostajan liikevaihdosta tulee kasvistarjonnasta.

70-vuotias currywurst on innoittanut jopa lauluja

Currywurst on syvällä saksalaisessa pikaruokakulttuurissa. Sen faneiksi ovat vannoutuneet niin liittokansleri Angela Merkelin edeltäjä Gerhard Schröder kuin saksalaismuusikko Herbert Grönemeyer.

Gerhard Schröder ja Peter Struck nauttivat currywurstia.
Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder ja SPD-poliitikko Peter Struck nauttivat currywurstia vuonna 2007.AOP

Viihdetähti meni jopa niin pitkälle, että teki pikaruokasuosikista kipaleen. Siinä lauletaan, ettei ole olemassa mitään parempaa kuin currywurst. Myös 2010-luvun alun pop-renkutuksessa todetaan, että aidot berliiniläistytöt pitävät currywurstista juuri niin rasvaisena kuin se todellisuudessa on.

Currywurstiin tuntuu liittyvän omanlaistaan kotiseutuylpeyttä, minkä vuoksi annos aiheuttaa kiistaa kaupunkien välille.

Currywurst lähikuvassa, jossa on numero 70.
Currywurst täyttää 70 vuotta. Ullstein bild - Xamax / All Over Press

Vielä ei olla päästy yhteisymmärrykseen siitä, miten ja missä kuuluisa makkara-annos syntyi. Niin Berliini, Hampuri, Ruhrin alue kuin Saksin seutu ovat julistaneet olevansa alkuperäisen currywurstin kotiseutua. Näkemyksiä annoksen synnystä ruotii muun maussa tv-kanava Das Erste.

Tähän mennessä eniten ääniä on saanut teoria, jonka mukaan kokki Hertta Heuwer kehitteli annoksen puolivahingossa Saksan pääkaupungissa.

Huhupuheiden mukaan Heuwer olisi pitkästyneenä sekoitellut tomattipyreetä, paprikaa ja mausteita keskenään ja kaatanut seoksen makkaroiden päälle.

Vielä 70 vuoden jälkeen näyttää siltä, että currywurst on lähtemätön osa saksalaista pikaruokakulttuuria. Sen vuoksi yksittäisen lihanjalostajan päätös poistaa perinteinen makkara-annos valikoimistaan on iso uutinen Saksassa.

Currywurstin ystävien ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan. 1 500 makkarasortin maa taipuu kyllä jatkossakin perinteiseksi currywurstiksi.

Lisää aiheesta:

Buchenwaldin keskitysleiriin kuuluneeseen rakennukseen aiotaan perustaa makkaramuseo

Väsyttääkö? 9 kohdan unitesti antaa vinkkejä parempaan uneen

$
0
0

Testin lähteenä on käytetty:
Unilääkäri Henri Tuomilehdon kirjaa Nukkumalla menestykseen (2019)
Käypä hoito: Unettomuus
Käypä hoito: Uniapnea

unilääkäri Henri Tuomilehto nukkuu
Unilääkäri Henri Tuomilehto on työskennellyt hyvän unen parissa yli 15 vuotta.Marja Väänänen / Yle

Lue myös:

Suomalaiset märehtivät yöllä töitä, ilmastonmuutosta ja jopa kukkien kastelua – "Miksi minusta tulee öisin ylidramaattinen marttyyri?"

Välitön nukahtaminen voi kertoa rajusta univajeesta – "Hyvään uneen tarvitaan sopivasti valoa, happea ja rauhaa"

Uniapnea-lähetteiden hurja kasvu jatkuu: "Vastaavaa ei ole koettu koskaan"

Sukupolvensa suosituksi lauluntekijäksi noussut Ellinoora: "Kaikki harrastukset olen lopettanut, paitsi musiikin"

$
0
0

Ellinoora Leikakselle ei viisvuotispäivän jälkeen ollut muita ammattihaaveita kuin tulla laulajaksi. Muitakin harrastuksia oululaisella koulutytöllä oli, mutta ne kaikki karisivat matkalla.

– Aikalailla kaikki harrastukset olen lopettanut, paitsi musiikin. Olen tanssinut balettia, ja äiti vei kuvataidekouluun, mutta ei niistä oikein tullut mitään. Mutta musiikki on ollut minulle aina olemassa. Kun sitten vuonna 2011 sain levysopimuksen ajattelin, että äänelläni on joku tarkoitus.

Vaikka Ellinoora sai levytyssopimuksen jo 17-vuotiaana, meni useita vuosia ennenkuin esikoisalbumi oli valmis julkaistavaksi. Oman äänen löytäminen vei aikaa.

– Jos mietin itseäni 17-vuotiaana ja nyt 25-vuotiaana, niin ei minulla ollut silloin mitään hajua, mitä on olla ihminen, tai kuka minä olen. Oli vain aika raaka ääni, joka oli kuunnellut Aretha Franklinia, Beyoncéta ja Amy Winehousea – että tällainen laulaja, ja katsotaan mitä tapahtuu. Mutta nyt ollaan tässä, ja nykyhetki ratkaisee.

Jos Puoli seitsemän olisi biisi

Ellinoora avasi Puoli seitsemän -ohjelman syyskauden. Häneltä kysyttiin myös, että jos Puoli seitsemän olisi laulu, mikä laulu se olisi?

- Te olisitte Hair-musikaalin "Let the sunshine in". Se on upea kappale. Arvostan ohjelmaanne, olkaa hyvä.

Katso Ellinooran koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa:

Lue myös:

Ellinoora on voimalauluineen nuoren sukupolven Kaija Koo: "Hymyilevien selfiekuvien takana monella on paha olla"

Ellinoora ja aitouden vaatimus: miksi suhtaudumme artistien aitouteen niin pakkomielteisesti?

Suomi valittiin maailman parhaaksi luontomatkakohteeksi

$
0
0

Suomi on valittu vuoden 2019 parhaaksi luontomatkakohteeksi, kertoo matkaoppaita julkaiseva Lonely Planet.

Arvio perustuu britannialaisen luksusmatkoja järjestävän True Luxury Travel -matkatoimiston kansainväliseen The Global Wildlife Travel Index for 2019 -vertailuun.

Suomi nousi vertailun kärkisijalle yli sadan maan joukosta. Arvion mukaan Suomi on paras luontokohde ympäristön kestävyyden, ainutlaatuisen ja monimuotoisen eläinlajiston, kauniiden luonnonmaisemien sekä hyvien luonnonsuojelutoimien ansiosta.

Suomen pisteitä nosti muun muassa se, että yli 73 prosenttia maan pinta-alasta on metsän peittämää.

Alla vertailun kymmenen parasta maata:

1. Suomi

2. Ruotsi

3. Brasilia

4. Kanada

5. Yhdysvallat

6. Norja

7. Espanja

8. Saksa

9. Puola

10. Slovenia

True Luxury Travel valitsi tänä vuonna parhaan luontomatkakohteen toista kertaa. Lonely Planetin mukaan viime vuonna ykkössijalle arvioitiin Yhdysvallat. Suomi oli vasta sijalla 31.

Suomessa aiheesta uutisoi ensin Iltalehti.


Itsensäkehumista vierastetaan kaikkialla – miksi sorrumme siihen, vaikka teko on tuomittu epäonnistumaan?

$
0
0

Tyypillisimmät itsekehumisen kohteet ovat oma ulkonäkö ja viehätysvoima, omaisuus, onnistuminen ja menestys työelämässä, älykkyys sekä persoonallisuus. Itsekehun tavoitteena on levittää kanssaihmisille tietoa hyvistä ominaisuuksistamme ja saada heiltä vastikkeeksi hyväksyntää ja kunnioitusta.

– Haluamme mainostaa, että meidän kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä, että olemme osaavia ja ystävällisiä. On mahdollista, että tällaiset viestintästrategiat ovat kehittyneet evoluution myötä – että minun kanssani kannattaa metsästää tai perustaa perhe, koska osaan näitä asioita, pohtii professori Jan-Erik Lönnqvist Helsingin yliopiston Svenska social- ja kommunalhögskolanista.

Ripaus nöyryyttä tehostaa lähestyttävyyden vaikutelmaa – tai sitten ei

Nöyrässä itsekehussa (engl. humblebrag) itsensäkehuminen naamioidaan nöyryydellä tai valittamisella. Esimerkki nöyryydellä kuorrutetusta itsekehusta on vaikkapa lause: “En ymmärrä, miksi kaikki tekevät niin suuren numeron synttäreistäni!”

Lauseen pohjimmainen tarkoitus on viestittää kuulijalle, että kertoja on sosiaalisesti suosittu, mutta alkuun itsekehun loivennukseksi lisätty ripaus nöyryyttä pyrkii kertomaan hänen olevan myös ystävällinen ja hyvä tyyppi, vaikka kehuukin itseänsä.

Toinen tapa naamioida itsekehua on liittää mukaan valitusta – tähän tapaan: “Sain keväällä laihdutettua 10 kiloa ja nyt kaikki vanhat vaatteet roikkuvat päällä, tämähän tulee kalliiksi.”

Valittamisella itsensäkehuja hakee sympatiaa ja yrittää tehdä itsensä helposti lähestyttäväksi.

Puhekuplia roikkuu ilmassa.
Brian Jackson / Alamy / AOP

– Ihmiset ylipäätään valittavat sen takia, että heidät arvioitaisiin ystävällisiksi, mutta sillä haetaan myös yhteenkuuluvuutta toisten kanssa. Yleensä ihmiset valittavat vain läheisilleen ja jos henkilö valittaa jollekulle, hän ilmaisee sillä kuuluvansa samaan joukkoon kuulijan kanssa.

Miksi nöyrä itsekehu karahtaa karille?

Itsensäkehumista vierastetaan universaalisti, mutta silti ihmiset sortuvat siihen. Tämä johtuu siitä, että emme ymmärrä, että muut reagoivat esittämäämme itsekehuun samalla tavalla, kuin itse reagoimme. Ilmiötä kutsutaan empatiakuiluksi tai empatiavajeeksi.

– Kuvittelemme, että kuuntelijat myötäelävät onnistumistamme vaikkapa työelämässä ja kokevat siitä samaa iloa siitä kuin me – vaikka he itse asiassa saattavat tuntea siitä kateutta.

Amerikkalaisyliopiston tutkimuksessa selvitettiin, että nöyrä itsekehu – erityisesti valituksella kuorrutettuna – on tuomittu epäonnistumaan, koska se tuntuu vastaanottajasta epärehelliseltä. Henkilö tuntuu valittavan, mutta viestin sisältö ei kuitenkaan anna aihetta valitukseen. Kehujavalittaja vaikuttaa olevan epärehellinen. Jäljelle jää petetty fiilis.

Mies levittää käsiään.
Anna Koldunova / Alamy / AOP

Paras tapa kehua itseä

Miten sitten voisi kehua itseä ilman, että herättää kuulijoissa suurta antipatiaa? Nöyristely, vähätteleminen ja valitus ainakin kannattaa jättää tyystin pois. Kohtuullisen hyvä tapa on faktaan perustuva tiedonanto ilman kuorrutuksia, kuten “sain ylennyksen” tai “minulta kysyttiin tänään paperit kaupan kassalla”.

Ylivoimaisesti paras tapa kehua itseä on, että ei joudu kehumaan itseään lainkaan, vaan että saa tavalla tai toisella jonkun muun tekemään sen puolestaan – ja luontevalla tavalla.

– Olisi mahtavaa, jos vaikka lapseni kehuisi minua, koska lapsilta ei ehkä voi olettaa sellaista käyttäytymistä. Heidän suustaan se kuulostaisi enemmän totuudelta, sanoo Jan-Erik Lönnqvist.

Ruokakauppojen valikoimat paisuneet monen mielestä jo hämmentävän suuriksi – Tutkija: Mitä laajemmat valikoimat, sitä helpommin tulee ostettua

$
0
0

Elämäntilanteen muutos näkyy usein myös kulutustottumuksissa. Tietoinen muutosten tekeminen omiin valintoihin on kuitenkin monesti vaikeaa, arvioi kuluttamiseen perehtynyt tutkija.

– Ihmisillä on taipumus pysyä niissä tavoissa, joihin on tottunut, toteaa Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkijatohtori Essi Pöyry.

Kun elämäntilanne muuttuu, muuttuu sekin, mihin ja kuinka paljon rahaa ruokakaupassa käytetään. Muutoksia voi tarkastella K-ryhmän Ylelle toimittamista tiedoista. Ylen koneessa voi kokeilla, kuinka vauvan saaminen, muuttaminen yhteen tai eläkkeelle jääminen vaikuttavat kulutustottumuksiin ruokakaupassa.

Koneeseen pääsee tästä: Yle tutki: lapsen saaneet tuplanneet kasvissyönnin – katso tästä, miten vauva, rakkaus tai eläke vaikuttavat sinun ruokatottumuksiisi

Elämäntilanteen vaihtuessa muutoksia usein tapahtuu omalla painollaan, mutta välillä myös tietoisesti.

Esimerkiksi yksi K-ryhmän aineistosta esiin noussut havainto oli kasviproteiinien suosion kasvu varsinkin hiljattain lapsen saaneiden joukossa.

– Yksi selittävä tekijä tälle voi olla se, että lapsiperheissä ruokakaupassa käynti ja ostopäätökset usein kasautuvat naisten harteille. Tilastojen mukaan nuoret naiset ovat erityisen kiinnostuneita kasviproteiinista ja kasvisruuan lisäämisestä perheissä ja kotitalouksissa, Pöyry sanoo.

Kasviproteiinituotteiden suosion nousua voi selittää myös se, että niiden tarjonta on kasvanut runsaasti viime vuosina.

Yle kertoi elokuun alussa, että grilliin sopivien kasviproteiinituotteiden myynti on tuoteryhmästä riippuen kasvanut tänä kesänä jopa 20–30 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Grillattavan lihan myynti oli pysynyt ennallaan.

Mitä enemmän herkkuja on tarjolla, sitä helpommin niitä tarttuu mukaan

K-ryhmän aineistoa katsomalla näkee, että tuoreille vanhemmille tarttuu kaupasta matkaan myös entistä enemmän makeisia ja alkoholijuomia.

Tutkijatohtori Pöyryn mukaan se tiedetään, että kiire, nälkä ja ilman suunnitelmia kauppaan meneminen lisäävät epäterveellisiä valintoja.

– Myös se tiedetään tutkimuksesta, että mitä enemmän vaikka herkkuja ja snackseja on tarjolla, sitä enemmän niitä myös ostetaan. Samoin mitä useammin kaupassa käydään, sen useammin näitä on tilaisuus ostaa, eikä moni varmaan tätä kiusausta pysty vastustamaan.

Lapsen saaneiden kulutusta voi muuttaa sekin, että kotona vietetään enemmän aikaa, jolloin siellä halutaan myös rentoutua.

Uutuuksia tulee jatkuvasti, samalla vanhat tuotteet pysyvät valikoimissa

Valikoimat suurissa kaupoissa ovat jatkuvasti runsastuneet.

Kun vuonna 2002 K-ryhmän Citymarket Isossa Omenassa oli 10 000 eri tuotetta, vuonna 2016 määrä oli kasvanut jo 30 000 tuotteeseen.

Kehitys on ollut samansuuntaista muissakin isoissa kaupoissa. Esimerkiksi suurissa Prismoissa päivittäistavaravalikoimassa on ollut pari vuotta sitten tarjolla yli 30 000 tuotetta, kertoo S-ryhmän kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu.

– Tuosta tasosta tuotelukumäärä ei ole juurikaan kasvanut. Monet asiakkaat pitävät suurta valikoimaa jo hämmentävän isona. Toisaalta kysyntä pirstaloituu ja asiakastarpeet kohdistuvat yhä moninaisimpiin tuotteisiin, Alarotu toteaa.

Mikä valikoimista sitten on tehnyt yhä runsaampia?

Tutkija näkee taustalla osin käytännöllisiä syitä. Kun tietojärjestelmät ovat kehittyneet ja kysyntää voidaan ennustaa yhä tarkemmin, pystytään myynnissä olevan tavaran määrää hallitsemaan paremmin kuin ennen.

– Toisaalta uutuudet ovat tuottajien yksi keskeinen kilpailukeino. Kun tulee uutuuksia, ihmiset tunnetusti kiinnittävät niihin huomiota. Tästä tulee kierre, joka lisää valikoiman määrää, Pöyry toteaa.

Tuotteiden määrän lisääntymisen myötä ihmiset ovat myös alkaneet odottaa, että tutut tuotteet ovat aina saatavilla.

Essi Pöyry / Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkijatohtori / 28.09.2019
Tutkijatohtori Essi Pöyryn mukaan tutkimuksista tiedetään, että laajat valikoimat esimerkiksi erilaisia naposteltavia lisäävät houkutusta myös ostaa niitä, vaikka ei olisi ollut tarkoitus. Jouni Immonen / Yle

– Tuotteiden vähentäminen on hyvin paljon vaikeampaa kuin niiden lisääminen. Ja toisaalta isot marketit haluavat erottautua pienemmistä kaupoista sillä, että niissä on todella laajat valikoimat, Pöyry sanoo.

Nykyinen laaja tarjonta myös helpottaa monen elämää: erityisruokavaliota noudattavilla on paremmat mahdollisuudet saada haluamiaan tuotteita, ja ruuanlaitosta innostuneilla on mahdollisuus kokeilla erilaisia reseptiuutuuksia.

– Ruuasta on selkeästi tullut isompi osa elämää. Sen kautta halutaan kuulua johonkin ryhmään ja erottautua jostain toisesta ryhmästä.

Pöyryn mukaan tähän vaikuttaa luonnollisesti myös ihmisten kasvaneet tulot ja lisääntynyt vapaa-aika. Mitä enemmän on aikaa ja rahaa, sitä tarkemmin saattaa kiinnittää huomiota mihin tahansa tuotekategoriaan.

Lue myös:

K-ryhmä tuo asiakkailleen tiedot ruokaostosten ilmastovaikutuksista – Hiilijalanjälkimittari julkaistaan loppuvuodesta

Kaupunkien lapsiperheet innostuivat ostamaan ruokansa verkosta – "Pitäisi varmaan opettaa lapsille, miten käydään kivijalkakaupassa"

Suurin osa Suomen ilmastopäästöistä tulee kotitalouksien kulutuksesta – S-ryhmän uusi laskuri ei kaunistele asiakkaan hiilijalanjälkeä

Kanasta tuli kansallisruoka: Suomalaiset syövät kanaa yhä enemmän ja enemmän – broilerinlihan kulutus on yltämässä taas uuteen ennätykseen

Škodan tehtaalle Kajaanin Otanmäessä iso tilaus

$
0
0

Kajaanin Otanmäessä toimiva kiskokalustovalmistaja Škoda Transtech on saanut tilauksen valmistaa paikallisjunia Latviaan. Sopimuksen arvo on noin 250 miljoonaa euroa.

Yritys kertoo tiedotteessaan, että se on viime aikoina voittanut useita Euroopan merkittäviä tarjouskilpailuja moderneilla raitiovaunuilla sekä paikallisjunilla.

– Škoda Transtechin Otanmäen tehtaalla on merkittävä rooli Saksan Mannheimin raitiovaunujen sekä Latvian paikallisjunien toimituksissa, sanoo Škoda Transportationin myyntijohtaja sekä Škoda Transtechin hallituksen puheenjohtaja Zdenek Majer.

Škoda Transtechin toimitusjohtajan Lasse Orren mukaan tilaukset Otanmäen tehtaalta Latviaan alkavat vuonna 2021 ja kestävät vuoteen 2024 asti.

– Uudet tilaukset merkitsevät myös tarvetta uusiin rekrytointeihin. Ammattitaitoisen työvoiman saanti ei ole helppoa, joten tarvitsemme merkittävän määrän muuntokoulutusta Kainuuseen, sanoo toimitusjohtaja Orre.

Vielä kesän alussa Otanmäen tehtaalla käytiin yt-neuvotteluja lomautuksista, koska tuotantotilanne oli heikentymässä.

Lue myös:

Transtech muuttui Škodaksi, ja Kajaani pääsee mukaan Saksan ratikkabuumiin – "Tarjouspyyntöjä tulee lähivuosina iso määrä"

Pääministeri Antti Rinne arvostelee Postia: Johdon palkat ovat nousseet järkyttävällä tavalla

$
0
0

Postin suunnittelemat palkanalennukset ja johdon korkeat palkat ovat pääministeri Antti Rinteen (sd.) mielestä oikeudenmukaisuuskysymys.

Valtio-omistaja teki väliintulon Postin johtamiseen tänään, kun omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) ilmoitti aikalisästä työehtomuutoksissa ja johdon palkkojen muuttamisesta.

Posti suunnittelee siirtävänsä 700 työntekijää eri työehtosopimuksen piiriin, mikä käytännössä laskisi palkkaa 30 – 50 prosenttia. Postin johdon palkat taas ovat nousseet jopa kymmeniä prosentteja parissa vuodessa.

Rinne asettaa rinnakkain alennetut palkat ja johdon edut.

– Halutaan selvittää tilanne juuriaan myöten, huolehtia että tulevaisuudessakin postin työntekijöillä on säällinen mahdollisuus tulla toimeen.

Postin johdon palkat ovat viime vuosina nousseet Rinteen mielestä "järkyttävällä tavalla". Tästä hallitus aikoo nyt tehdä lopun.

– Se koskettaa ei pelkästään toimitusjohtajaa vaan koko johtoa. Nyt on annettu omistajaohjausministerin toimesta ohjeet, miten syyskuun aikana tulee palkkatasoa, palkkiotasoa leikata alaspäin.

Postilaisista sote-apulaisia?

Työväenpuoluetta edustava pääministeri haluaa keskustelua siitä, kuinka suuri palkkahaitari eri tehtävien välillä voi samassa firmassa olla.

– Postin työntekijöiden palkat liikkuvat noin 2000 euron paikkeilla kuukaudessa, ja jos johdon palkat liikkuvat 100 000 kuukaudessa, kysymys jota yleinen oikeustaju ei ymmärrä.

Posti on viime vuodet ollut isossa rakennemuutoksessa. Kun digitaalisuus vähentää paperipostia, jostain olisi löydettävä uutta bisnestä. Samaan aikaan valtion kokonaan omistamalla yhtiölle on velvollisuus kuljettaa posti syrjäisimpäänkiin laatikkoon.

Kirjeiden ja pakettien kuljettamisesta Postin tehtävä on laajentunut logistiikkabisnekseen, jopa ruohonleikkuuta on kokeiltu. Pari vuotta sitten Posti alkoi etsiä myös hoivapalvelumarkkinoita.

Rinne visioi, että kylillä kulkevat postinjakajat voitaisiin kytkeä osaksi sote-ratkaisua.

– 22 000 postilaista kulkee maakunnissa viemässä postia. Kyse ei ole hoitotyöstä vaan siitä voidaanko julkista palvelua laajentaa niin että kurkataan ikkunasta, onko kaikki hyvin. Ja jos ei, niin he kysyvät miten voi auttaa, Rinne ideoi.

Lue myös:

Omistajaohjausministeri Paatero tarttui tiukasti Postiin: Työehtokiistaan aikalisä, johtajien palkkoihin "merkittävä" muutos

Raideammattilaiset tukilakkoon Postin työehtomuutosten vuoksi: ''Postin toiminta on käsittämätöntä tässä maailmassa''

Miten perustelette toimitusjohtajan jättipalkkaa? Yle esitti 14 kysymystä Postin hallituksen puheenjohtajalle

Kasevan alkuperäisjäsen Tapio Rauma on kuollut

$
0
0

Kasevan alkuperäisjäsen Tapio Rauma on tiistaina menehtynyt pitkäaikaiseen sairauteen. Tamperelaisyhtye kertoi asiasta omilla Facebook-sivuillaan.

Tapio Rauma oli bändin kitaristi ja laulaja, mutta oli jäänyt eläkkeelle soittamisesta.

71-vuotias Rauma oli kotoisin Kaustiselta. Hän ehti soittaa useissa bändeissä.

Kasevan ensimmäinen albumi Silloin kun julkaistiin vuonna 1974. Yhtye oli aktiivinen 80-luvun alkupuolella asti. Kaseva on keikkaillut myös 2000-luvulla.

Yksi yhtyeen suosituimmista kappaleista Tyhjää löytyy myös Ylen Elävästä arkistosta.

Rauman menehtymisestä kertoi ensin musiikkimedia Rumba.

Viewing all 144010 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>